Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Patriot - Extended Cut

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Independece Dayn tekijöiltä, joten tämä olisi helposti voinut olla kestämättömän hurmoksellinen popcorn-räiskintäelokuva Amerikan itsenäistymistaisteluiden ramboista, jotka ydinaseiden puutteessa pistävät oman aikansa muukalaisia brittejä lakoon muskettien avulla. Sen sijaan kyseessä on harvinaisen älykkäästi rakennettu, tasapainoinen ja vaikuttava periodikuvaus, joka osaa olla jännittävä, koskettava, raaka ja myös hauska olematta tippaakaan väkinäinen.

Historia kerrotaan eri värityksin kertojasta riippuen, joten ei ole yllättävää, että brittirakuuna (Jason Isaacs) piirretään peittelemättömän pahuuden ruumiillistumana - ja vieläpä hyvin tehokkaasti - mutta se ei onneksi tarkoita, että kaikki britit tai jenkit olisivat tässä samasta muotista. Objektiivinen tämä ei toki ole, mutta ei elokuvan aina tarvitsekaan olla.

Pidennetty leikkaus siirtää muutamia aiemmin poistettuina kohtauksina nähtyjä lyhyitä pätkiä elokuvan sekaan. Lisätyt osiot eivät suuremmin muuta kokonaisuutta, mutta istuvat paikoilleen luontevasti ja paikoin myös sulavoittavat kerrontaa (mm. lasten joessa näkemät ruumiit toimivat luontevana ennakkovaroituksena lähestyvästä uhasta).

Kuva on paikoin havaittavaksi yltyvää rakeisuutta lukuunottamatta levollinen, kauttaaltaan upean terävä ja väritoistoltaan kylläisen sävykäs. Pääosin jälki onkin miltei referenssitasoa. Häviötön PCM5.1-ääniraita on niin ikään vakuuttavaa kuunneltavaa luoden rikkaan vivahteikkaan, uskottavan elävän ja dynaamisen äänimaailman. Tilakuvaa pidetään kiitettävästi yllä läpi elokuvan, mutta luonnollisesti meno on hurjinta taistelukohtauksissa, joissa huudot, luodit, kavioiden kopse ja roihuava tuli täyttävät koko tilan. Suunnattuja tehosteita tästä ei todellakaan puutu. Myös John Williamsin musiikkiraita toimii hyvin tunnelmien tulkkina.

Tekstityksessä on joitakin pieniä omituisuuksia, mm. vihkivalan "I will" käännetään perinteisen "tahdon" sijaan "muistan" ja "I do" muotoon "Kyllä aion" kun ironisesti oikeampi valinta olisi ollut "Muistan kyllä". Ekstroissa kaksi dokumenttia, joista ensimmäinen käsittelee lyhyesti sodankäynnin tekniikkaa ja elokuvan taistelukohtausten toteutusta (10 min.) ja jälkimmäinen tarinan esikuvia (10 min.). Ekstrat tarjoillaan ei-teräväpiirtomuodossa, eikä niitä ole tekstitetty suomeksi. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Roland Emmerich
Pääosissa: Mel Gibson Heath Ledger Joelly Richardson Jason Isaacs Chris Cooper Tcheky Karyo Rene Auberjonois Tom Wilkinson
Tarina: Robert Rodat
Kuvaus: Caleb Deschanel
Musiikki: John Williams

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2000Kesto: 175 minuuttia
Julkaisija: Sony PicturesKuva:
MPEG-4 AVC 2.40*
Ääniraita: PCM5.1
Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
[18]
Kielletty alle 18-vuotiailta julkaisijan ilmoituksella. Tämä nimike on julkaistu ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta.
VET: 101796EAN: 5051160210773
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Sony Pictures) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään