Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Iris

Elokuva

Mats Lång­bac­kan Lång­film Pro­duc­tion­sin en­si-il­ta­fil­mi Iris on har­vi­nai­nen pitkänä las­te­ne­lo­ku­va­na.

Mats Lång­bac­kan Lång­film Pro­duc­tion­sin en­si-il­ta­fil­mi Iris on har­vi­nai­nen pitkänä las­te­ne­lo­ku­va­na. Suo­men­ruot­sa­lais­ta fil­miä on tuet­tu Suo­men elo­ku­vasää­tiöstä ja Ruot­sin fil­mi-ins­ti­tuu­tis­ta sekä ruot­sa­lai­ses­ta St­reet Films -yh­tiöstä. Mu­ka­na on tun­net­tu­ja­kin ruot­sa­lais­kas­vo­ja, ku­ten Ko­mi­sa­rio Win­te­rin Mag­nus Krep­per, jo­ka on näh­ty myös Stieg Lars­son –e­lo­ku­vis­sa. Silmämääräi­ses­ti elo­ku­va sil­ti vai­kut­taa enemmän suo­ma­lai­sel­ta kuin ruot­sa­lai­sel­ta.
I­ris on ku­vat­tu Ah­ve­nan­maan saa­ris­tos­sa. Oh­jaa­ja ja ku­vaa­ja­kin ovat suo­men­ruot­sa­lai­sia. Fil­mi on Tuk­hol­mas­sa kou­lu­tuk­sen hank­ki­neen Ul­ri­ka Bengt­sin en­simmäi­nen pitkä elo­ku­va. Ka­me­ran ta­ka­na on osaa­va Ro­bert Nordström (Mos­ku, Po­pu­laa­ri­mu­siik­kia Vit­tu­lajänkältä, Su­den vuo­si).
Ta­ri­nas­sa eletään vuot­ta 1890, jol­loin Suo­mi oli vielä Venäjän suu­ri­ruh­ti­nas­kun­ta. Kah­dek­san­vuo­tias Iris (Ag­nes Kos­ki­nen) jou­tuu enon­sa (To­bias Zil­lia­cus) hoi­viin Ah­ve­nan­maal­le, kun maa­la­riäi­ti (Ma­ria Sa­lo­maa) mat­kus­taa näyt­te­lynsä ava­jai­siin Pa­rii­siin. Pik­ku­van­ha Iris on pet­ty­nyt ja kek­sii val­heen kuol­lees­ta äi­distään ai­heut­taen su­ku­lai­sis­saan ai­hee­ton­ta su­rua ja sää­liä. Tuk­hol­mas­sa isättömänä kas­va­nut tyttö on äi­tinsä ja pal­ve­li­joi­den hem­mot­te­le­ma, jo­ten tu­tus­tu­mi­nen ar­ki­sem­piin ah­ve­nan­maa­lais­lap­siin su­juu vai­keas­ti.
Saa­ris­tos­sa Irik­sel­le sel­viää isän men­nei­syys, jos­ta äi­ti ei ker­to­nut. Eikö isä ol­lut­kaan jää­kar­hun syömä tut­ki­mus­mat­kai­li­ja? Pal­jas­tus­ten myötä tytön su­ku­laismäärä Ec­kerössä kas­vaa, yllättäen ja ti­laa­mat­ta.
I­dyl­li vai pai­na­jai­nen?
I­ristä mark­ki­noi­daan las­te­ne­lo­ku­va­na. Siinä on verk­kais­ta van­han ajan viehä­tystä, ehkäpä idyl­liä­kin. Irik­sen mu­ka­na koe­taan maail­maa, jos­sa här­ve­lit ja van­hem­mis­ta eristäy­ty­mi­nen eivät vielä ol­leet las­ten pääa­sial­li­se­na hu­vi­na. Saa­rel­la osal­lis­tu­taan van­hem­pien kans­sa heinätöi­hin, kas­vi­maan kit­ke­mi­seen ja pyy­kin­pe­su­tal­koi­siin. Seu­tu tar­joaa oi­vat mah­dol­li­suu­det ul­ko­leik­kei­hin metsässä, hei­ni­kois­sa, kal­lioil­la ja ve­dessä. Mie­li­ku­vi­tus on valt­tia ja ve­sillä liik­ku­mi­nen opi­taan var­hain.
O­mi­tui­ses­ti kui­ten­kin elo­ku­va syöttää kat­so­jal­le ku­via kuol­leis­ta lap­sis­ta. Irik­sen näyissä val­ko­kaa­pui­set edes­men­neet jut­te­le­vat tytöl­le. It­se Kuo­le­ma tans­sii kal­lion­kie­lek­keellä. Elo­ku­vas­sa pu­hu­taan myös ”äpä­ristä” ja lap­sen­mur­haa­jis­ta. Ikä­ra­ja on K7.
Kä­si­kir­joit­ta­ja An­ni­na Enc­kell ja oh­jaa­ja Bengts ovat ehkä ha­lun­neet sel­vittää kuo­le­maa ja mui­ta vaiet­tu­ja ai­hei­ta lap­siy­leisöl­le fan­ta­sian kaut­ta. Vä­ki­sin tu­lee kui­ten­kin sel­lai­nen vai­ku­tel­ma, että ideat ovat tuo­tan­non ai­ka­na muut­tu­neet. Ikään kuin jo ku­vat­tu­ja otok­sia oli­si pitä­nyt yh­distää uu­sik­si kir­joi­tet­tuun ta­ri­naan. Muu­ten on vai­kea kä­sittää kuo­le­ma­tee­maa, jo­ka töksähtäen lo­puk­si se­li­tetään enon ja hä­nen puo­li­son­sa Jo­lan­dan (Ma­ri­ka Park­komä­ki) yh­tei­sen su­run kaut­ta.
E­ri­pa­ri­set ai­hel­mat hyl­kivät toi­siaan. He­leä saa­ri­ku­vaus las­ten kesästä ei pää­se täy­teen mit­taan­sa kai­ken kuo­le­mi­sen var­jos­ta. On tie­tys­ti vir­kistävää nähdä po­si­tii­vi­ses­ti (vaik­ka kli­seemäi­ses­ti) ku­vat­tu ho­mo­pa­ris­kun­ta ja mik­sei myös val­la­ton ris­tiin­pu­keu­tu­ja – näin las­te­ne­lo­ku­vas­sa. Avio­lii­ton ul­ko­puo­lis­ta suh­det­ta taas kä­si­tellään so­vit­te­le­vas­ti lap­sen iden­ti­tee­tin löy­ty­mistä tu­kien. Mut­ta vai­kei­den ai­hei­den kä­sit­te­ly on teks­tissä tai to­teu­tuk­ses­sa jää­nyt kes­ken.
Ku­vauk­sel­li­nen Ag­nes
On han­ka­laa saa­da ko­ko­nais­ku­vaa fil­mistä, jo­ka luet­te­lee tai kor­kein­taan esit­te­lee ky­sy­myk­sen, en­nen kuin kii­ruh­taa ai­van toi­sen­lai­siin tun­nel­miin. Eri­pa­ri­sia juon­tei­ta on ta­ri­nas­sa liiak­si as­ti, ja tun­tuu kuin kaik­kea ei päästäi­si ker­to­maan kat­so­jal­le.
I­ris on val­mis­tu­nut yli kah­den mil­joo­nan eu­ron bud­je­til­la. Se on pal­jon suu­rem­pi määrä kuin Har­junpää ja pa­han pap­pi -e­lo­ku­val­la tai Na­pa­pii­rin san­ka­reil­la. Sil­ti Irik­sestä jää vii­meis­te­lemätön ja hai­lak­ka vai­ku­tel­ma. Lu­paa­vat ideat eivät ja­los­tu jän­teväk­si fil­mik­si.
Mut­ta se näyttää kyllä hyvältä. Eihän kesäi­sissä saa­ri­mai­se­mis­sa voi­kaan epäon­nis­tua. Oh­jaa­ja Bengt­sin ja ku­vaa­ja Nordströ­min var­si­nai­nen tai­to ko­ros­tuu pää­hen­kilö­va­lin­nan koh­dal­la.
Va­kaas­ti en­si­fil­missään esiin­tyvä Ag­nes Kos­ki­nen on ku­vauk­sel­li­nen lap­sinäyt­te­lijä. Tyttö to­del­la hal­lit­see ku­via ja kan­taa niitä koh­tauk­sia, jois­sa esiin­tyy. Eikä Kos­ki­nen jää toi­sek­si yh­teis­pe­lissään per­soo­nal­lis­ten vas­tanäyt­te­lijöi­den, Zil­lia­cuk­sen, Sa­lo­maan ja Park­komäen kans­sa. It­sepäi­sen, oma­la­ki­sen ja oi­kuk­kaan tytön mot­to­na on­kin ”­Man mås­te kla­ra sig” – pitää vain sel­viy­tyä.
I­rik­sen suh­de kap­tee­nin­les­ken nuo­rem­paan tyttä­reen So­fiaan (E­leo­no­ra An­ders­son) eh­tii ke­hit­tyä ystä­vyy­dek­si, mut­ta mui­hin saa­ren lap­siin ei kon­tak­tia on­nis­tu­ta oi­kein luo­maan. Kat­so­ja oli­si odot­ta­nut, että kun koh­taa­mi­nen So­fian ison vel­jen Al­ber­tin (E­rik Lönng­ren) kans­sa saa huo­non alun, niin kat­seil­la saa­vu­tet­tu yh­teys po­jan kyp­semmän oloi­seen ka­ve­riin Eri­kiin (Ric­hard Hä­gerst­rand) oli­si voi­nut sy­ven­tyä. Elo­ku­van lap­set jäävät usein pel­kik­si ko­ris­teik­si, las­te­ne­lo­ku­van välttämättömäk­si pa­hak­si, eikä ak­tii­vi­sik­si toi­mi­joik­si, joil­la oli­si vai­ku­tus­ta ta­ri­naan tai toi­siin­sa. Osin tämä joh­tuu Irik­sen pidät­tyvästä, tark­kai­le­vas­ta roo­li­hah­mos­ta. Mut­ta sekä lap­sia että ai­kuis­kat­so­jia kiin­nos­ta­vam­pi ta­ri­na oli­si var­mas­ti syn­ty­nyt, jos Irik­sen ja mui­den saa­ris­ton­las­ten vuo­ro­vai­ku­tus­ta oli­si ku­vat­tu enemmän.
To­bias Zil­lia­cus pys­tyy tai­dol­laan omi­maan pos­ti­ve­neen kul­jet­ta­jae­non roo­lin kir­joi­tet­tua pai­na­vam­mak­si. Vä­kevä on ku­va, jos­sa eno Irik­sen val­heen jäl­keen juok­see ulos it­kemään ik­ku­nan ta­ka­na. Vas­ta lo­pus­sa sel­viää, että yllättävän vah­vaan reak­tioon on osa­syynä se­kin, että eno on me­nettä­nyt toi­sen lä­hei­sen jo aiem­min – vaik­ka fil­min sat­tu­man­va­rai­sel­ta tun­tu­va ryt­mi­tys ei yh­teyttä saa par­haal­la ta­val­la esil­le. Yhtä vai­kut­ta­va on enon vai­mon, Ma­ri­ka Park­komäen roo­li. En­si­silmäyk­sellä tämä vai­kut­taa luo­taan­työntävältä, kos­ka ei tun­nut hyväk­syvän Iristä ko­tiin­sa. Ty­lyys joh­tuu kui­ten­kin se­kin pa­ris­kun­taa koh­dan­nees­ta me­ne­tyk­sestä – ja ehkä ka­teu­des­ta enon si­sa­rel­le, jo­ka on saa­nut pitää oman lap­sen­sa.
Näi­den rin­nal­la ta­ri­nas­sa on si­vu­hen­kilöitä, joi­den per­soo­nal­li­suut­ta pön­ki­tetään kun­kin käyttäy­ty­mi­sel­le omi­nai­sin ta­voin vaih­te­le­vam­mal­la me­nes­tyk­sellä. Os­car Pöys­tin vii­naan­me­nevä pos­ti­mies jää har­mil­li­ses­ti pelkäk­si tyy­pik­si, vaik­ka ai­nek­sia näyt­te­lijällä ja hah­mol­la­kin oli­si ol­lut var­mas­ti enempään. Ro­bert Enc­kel­lin pos­ti­mes­ta­ri/­kuo­le­ma-kak­sois­roo­li ei sekään pää­se pe­rus­te­le­maan it­seään ja suur­ta nä­ky­vyyttään ker­to­muk­ses­sa. Ehkä mo­lem­mil­la oli­si ol­lut enemmän te­ke­mistä siinä toi­ses­sa elo­ku­vas­sa, jo­ta ei pääs­ty fil­maa­maan?
Hy­vistä vi­suaa­li­sis­ta ja ker­ron­nal­li­sis­ta het­kistä huo­li­mat­ta – esi­mer­kik­si pen­sai­siin kui­vu­maan ri­pus­te­tut vaat­teet, las­ten yön­viet­to ul­ko­saa­ren ka­las­ta­jamö­kissä — Iris-e­lo­ku­van to­teu­tuk­ses­sa on ko­reut­ta ja po­see­raa­mis­ta, jo­pa suo­ra­nais­ta sie­vis­te­lyä­kin. Alun hulp­pea syn­tymäpäivä­koh­taus syn­nyttää odo­tuk­sia berg­ma­ni­lai­sen run­saas­ta men­neen maail­man per­he­juh­las­ta. Mut­ta jak­so jää sa­maan koh­tau­sa­se­tel­maan mars­si­vien ih­mis­ten ka­val­ka­di­na köyhän nai­sen ver­siok­si. Lo­pus­sa lem­mik­ki­koi­ran tuh­kaus­baa­li (älä ky­sy!) muo­dos­taa raa­mi­na vas­ta­kap­pa­leen edel­li­sel­le, mut­ta se­kin tun­tuu etee­ri­sessä ja epä­to­del­li­ses­sa hil­pey­dessään yh­teis­mi­tat­to­mal­ta luon­nonlä­hei­sen saa­ri­seik­kai­lun kans­sa. Kes­kittä­mistä oli­si siis kai­vat­tu. Ja myös elämän­ma­kua, ver­ta ja vä­riä ja ro­soi­suut­ta esi­tel­tyi­hin ih­mi­siin, jot­ka tuo­hon ai­kaan Ah­ve­nan­maal­la kui­ten­kin var­mas­ti elivät ku­vat­tua an­ka­ram­mis­sa olo­suh­teis­sa.
Raik­kaut­ta ja vil­pittö­myyttä Irik­sestä to­ki löy­tyy, jo­ten sitä voi kyllä suo­si­tel­la eri­lai­se­na elo­ku­vavä­li­pa­la­na, vaih­toeh­to­na ta­va­no­mai­sem­mil­le, mie­lis­te­leväm­mil­le las­ten­ta­ri­noil­le. Kyllä tätä mie­luum­min kat­soo kuin lap­siy­leisöä räi­keäs­ti ko­sis­ke­le­via Ris­to Räppää­jiä. (HB)
06/09/2011

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2011Kesto: 85 minuuttia
Julkaisija: Sandrew 
  
 
Ikäraja:
(7)
Kielletty alle 7-vuotiailta. Täysi-ikäisen seurassa elokuvan saa esittää enintään kaksi vuotta nuoremmalle.
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Sandrew) ellei toisin mainita.

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy