Sisäänpäinkään­ty­nyt Jo­nat­han keräi­lee su­kuun­sa si­dok­sis­sa ole­via esi­neitä huo­neen­sa seinäl­le. Isoäi­din kuo­lin­vuo­teel­la luo­vut­ta­ma va­lo­ku­va saa Jo­nat­ha­nin miet­timään juu­riaan niin va­ka­vas­ti, että edessä on mat­ka Uk­rai­naan isoisänsä so­da­nai­kai­sia haa­vo­ja avai­le­maan. Vas­taa­not­to­ko­mi­tea ja avus­ta­vat at­ta­seat eivät ole ihan juu­ta­lais­po­jan ole­tuss­tan­dar­dien mu­kai­sia, neuk­ku­mei­nin­ki on ni­mittäin ihan sitä it­seään.

Tiuk­ka draa­malähtö muok­kaan­tuu slo­boi­lun myötä jo­pa epä­kor­rek­tik­si ko­me­diak­si. Vas­ta­pai­no on toi­sel­ta si­vul­ta kat­sot­tu­na hyväk­syttävä, ta­ri­na ete­nee mo­nil­la ta­soil­la. Kult­tuu­rien eroa­vai­suuk­sia poi­mi­taan syötöllä. Uk­rai­nan val­tion tu­ris­mi­ne­distä­mis­kes­kus on saat­ta­nut osal­lis­tua kus­tan­nuk­siin, niin kau­nii­na mai­se­maa ku­va­taan.