DVD - Arvostelu

Total Eclipse DVD arvostelu kansi

Total Eclipse

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Suurmiesten henkilökohtaisen elämän varjo on suuri ja synkeä, mitä ei voi pitää ihmeenä, kun herrat keskittyvät oman erinomaisuutensa palvomiseen. Jos tuloksena on tiedettä tai kulttuuria, siitä nauttii koko ihmiskunta, mutta lähipiiri on luultavasti kärsinyt.

Runoilijoiden Paul Verlainen ja Arthur Rimbaudin tapauksessa voi piillä poikkeus, sillä miehet keskittyivät myös tuhomaan toistensa elämiä, eikä vain tässä tapauksessa Verlainen perheen elinolosuhteita..

Rimbaud on kuin lapsi, vailla mitään rajoja ja vain maailmankaikkeus mielessään. Mentori, vanhempi runoilija Verlaine taas on heikko nyyhkijä, joka pystyi hirmutekoihin humalapäissään. Homoseksuaalinen suhde oli railakas siihen pisteeseen, että Rimbaud naulasi toisen kämmenen veitsellä kapakan pöytään. Toinenkaan ei jäänyt osattomaksi, ja Verlaine ampui rakastajansa käden läpi, jonka seurauksena hän istui Belgiassa kaksivuotisen kakun syytteenä sodomia.

Ei liene ihme, että tällaiset velikullat olivat paitsi runoutensa myös asenteensa ansiosta Doorsin Jim Morrisonin ja New Yorkin 1970-luvun punkälykköjen suosiossa. Leonardo Di Caprio ja David Thewlis tekevät erinomaista työtä raadollisissa rooleissaan. Molemmat kaiken lisäksi fyysisesti muistuttavat esikuviaan.

Ankea kokokuva ja kevyen paineen stereoraita. Ekstroissa biografiat. Väärä NTSC-aika takakannessa. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Agnieszka Holland
Pääosissa: Leonardo DiCaprio David Thewlis
Tarina: Christopher Hampton
Kuvaus: Giorgos Arvanitis
Musiikki: Jan A.P. Kaczmarek

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1995Kesto: 107 minuuttia
Julkaisija: CCVKuva:
1.33
Ääniraita: Dolby Digital Stereo
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 207842EAN: 7046689003331

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (CCV) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään