Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Rat King

Elokuva

Pet­ri Ko­twi­ca on teh­nyt Rat Kin­gistä verk­ko­pe­laa­mi­sen maail­maan up­pou­tu­van kau­hujännä­rin.

Pet­ri Ko­twi­ca on teh­nyt Rat Kin­gistä verk­ko­pe­laa­mi­sen maail­maan up­pou­tu­van kau­hujännä­rin. Vähän kyllä epäi­len, osuu­ko elo­ku­va koh­de­ryhmäänsä, pe­li-in­toi­siin poi­kiin. Rat King tun­tuu ta­pah­tu­van ko­ko­naan pää­hen­kilön sisäänpäin kään­ty­neessä ta­jun­nas­sa. Näin elo­ku­vas­ta puut­tuu ko­ko­naan elämän ma­ku, sil­loin har­voin­kin, kun pääo­san nört­ti-Ju­rin ja muun maail­man tiet ris­tey­tyvät.
Rat King on suo­ma­lais-ees­tiläi­nen yh­teis­tuo­tan­to. Päänäyt­te­lijät, oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja Ko­twi­ca, ku­vaa­ja Mi­ka Oras­maa, leik­kaa­ja Har­ri Ylö­nen ja mu­sii­kin sä­veltäjä Lau­ri Por­ra tu­le­vat Suo­mes­ta. Tek­ni­siltä avuil­taan ja il­mia­sul­taan elo­ku­va on moit­tee­ton. Ra­re Ex­port­sin ku­van­neen Mi­ka Oras­maan yö­ku­vauk­sen me­tal­lisä­vyt ovat sy­viä ja vai­kut­ta­via. Metsäs­tys­koh­tauk­ses­sa nä­kyy ke­sytöntä luon­toa. Ää­ni­maail­ma on ri­kas ja ku­vaus­pai­kat vaih­tu­vat vik­kelään. Mut­ta Rat Kin­gin on­nah­te­lu al­kaa var­hain.
Mu­siik­ki ja ku­val­li­set ir­toe­fek­tit al­le­vii­vaa­vat lu­kui­sia, tu­si­na­kau­hus­ta muis­tut­ta­via vää­riä hä­ly­tyk­siä. Kat­so­jan tun­ne­ti­loi­hin se vai­kut­taa kuin val­miik­si nau­ret­tu tv-oh­jel­ma: mik­si vai­vau­tua, kun reak­tiot pe­da­taan yleisöl­le val­miik­si kuin Pav­lo­vin koi­ril­le? Kat­teet­to­miin yllä­ty­se­le­ment­tei­hin tot­tuu niin, että mikään ei enää tun­nu miltään.
Ko­twi­can fil­min kei­no­te­koi­nen mai­se­ma on ste­rii­li kuin tie­to­ko­ne­pe­lissä. Rat Kin­gin ta­pah­tu­ma­paik­ka on kum­mi­tus­mai­sen au­tio. Ta­ri­na­kin on kah­den kaup­pa. Tie­to­ko­nenör­tin Ju­rin ja vir­tuaa­li­maail­mas­ta il­mes­tyvän pe­li­ka­ve­rin Ni­kin lisäk­si esillä ovat Ju­rin äi­ti, Ou­ti Mäenpää, ja lu­kion lii­kun­na­no­pet­ta­jaa esittävä Jan­ne Vir­ta­nen. Har­vat kou­lu­to­ve­rit luo­kas­sa ja lu­kion käytä­villä vai­kut­ta­vat sta­tis­teil­ta — ja ovat­kin tie­tys­ti niitä.
Ko­twi­ca toi­mii jäl­leen sekä elo­ku­van­sa oh­jaa­ja­na että kä­si­kir­joit­ta­ja­na. Ko­ti-ikävä (2005), Mus­ta jää (2007) ja Rat King ovat kä­si­kir­joi­tuk­si­na tie­tyllä ta­val­la kun­nian­hi­moi­sia, mut­ta sor­tu­vat jo­kai­nen lo­puk­si omaan näppä­ryy­teensä. Edel­lis­ten elo­ku­vien lu­pauk­set Rat King hau­taa mel­ko syväl­le. Fil­mi on Ko­twi­can kä­si­kir­joi­tuk­sis­ta ja oh­jauk­sis­ta selväs­ti hei­koin. Rat King on it­seensä kä­per­tyvä ”­pe­li”, jo­ta Ko­twi­ca pe­laa kek­si­millään säännöillä omak­si ilok­seen. Kat­so­ja jää lei­kistä ul­ko­puo­li­sek­si.
Nuo­ren Max Ovas­kan täy­tyy vielä muu­ta­ma vuo­si kas­vat­taa val­ko­kan­gas­ka­ris­maan­sa. Ovas­ka ei pys­ty kan­ta­maan ko­ko­nais­ta elo­ku­vaa, se näh­tiin jo te­le­vi­sion Ala­maail­ma-t­ri­lo­gian mi­ni­sar­jas­sa Van­ki (2010). Ai­noan vir­tan­sa fil­mi saa Ko­ti-ikävässä näy­tel­leestä Ju­lius La­vo­ses­ta, vaik­ka hä­nen­kin roo­li­hen­kilönsä on kes­ke­neräi­nen hah­mo­tel­ma. Rat Kin­gin myymä aja­tus Ju­ris­ta ja Ni­kistä kak­soi­so­len­toi­na, mo­nis­ta ta­ri­nois­ta tut­tui­na koh­ta­lok­kai­na dop­pelgän­ge­rei­na, on tu­hoon tuo­mit­tu. Jo en­nestään auk­koi­nen juo­ni ei kestä sitä, että tyttöystävä tai edes oma äi­ti eivät mu­ka tun­nis­tai­si poi­kia eril­leen.
Rat King am­men­taa tiu­haan ame­rik­ka­lai­sen elo­ku­van ja tv-sar­ja­men­ta­li­tee­tin kei­no­va­li­koi­mas­ta. Sar­ja­mur­haa­ja­pe­lo­tet­ta siellä, kum­mi­tus­mai­sia vi­lah­duk­sia täällä, yliop­pi­las­juh­la­kin muis­tut­taa jenk­kien val­mis­tu­jai­sia. Mut­ta tär­kein op­pi on Ko­twi­cal­ta unoh­tu­nut. Kes­kus­hen­kilön pitäi­si ve­do­ta kat­so­jiin, lu­nas­taa heidän kiin­nos­tuk­sen­sa.
Ju­rin nört­ti­nii­lo ku­va­taan lii­ma­tuk­kai­sek­si har­maak­si hii­ru­lai­sek­si. Fa­ce­book-ku­vas­sa Ju­ri muis­tut­taa rot­taa. Sii­hen vai­ku­tel­maan pyr­kivät myös elo­ku­van ju­lis­teen hup­pupääa­se­tel­ma. Ja Ju­ri asus­taa­kin ko­ti­ta­lon­sa hämärässä kel­la­ris­sa. Ver­taus­ku­val­li­suus ei sil­ti au­ke­ne tai tun­nu pe­rus­tel­lul­ta. Jos­tain kä­sittämättömästä, il­mei­sen kä­si­kir­joi­tuk­sel­li­ses­ta syystä, pe­liin hu­rah­ta­nut ja haa­muk­si kuih­tu­nut Ju­ri on saa­nut tyttöystäväk­seen luo­kan kau­neim­man ja fik­suim­man tytön Mian (Nii­na Ko­po­nen). Näin vaik­ka poi­ka ei mitään tytön pääl­le ymmärräkään, vaan sor­mei­lee mie­luum­min tiet­si­kan näp­pik­siä.
Ko­twi­ca on liian ihas­tu­nut ta­ri­naan­sa vä­littääk­seen elo­ku­va­rea­lis­min vaa­ti­muk­sis­ta. Mel­kein odot­taa, että kau­hu­jut­tu pal­jas­tui­si unek­si — mi­hin alus­sa vii­ta­taan Ju­rin nuk­ku­mi­sel­la ja ajoit­tai­sil­la, pe­li­riip­pu­vuu­den ai­heut­ta­mil­la har­ha-ais­ti­muk­sil­la.
Rat Kin­gissä lu­kio­po­jat pe­laa­vat jal­ka­pal­loa sa­tees­sa ja sa­maan ai­kaan Ju­rin pään pe­li­mai­se­mas­sa. Sel­lai­nen­han näyttää hyvältä ja elo­ku­val­li­sel­ta. Kun Ju­ri lo­pus­sa pää­see kar­kuun, ka­me­ra seu­raa nuo­ru­kai­sen juok­sua teh­das­hal­lis­sa. Se­kin kun on vi­suaa­lis­ta. Mut­ta elo­ku­va ei muo­dos­tu sar­jas­ta ko­mei­le­via, kli­sei­siä ku­via. Vä­lillä kat­so­jan näkö­kul­ma on tie­to­ko­ne­pe­laa­jan, mut­ta otok­set au­to­jen ta­ka­pus­ku­ri­ta­sol­ta tun­tu­vat yk­sittäi­siltä, hae­tuil­ta efek­teiltä.
Fil­mi ei ko­vas­ta yri­tyk­sestä huo­li­mat­ta on­nis­tu vetämään kat­so­jaa pe­li­riip­pu­vai­sen ad­dik­tioon. Kun Rat Kin­gin kes­kei­nen jek­ku, Ju­rin ja Ni­kin pe­laa­ma tap­pa­vak­si luon­neh­dit­tu tie­to­ko­ne­pe­li, näyttää mui­nai­sel­ta ja nau­ret­ta­val­ta ja myös sen ”­tehtävät” seinästä reväis­tyiltä, pu­toaa jän­ni­tyk­seltä poh­ja pois. Kään­teet ja vedä­tyk­sen ar­vaa ki­lo­met­rien päästä.
Vähät sat­sauk­set vit­sai­luun ja Ju­rin ja Ni­kin ”­ma­le bon­din­giin” vai­kut­ta­vat hätä­rat­kai­suil­ta. Ju­rin ”­rot­ta­pu­vus­ta” ja poi­kien sak­san opet­ta­jaan koh­dis­ta­mis­ta sek­si­haa­veis­ta pitäi­si kai muo­dos­tua huu­mo­rin huip­pu, mut­ta elo­ku­van va­ka­vik­ko­mai­suus ja sen lai­na­he­pe­nien tyy­lil­li­nen epä­var­muus upot­ta­vat kaik­ki yri­tyk­set maut­to­miin­kin ke­pey­den pil­kah­duk­siin. Ju­rin ja Ni­kin sym­bioot­ti­nen suh­de oli­si an­ta­nut ai­nek­sia ystä­vyy­den­ku­vauk­sel­le ja pe­tok­sen kat­ke­ruu­del­le, mik­sei myös ho­mo­sek­suaa­li­sil­le pii­lo­mer­ki­tyk­sil­le (ka­ve­rus­ten kiin­nos­tus sa­maan tyttöön, Ni­kin suuk­ko Ju­rin tei­pa­tul­le suul­le). Kaik­ki nyans­sit on kä­si­kir­joi­tuk­seen kui­ten­kin ra­pat­tu rois­kai­sui­na, eikä oh­jaus tuo nii­hin sen enempää sä­vyjä.
Kau­hun ke­hit­te­ly to­sielämän tra­ge­diois­ta ro­mah­taa har­ras­te­li­ja­mai­sen suun­nit­te­lun ja slii­pa­tun tek­ni­sen to­teu­tuk­sen jäl­jiltä no­lok­si fars­sik­si. Ame­rik­ka­lai­set ovat jo pitkään si­vun­neet WTC:n tor­nien trau­maa viih­de-e­lo­ku­vis­saan Ava­ta­ria ja Trans­for­mer­sia myö­ten. Do­me Ka­ru­kos­ki on sa­no­nut, et­tei Suo­men kou­lu­sur­mis­ta pitäi­si tehdä elo­ku­vaa. (A­me­ri­kois­sa­han siinä on on­nis­tut­tu: Gus van San­tin Elep­han­tis­sa 2003). Ko­twi­can rat­kai­su Rat Kin­gissä ai­na­kin epäon­nis­tuu.
Kun kou­lu­ter­ro­ris­ti­ko­ke­las riek­kuu kek­si­tyn Hä­me­lah­den lu­kion lak­kiai­sis­sa Su­vi­virttä lau­laen — kuin Sid Vi­cious My Wayn kim­pus­sa — ei tiedä pitäi­sikö it­keä vai nau­raa. Kai­ken lisäk­si lop­pu­rat­kai­sun het­ket on otok­sis­sa ve­ny­tet­ty ää­rim­mil­leen – Ju­rin pa­ko­juok­su teol­li­suus­lai­tok­sel­ta, kou­lu­pi­han juh­lan odo­tus, tyttöystävän soit­to­nu­me­ro, Ni­kin liik­keet – niin että mikään, mitä näy­tetään, ei enää kat­so­jaa yllätä.
Rat King osoit­tau­tuu lo­pul­ta kyy­ni­sek­si ja op­por­tu­nis­ti­sek­si pe­lon il­ma­pii­rin liet­so­mi­sek­si ja elo­ku­val­lis­ten kei­no­jen ryöstö­vil­je­lyk­si. Suo­mi­fil­min ja Ees­tin elo­ku­val­li­sen YYA-so­pi­muk­sen kau­nein he­delmä on edel­leen Ilk­ka Jär­vi-La­tu­rin hie­no gangs­te­ri­ro­mans­si Tal­lin­nan pi­meys (Dark­ness in Tal­lin/­Ci­ty Unp­lug­ged) vuo­del­ta 1993. Eikä opis­ke­li­ja­poi­kien se­kopäis­ten yli-ih­mi­syy­saat­tei­den sur­keas­ta lo­pus­ta ole Suo­mes­sa vieläkään teh­ty pa­rem­paa elo­ku­vaa kuin Os­si Skur­ni­kin uu­den aal­lon kult­tik­las­sik­ko Tie pi­meään (1963). (HB)
27/01/2012

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2012Kesto: 94 minuuttia
Julkaisija: Future Film 
  
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
VET: 88269  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Future Film) ellei toisin mainita.

Kuvat

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy