Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
DVD

M

M – kaupunki etsii murhaajaa 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Elokuva

At­lan­tic Film, dvd-a­lan uu­si toi­mi­ja Suo­mes­sa, on jul­kais­sut syk­syllä kak­si elo­ku­va­his­to­rial­li­ses­ti ohit­ta­ma­ton­ta mykän fil­min klas­sik­koa Fritz Lan­gin tuo­tan­nos­ta: Tri Ma­bu­se ja Met­ro­po­lis.

At­lan­tic Film, dvd-a­lan uu­si toi­mi­ja Suo­mes­sa, on jul­kais­sut syk­syllä kak­si elo­ku­va­his­to­rial­li­ses­ti ohit­ta­ma­ton­ta mykän fil­min klas­sik­koa Fritz Lan­gin tuo­tan­nos­ta: Tri Ma­bu­se (1922) ja Met­ro­po­lis (1927). Sa­maan ai­kaan ovat meillä Scant­ra­den toi­mes­ta il­mes­ty­neet myös Lan­gin en­simmäi­set ää­nie­lo­ku­vat M – kau­pun­ki et­sii mur­haa­jaa (1931) sekä yli­voi­mai­sen ri­kol­lis­hah­mo Ma­bu­sen rötös­te­lystä ker­to­va jat­ko-o­sa Toh­to­ri Ma­bu­sen tes­ta­ment­ti (1933).
Mes­ta­rioh­jaa­jan tuo­tan­nos­ta ei meillä aiem­min ole dvd:llä jul­kais­tu kuin myö­hemmän, ame­rik­ka­lai­sen kau­den hie­no Gangs­te­ri­ku­nin­gas (1953). Lang-e­lo­ku­vien vyö­ry on siis syk­syn ta­paus ja kult­tuu­ri­te­ko. Kaik­ki em. neljä elo­ku­vaa ovat vii­den täh­den fil­mejä, jo­kai­sel­le elo­ku­van­har­ras­ta­jal­le oleel­li­sia merk­kitöitä. Mitään kuol­lei­ta klas­sik­ko­ja ne eivät suin­kaan ole, vaan ny­ky­kat­so­jaa­kin viih­dyttävää, kiih­dyttävää elo­ku­vaa.
M – kau­pun­ki et­sii mur­haa­jaa on yk­si mai­neik­kaim­mis­ta Lan­gin elo­ku­vis­ta. Fil­mi toi laa­jem­paan tie­toi­suu­teen sekä oh­jaa­jan­sa että Lan­gin teat­te­ris­ta pääo­saan löytämän Pe­ter Lor­ren, jon­ka iki­muis­toi­sin fil­mi M on. To­sin lap­se­no­mai­sen ja per­vers­sin tap­pa­jan tul­kin­ta väistämättä lei­ma­si näyt­te­lijän myö­hem­piä, kiin­toi­sia­kin elo­ku­va­roo­le­ja. Myös Hitch­cock käyt­ti Lor­rea en­simmäi­sessä ver­sios­sa elo­ku­vas­taan Mies jo­ka tie­si lii­kaa (1934) ja toi­sen ker­ran Sa­lai­ses­sa asia­mie­hessä (1936). Kuu­lui­han Lor­re Ca­sab­lan­can­kin (1942) va­kio­ka­lus­toon ja oli ki­ha­rapäi­nen li­ma­nul­jas­ka Joel Cai­ro Mal­tan hau­kas­sa (1941).
F­ritz Lang (1890 Wien – 1976 Los An­ge­les) te­ki M:n, en­simmäi­sen ää­nie­lo­ku­van­sa, pa­ri vuot­ta sen jäl­keen, kun hä­nen brit­ti­ver­rok­kin­sa Alf­red Hitch­cock oli jo eh­ti­nyt ko­keil­la ääntä Puh­tau­den lun­nais­sa (1929). Lang käyttää fil­missään pitkähköjä­kin ää­nettö­miä jak­so­ja ja otok­sia niin, että ne ny­kynäkö­kul­mas­ta tun­tu­vat osin jo­pa vie­raan­nut­ta­vil­ta, jos­kin vai­kut­ta­vil­ta te­ho­kei­noil­ta. Ää­nettö­myys ko­ros­taa tyhjän ul­la­kon au­tiut­ta, kun tyttö­lap­si on ka­don­nut ja vain hä­nen vaat­teen­sa ovat na­rul­la kui­vu­mas­sa ja muis­tut­ta­mas­sa. Ää­nen pois­sao­lo au­tioit­ti myös öi­sen toi­mis­to­ra­ken­nuk­sen käytä­viä ja kolk­ko­ja pi­ho­ja uh­kaa­van pa­haen­tei­sik­si. Myös po­lii­sin rat­sian val­mis­te­lu tii­vistää öistä tun­nel­maa ver­kon ki­ris­tyessä sa­la­ka­pa­kan ympä­rillä, kun­nes po­lii­sin pil­li ujel­taa merk­kinä is­kuo­pe­raa­tion al­ka­mi­ses­ta. Ny­ky­kat­so­ja kiin­nittää huo­mio­ta hil­jai­suu­teen, kun 30-lu­vun yleisö var­maan­kin pi­ti myk­kiä ku­via nor­maa­lei­na ja ihas­te­li Lan­gin ta­paa vyö­ryttää ääntä kan­kaal­le hil­jais­ten jak­so­jen jäl­keen kuin yhtäk­kiä il­moil­le räjähtävänä kau­pun­ki­sin­fo­nia­na.
E­lo­ku­van in­noit­ta­ja­na on pi­det­ty pa­ria vuot­ta te­koa­jan­koh­taa aiem­min Düs­sel­dor­fia ter­ro­ri­soi­nut­ta sar­ja­mur­haa­jaa, Pe­ter Kür­te­nia, vaik­ka Lor­ren esittämä Hans Bec­kert on­kin hah­mo­na hy­vin eri­lai­nen. Fil­mi­ta­ri­nas­sa Bec­kert hou­kut­te­lee pik­ku­tyttöjä mu­kaan­sa ma­kei­sil­la ja il­ma­pal­loil­la. Po­lii­si aloit­taa laa­jat et­sinnät ja rat­siat. Kun tämä häi­rit­see kau­pun­gin ri­kol­lis­ten ar­kipäivää, päättää ala­maail­ma jär­jestäy­ty­nei­den kerjäläis­ten avul­la jäl­jittää tap­pa­jan, jo­ta hal­vek­si­taan te­ko­jen­sa täh­den myös kri­mi­naa­lien pii­reissä. Ala­maail­ma jär­jestää Bec­ker­til­le näytö­soi­keu­denkäyn­nin, jon­ka lop­pu­tu­los tun­tuu selvältä: saas­ta on hä­vi­tettävä – ja ri­kol­li­nen jär­jes­tys pa­lau­tet­ta­va.
F­ritz Lan­gin ja hä­nen sil­loi­sen vai­mon­sa Thea von Har­boun kä­si­kir­joi­tus on ra­ken­teel­taan ne­ro­kas rin­nas­taes­saan po­lii­sin ja ri­kol­lis­ten or­ga­ni­soi­dut jäl­ji­tys­tek­nii­kat pe­rim­miltään sa­man­lai­sik­si ja yhtä te­hok­kaik­si – ja ri­kol­li­set eh­tivät en­sin. M on­kin kuin 30-lu­vun CSI-sar­ja, jos­sa ri­kos­paik­ka­tut­ki­jat te­kevät työtään. Fil­missä esi­tellään en­simmäi­sen ker­ran ri­ko­set­sivä Karl Loh­man­nin hah­mo. Lang käyt­ti Ot­to Wer­nic­ken esittämää po­lii­sia vielä Toh­to­ri Ma­bu­sen tes­ta­men­tis­sa (1933). Sen fil­min näy­telmä­kir­jai­li­ja Art­hur Mil­ler nä­ki ja kek­si siitä ni­men Kaup­pa­mat­kus­ta­jan kuo­le­man pää­hen­kilöl­le, Wil­ly Lo­ma­nil­le.
Loh­man­nia on käy­tet­ty myös myö­hem­missä Ma­bu­se-e­lo­ku­vis­sa, mut­ta niissä et­sivä­hah­moa esit­ti Gert ”­Kul­ta­sor­mi” Frö­be. Wer­nic­ken tul­kin­nas­sa po­lii­si on tu­pa­koi­va, pyy­levän lup­sak­ka Maig­ret-hah­mo, jol­le ri­kok­sen te­kijä pal­jas­tuu yhtä hy­vin oi­val­ta­vien tut­kin­ta­me­ne­tel­mien kuin yllättävän sat­tu­man­kin avul­la. Kuu­lus­te­lus­sa käy­tetään vilp­piä­kin, jot­ta tun­nus­tus saa­daan esiin. Omal­la ta­hol­laan gangs­te­rit käyttävät vä­ki­val­taa, jot­ta var­tio­mie­heltä saa­daan tie­to­ja tur­vajär­jes­telmästä, et­tei po­lii­sia hä­ly­tettäi­si pai­kal­le, kun tap­pa­jaa ha­ra­voi­daan kont­to­ri­ra­ken­nuk­sen ul­la­kol­ta. Mo­lem­mil­la ryh­millä on omat te­hok­kaat me­to­din­sa.
Po­lii­si pro­fi­loi sar­ja­mur­haa­jaa ja päättää seu­loa kaik­ki va­paal­la ja­lal­la ole­vat epäil­lyt, joil­la voi­si ol­la tai­pu­mus­ta ky­sei­siin ri­kok­siin. Bec­ker­tin ni­mi tu­lee esiin, jon­ka jäl­keen nuus­ki­jat ja sor­menjäl­ki­tut­ki­jat käyvät hä­nen asun­nos­saan et­simässä kynän pai­nau­mia puus­ta tai sor­menjäl­kiä, joi­ta voi­si ver­ra­ta pak­ko­miel­tei­sen mur­haa­jan leh­distöl­le lä­hettä­miin vies­tei­hin. Vies­teissään Bec­kert il­moit­taa, että kos­ka po­lii­si ei saa häntä kiin­ni, hä­nen on pak­ko tap­paa lisää.
Kon­nil­la on omat eri­kois­mie­hensä. Po­lii­sipääl­lystön ko­kous­taes­sa, myös ri­kol­lis­lii­gat neu­vot­te­le­vat ti­lan­tees­ta sa­maan ai­kaan. Ri­kol­lis­ten esit­te­ly­jak­sos­sa kä­den­tai­to­ja esi­tellään kort­ti­tem­puin, myö­hem­min kont­to­riin tun­keu­du­taan luk­koeks­per­tin tai­doil­la: jo­kai­seen oveen löy­tyy tii­rik­kan­sa.
Po­lii­sin ja ri­kol­lis­ten ohel­la ta­ri­nas­sa on kol­mas jär­jestäy­ty­nyt or­ga­ni­saa­tio, kerjäläi­set. Lang näyttää meil­le kerjäläis­ten ”pörs­sin”, jos­sa päivän saa­liit, mak­ka­ra ja mar­me­la­di, mi­ta­taan ja hin­noi­tel­laan. Lan­gin esittämässä, tar­kan jär­jes­telmäl­li­syy­den ja liu­ku­hih­na­mai­sen toi­min­nan ku­vauk­ses­sa on jo­tain sa­maa, mitä Mar­tin Scor­se­se on ma­fiae­lo­ku­vis­saan käyttä­nyt yrit­te­liäi­syy­den ”­va­senkä­ti­sen muo­don” hah­mo­tuk­seen (e­sim. Ca­si­no, 1995).
Mur­haa­ja esi­tellään en­sin vain hat­tupäi­senä var­jo­na, jo­ka hei­jas­tuu pylvää­seen lii­mat­tua et­sintä­kuu­lu­tus­ju­lis­tet­ta vas­ten. Kuu­lem­me myös Bec­ker­tin vi­hel­lyk­sen – jo­ta väi­tetään Lan­gin it­sensä te­kemäk­si ää­nek­si – eli tee­man Grie­gin Vuo­ren­peik­ko­jen tans­sis­ta, jo­ka lo­pul­ta koi­tuu tap­pa­jan koh­ta­lok­si. So­kea il­ma­pal­lo­kaup­pias tun­nis­taa vi­hel­lyk­sen, yh­distää sen mur­haan ja joh­dat­taa kerjäläis­ten par­tion Bec­ker­tin jäl­jil­le. Mur­haa­jas­ta tu­lee myös erään­lai­nen peik­ko, hir­viö, kun ka­tu­kah­vi­las­sa Bec­kert peit­tyy puu­tar­haköynnös­ten taak­se lä­hes nä­kymättö­miin – ja myö­hem­min ul­la­kon säi­ly­tyshä­kin ris­ti­kon taak­se var­jo­jen pii­loon.
E­lo­ku­van M-kir­jain, jo­ta usein on käy­tet­ty ju­lis­teis­sa, ja poik­keuk­set­ta myös dvd-jul­kai­su­jen kan­siai­heis­sa, mer­kit­see mur­haa­jaa. Bec­ker­tin var­jos­ta­ja piirtää sen lii­dul­la käm­me­neensä ja hie­rai­see sitä sit­ten tap­pa­jan ta­kin­selkä­myk­seen, jot­ta muut­kin py­syvät hä­nen kan­noil­laan. On rii­pai­se­vaa, että uh­ri pyr­kii aut­ta­maan it­se teos­sa ta­vat­tua uh­kaa­jaan­sa yrittäessään pyyh­kiä lii­tu­tah­ran ”­kil­tin sedän” har­teil­ta. Sa­mal­la ta­voin sydäntä sär­kevä on aiem­pi koh­taus, jos­sa tyttö nos­taa maas­ta Bec­ker­tin pu­dot­ta­man veit­sen.
Hyytävää tun­nel­maa elo­ku­va luo jo alus­saan, jos­sa las­ten pii­ri pi­hal­la leik­kijöitä pe­listä kar­sies­saan lau­laa kau­hu­lo­rua kir­ves­sur­maa­ja­me­ri­mie­hestä, jo­ka tu­lee ja tap­paa. Pyyk­ki­tu­vas­ta par­vek­keel­le saa­pu­va äi­ti kieltää lau­la­mas­ta ja tie­dot­taa sa­mal­la kat­so­jal­le, että sar­ja­mur­haa­ja on ol­lut jo liik­keellä jon­kin ai­kaa en­nen ta­ri­nan al­kua. Yhtä te­hok­kaas­ti Lang jat­kaa ker­ron­taa, kun huo­mio siir­tyy toi­seen, las­ta kou­lus­ta ko­tiin odot­ta­vaan äi­tiin tämän ar­ki­sis­sa puu­his­sa. Pöytä ka­te­taan, kel­lo käy, mut­ta las­ta ei kuu­lu eikä näy ko­tio­vel­la eikä kier­re­por­tai­kos­sa. Otok­set tyhjästä, val­miik­si ka­te­tus­ta pöydästä ja au­tios­ta ul­la­kos­ta pyyk­ki­na­rui­neen säestävät, kun äi­ti huu­taa tus­kaan­sa ik­ku­nas­ta.
Va­paal­la ja­lal­la ole­van mur­haa­ja ai­heut­taa vai­no­har­hais­ta pa­niik­kia kau­pun­gil­la. Jo­kais­ta lap­sen lä­hellä käyvää ohi­kul­ki­jaa epäillään ja vää­rinkä­si­tyk­set lisäävät lynk­kau­salt­tiut­ta. Po­lii­seil­ta vaa­di­taan tu­lok­sia, jo­ten rat­sioi­ta lisätään ja ri­kol­li­set pan­naan ah­taal­le pi­meissä ka­pa­kois­saan.
Lang käyttää kieh­to­via ku­va­kul­mia näyttäessään ylä­kul­mas­ta ri­kos­pai­kan tark­kaa ha­ra­voin­tia. Sa­mal­la pu­he­lin­kes­kus­te­lu toi­mii ku­van ul­koi­se­na se­los­tuk­se­na ta­pah­tu­mis­ta ja tut­kin­nan edis­ty­mi­sestä. Rin­nak­kai­sin otok­sin ku­va­taan po­lii­sien ja ri­kol­lis­ten yh­teistä pul­maa, kun kum­man­kin edus­ta­jat sa­vui­sis­sa sa­lon­geis­saan poh­ti­vat, mitä tehdä on­gel­man rat­kai­se­mi­sek­si. Fritz Ar­no Wag­ne­rin ka­me­ra myös kul­kee, eikä jää al­ku­vai­heis­saan ole­van ää­ni­tek­nii­kan or­jak­si. Ka­me­ra pyrähtää len­toon pa­ke­ne­van Beck­man­nin perään roh­kein, pit­kin liik­kein.
Poh­ja­pii­rus­tuk­set, hä­ly­tysjär­jes­telmän yk­si­tyis­koh­dat, reikä­kor­tit, ar­kis­toin­ti ja sor­menjäl­ki­ku­vat, me­ka­nii­kan ja mit­tauk­sen järkähtämätön lo­giik­ka, ovat tek­nii­kas­ta kiin­nos­tu­neen Lan­gin tar­kas­ta ja pe­rus­teel­li­ses­ta il­mai­sus­ta naut­ti­van silmän koh­tei­ta elo­ku­vas­sa, jo­ka toi­mii kuin kel­lo­pe­li. Vi­suaa­li­ses­ta il­meik­kyy­destä ker­too se­kin, että myös ri­kos­tut­kin­ta­ra­port­ti muut­tuu sil­mien edessä teks­tistä ku­vik­si.
Mut­ta kai­kes­sa suun­ni­tel­mal­li­suu­des­sa on ai­na jo­kin auk­ko tai heik­ko lenk­ki. Bec­ker­tillä se on ta­va­ra­merk­kimäi­nen vi­hel­lys, ri­kol­li­sil­la unoh­dus, jo­ka jättää to­ve­rin pu­laan ja po­lii­sien kuu­lus­tel­ta­vak­si. Toi­min­nan jäl­ki­mai­nin­geis­sa Lang ja Wag­ner näyttävät kuin still­ku­vi­na si­dot­tu­ja var­ti­joi­ta, mur­ret­tu­ja ovia ja sei­niä. (Tois­tues­saan sa­mat ku­vat to­sin vai­kut­ta­vat jo hie­man liial­li­sel­ta ker­tauk­sel­ta.)
Pe­ter Lor­ren Bec­kert ja Wer­nic­ken po­lii­si Loh­mann ovat unoh­tu­mat­to­mia hah­mo­ja. Lor­ren mur­haa­ja on lä­hellä per­vers­sin hir­viön ka­ri­ka­tyy­riä, kun näyt­te­lijän ta­va­ra­merk­kimäi­sen suu­ret silmät tun­tu­vat pul­lis­tu­van hädässä ulos silmä­kuo­pis­ta. Wer­nic­ken näyt­te­le­mi­nen on re­hevää ja ny­ky­ma­kuun tur­han­kin re­vit­te­levää, elämää suu­rem­paa. Kum­pi­kin te­kevät sil­ti oi­val­lis­ta työtä, eikä ku­kaan nämä roo­lit näh­tyään voi niitä unoh­taa. Loh­man­nil­la to­sin on enemmän­kin an­net­ta­vaa Toh­to­ri Ma­bu­sen tes­ta­men­tis­sa, mut­ta Lor­rel­le M oli huip­pu­het­ki.
”Et­te voi vain mur­ha­ta mi­nua! Vaa­din, että mi­nut luo­vu­te­taan po­lii­sil­le! Ha­luan oi­kean oi­keu­den eteen!” Näin Bec­kert va­lit­taa kon­nien näytö­soi­keu­denkäyn­nissä. Hän puo­lus­taa it­seään kui­ten­kin, tap­po­tuo­miol­ta vält­tyäk­seen. ”­Te oli­sit­te voi­neet opis­kel­la tai tehdä työtä vält­tyäk­sen­ne ri­kol­li­suu­del­ta, mut­ta olet­te vain lais­ko­ja. Minä en voi it­sel­le­ni mitään!” Bec­kert väittää, että häntä pii­naa ”­tu­li, ää­ni, tus­ka”. ”­Minä it­se seu­raan it­seä­ni, en pää­se it­seltä­ni pa­koon. Kans­sa­ni juok­se­vat äi­tien ja las­ten haa­mut.”
Myös Bec­ker­tin kon­naoi­keu­denkäyn­nin ”­puo­lus­tu­sa­sia­na­ja­ja” ve­toaa mur­haa­jan mie­len­vi­kai­suu­teen. Mies on syyn­ta­kee­ton, lääkä­rin, mie­li­sai­rau­den hoi­don sekä asial­li­sen oi­keu­denkäyn­nin tar­pee­seen. Tässä tun­tuu kuu­lu­van Lan­gin jär­jen ää­ni mas­san, kan­sa­lais­ten ja ala­maail­man, lynk­kaus­men­ta­li­tee­tin kes­kellä.
Fil­min an­sio on kui­ten­kin se, että kieh­to­va sar­ja­mur­haa­ja­hah­mo ei sil­ti omi vii­meistä ku­vaa. Alus­sa niin huo­lel­la esi­tel­ty ra­kas­ta­va äi­ti­hah­mo pa­laa su­ru­pu­vus­sa vii­mei­seen ku­vaan, sii­hen jo­ka nähdään kah­den oi­keu­denkäyn­ti­ti­lan­teen – ala­maail­man ja lain­mu­kai­sen – jäl­keen. Äi­ti sa­noo koh­ta­lo­to­ve­rien­sa kes­kellä, et­teivät oi­keu­den päätös ja tuo­mio tuo tytärtä ta­kai­sin. ”­Meidän täy­tyy pitää vielä pa­rem­paa huol­ta lap­sis­tam­me.”
E­lo­ku­val­li­nen kek­se­liäi­syys löy­si huip­pun­sa jo var­hain. Venäläi­nen Ei­sens­tein, brit­ti Hitch­cock ja itä­val­ta­lai­nen Lang oli­vat elo­ku­va­kie­len suu­ria ke­hittä­jiä. Kuu­lui­sa on Hitch­coc­kin leik­kaus, jos­sa mur­ha­tun uh­rin löytäjän suu avau­tuu kil­jah­duk­seen, mut­ta ku­va vaih­tuu­kin ju­nan­pil­liin. Lan­gil­la vas­taa­va oi­val­lus on la­ko­ni­suu­des­saan jä­ri­syttäväm­pi. Bec­ker­tin hir­mu­teos­ta näy­tetään, kat­so­jal­le ar­mol­li­ses­ti, vain jäl­kinäytös. Tytön elo­ku­van alus­sa pom­pot­te­le­ma ku­mi­pal­lo vie­rii pen­sai­kos­ta, il­ma­pal­lo lan­koi­neen ko­hoaa il­maan. Myö­hem­min vielä, ala­maail­man oi­keu­denkäyn­nissä Bec­kert jou­tuu koh­taa­maan tun­nis­ta­jan­sa, so­kean il­ma­pal­lo­kaup­piaan. Etua­lal­la nä­kyvä il­ma­pal­lo­hah­mo tah­rau­tu­nees­sa vei­key­dessään ku­vas­tuu kat­so­jal­le ja Bec­ker­til­le pik­ku­tytön haa­mu­na, ra­jan ta­kaa esiin pon­nis­ta­va­na syytök­senä.
Toi­sin kuin Scant­ra­den jul­kai­se­man dvd-le­vyn ta­ka­kan­si­teks­tissä sa­no­taan, elo­ku­vas­sa po­lii­si ei to­del­la­kaan ”­palk­kaa ala­maail­maa avuk­seen” kau­pun­kia ter­ro­ri­soi­van lap­si­mur­haa­jan kiin­ni­saa­mi­sek­si. Kyllä ri­kol­li­set kek­sivät idean ihan it­se, jot­ta ”­nor­maa­li” kri­mi­naa­li toi­min­ta voi­si rau­has­sa mu­hia ja ku­kois­taa, il­man pel­koa koh­tuut­to­mis­ta rat­siois­ta ja po­lii­sin seu­ran­nas­ta, jo­ka hait­taa rei­lun ri­ko­sy­rittäjän kuu­ta­mou­ra­koin­tia. ”­Me­nem­me kon­kurs­siin, el­lem­me saa pa­lau­tet­tu jär­jes­ty­neitä olo­ja” tus­kai­lee nah­ka­tak­ki­nen, knal­lipäi­nen kon­na­po­mo, Mag­rit­ten tum­mia hah­mo­ja muis­tut­ta­va Schrän­ker (Gus­taf Gründ­gens) ai­nais­ta kä­ve­ly­kep­piään ko­pis­tel­len. ”­Me har­joi­tam­me am­mat­tiam­me, mut­ta sillä pe­dol­la ei ole elä­mi­sen oi­keut­ta!”
S­cant­ra­den Lang-jul­kai­sua voi kii­tellä. Ko­te­los­sa pi­tuu­dek­si il­moi­te­taan 102 min., mut­ta fil­mi kestää 105 mi­nuut­tia, vaik­ka ko­ko­nais­kes­tos­ta vä­hen­netään al­ku­teks­tit res­tau­roin­ti­tie­dois­ta. Mus­ta­val­ko­ko­pio näyttäi­si ole­van sa­mas­ta ma­te­riaa­lis­ta han­kit­tu kuin eng­lan­ti­lai­sen Eu­re­ka Vi­deon vuon­na 2003 jul­kai­se­ma kah­den le­vyn ver­sio. Ku­van laa­tu tun­tuu sä­vyk­kyy­dessään jo­pa brit­ti­lai­tos­ta pa­rem­mal­ta. Ih­mis­kas­vot jou­kois­sa saat­toi­vat Eu­re­kan le­vyssä pa­laa pai­koin puh­ki, mut­ta Scant­ra­den ver­sios­sa vai­ku­tel­ma on ta­sa­pai­noi­sem­pi ja sel­keäm­pi. Poh­jois­mai­ses­sa jul­kai­sus­sa ää­neen on myös jä­tet­ty il­mei­sen tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti ajan­ku­lu­maa ja ra­hi­noi­ta, jot­ka brit­ti­pai­nok­ses­ta oli sii­vot­tu. Di­gi­taa­likä­sit­te­lyn myötä ää­nestä on Eu­re­kan le­vyllä ehkä ka­don­nut syvä­ta­so­ja, kos­ka Scant­ra­den ver­sios­sa pu­he kuu­los­taa taus­ta­si­hinöistä huo­li­mat­ta luon­nol­li­sem­mal­ta.

Kuva, ääni & ekstrat

Uusi levy on varustettu suomalaisin tekstein. Harmi kyllä hommaa ei ole hoidettu kunnolla, sillä pitkin matkaa on paljon puhetta jätetty kääntämättä, mikä tämmöistä saksantaidotonta kovasti rassaa. Ekstrojakaan ei ole. Silti on syytä olla kiitollinen, että tärkeä klassikko vihdoin on meilläkin helposti saatavilla näin hyvän tasoisella kuvanlaadulla. Toivottavasti dvd-kannen hailakka stillikuva ei karkota ostajaa halpahintaisen tuotteen ääreltä. Kanteen, jota ilmeisesti käytetään samanlaisena Ruotsissa ja muissakin Pohjoismaissa - on oudosti jäänyt M-nimen vakiintunut tarkenne ”Kaupunki etsii murhaajaa”, mutta englanninkielisenä! Kannen toteutus antaa väärän viestin edullisen dvd-levyn sisältämän elokuvan laadukkaasta tasosta. (HB)
17/11/2009

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 1931Kesto: 105 minuuttia
Julkaisija: Scantrade Ent.Kuva:
1.33
Ääniraita: Dolby Digital Mono
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Scantrade Ent.) ellei toisin mainita.

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy