O­lem­me kul­keu­tu­mas­sa muu­ra­hai­sen as­ke­lin pois ajas­ta, jol­loin kai­ken Suo­mes­sa val­mis­tu­neen au­dio­vi­suaa­li­sen tai­teen edessä kul­ki etu­lii­te "ko­ti­mai­nen". An­nan esi­mer­kin eräästä baa­ripöytä­kes­kus­te­lus­ta vii­me vuo­si­tu­han­nen puo­lel­ta. "No, on se ihan hyvä lef­fa... ko­ti­mai­sek­si." Muis­tan­pa useam­pia­kin koh­taa­mi­sia, jois­sa vas­ta­puo­li ei kat­so­nut lain­kaan Suo­mes­sa val­mis­tu­nei­ta elo­ku­via, kos­ka ne oli­vat niin "ko­ti­mai­sia", "suo­ma­lai­sia". "Ko­ti­mai­nen" oli yhtä kuin Uu­no Tur­ha­pu­ro tai Vää­pe­li Kör­my, pa­him­mil­laan "ko­ti­mai­nen" oli Jo­pe.

Sa­naa "ko­ti­mai­nen" käy­tet­tiin erään­lai­se­na ar­vo­na­len­ta­ja­na, elo­ku­van tai CD-al­bu­min puo­livä­kinäi­senä hyväk­syntänä, jos­kus hy­vin­kin hal­vee­raa­vaan sä­vyyn. Ul­ko­mai­se­na jul­kai­su­na tuo­tos oli­si ol­lut "täys­pas­ka". Mut­ta kun se nyt sat­tui ole­maan kok­ko­la­lai­sen in­diebän­din sie­lun­tuo­tos, sai se "ko­ti­mai­suus­pis­teen". Se oli niin kut­sut­tu "i­han hyvä ko­ti­mai­nen."

E­del­li­sen vuo­si­tu­han­nen on­gel­ma on uu­den vuo­si­tu­han­nen voi­ma­va­ra.

Tee­mu Ni­kin oh­jaa­ma Ar­mo­mur­haa­ja on hel­ve­tin hyvä ko­ti­mai­nen elo­ku­va. (E­sitän tässä yh­tey­dessä sa­nan ar­vok­kaim­mas­sa mer­ki­tyk­sessään pois­ta­mal­la ympä­riltä rai­vos­tut­ta­vat lai­naus­mer­kit.) Tee­mu Nik­ki käyttää elo­ku­van­sa ker­ron­nas­sa te­hok­kaas­ti kan­sal­li­sia eri­tyis­piir­teitä, am­men­taen ko­ti­mais­ta roh­keut­ta ja osaa­mis­ta.

Ar­mo­mur­haa­ja her­kut­te­lee vaih­toeh­to­tai­teen ku­vas­tol­la, up­poa­mat­ta eksp­loi­taa­tion hou­kut­te­le­viin an­soi­hin. Pai­no­pis­te on sisällössä. Elo­ku­va möy­rii kuo­le­man­va­ka­vis­sa tee­mois­saan, tar­kas­tel­len näitä usein eri­lai­sin sil­min. Pu­hu­taan elämän päättä­mi­sen oi­keu­tuk­ses­ta, ih­mi­senä ja eläi­menä ole­mi­sen ki­pey­destä elämän ja kuo­le­man lan­ga­no­huel­la ra­ja­pin­nal­la. Ar­mo­mur­haa­ja pun­ta­roi ai­kam­me suur­ta ky­sy­mystä. Ke­nellä on­kaan lo­pul­ta oi­keus elää?

Ei ole ky­se siitä, et­teikö roh­keut­ta, osaa­mis­ta tai sisältöä oli­si tai­tees­sam­me ai­kai­sem­min­kin esi­tel­ty. Kai­ken­maail­man kau­rismä­kien ja hon­ka­sa­lo­jen me­nes­tys vaan oli mie­lissäm­me "kan­sainvä­li­syyttä".

Vi­ka on ai­na kat­so­jas­sa.

Vielä jo­kin vuo­si ta­ka­pe­rin ko­ti­mai­sen osaa­mi­sen myöntä­mi­nen pu­na­vuo­re­lai­sel­ta baa­ri­jak­ka­ral­ta oli kä­sittämättömän vai­keaa. Jos ovat elo­ku­vat näennäi­ses­ti kan­sainvä­lis­ty­neet, on myös hen­gittämäm­me ajan­jak­so pa­kot­ta­nut meidät ihai­le­maan ko­ti­mais­ta kä­denjäl­keä ta­sa­ver­tai­se­na kan­sainvä­li­sen tar­jon­nan rin­nal­la. Sen kok­ko­la­lai­sen rok­kibän­din Sak­san-kier­tue ei enää yllä Rum­ban etu­si­vul­le (toi­vot­ta­vas­ti). Suo­mi-e­lo­ku­van me­nes­tys kan­sainvä­li­sillä fes­ti­vaa­leil­la ei enää ole epäi­lyk­siä herättävä eri­kois­ta­paus.

Gaa­las­sa pal­kit­tiin ko­ti­mai­nen.

Ar­mo­mur­haa­ja an­sait­si­si kaik­kien elo­ku­vasää­tiöi­den vuo­tui­set tu­ki­ra­hat, Tom of Fin­land -pus­si­la­ka­nan­ko­koi­sen Suo­mi 100 -lei­man sekä 12 Jus­sia ("ko­ti­mais­ta" Os­ca­ria, heh­heh röhröh). Ar­mo­mur­haa­ja voi­si ol­la se tai­de­teos, jo­ka pitäi­si tämän ar­vok­kaan merk­ki­vuo­den muis­tois­sam­me. Muis­tot eivät syn­ny pelkästään kat­se­le­mal­la taak­se vaan vä­lillä myös tä­hystämällä tu­le­vaan. (VA)