Pik­ku Ka­na­nen on kii­tol­li­ses­sa ase­mas­sa, kos­ka se on tul­lut en­nen kaik­kea tie­to­ko­ne­pe­linä tu­tuk­si. Kat­so­jal­la ei lie­ne kum­moi­sia odo­tuk­sia, jo­ten ne on help­po ylittää. Län­si­mai­nen yh­teis­kun­ta, var­sin­kin ame­rik­ka­lai­nen, suo­sii vah­van oi­keut­ta. Luu­se­ri­na ei ole hyvä ol­la. Pik­ku Ka­na­nen pu­reu­tuu tähän di­lem­maan, sillä Tol­kie­nia lai­na­ten pie­net te­kevät suu­ria te­ko­ja, kun iso­jen kat­seet ovat muual­la. Mo­ni tei­ni-iän luu­se­ri me­nes­tyy vart­tu­neem­pa­na ja me­ne­vistä mie­histä su­keu­tuu Kau­ko Röyhkää lai­na­ten niitä, jot­ka ”­nyt lyövät vai­mo­jaan, kun he en­nen löivät meitä”.

Hol­lywoo­dis­sa on ai­na tie­det­ty mui­den stu­dioi­den suurp­ro­jek­teis­ta, jo­ten sa­maa ai­he­pii­riä hyö­dyn­netään härs­kis­ti. Pik­ku Ka­na­nen te­kee tästä pa­ro­diaa si­joit­ta­mal­la ta­ri­nan­sa Maail­mo­jen so­dan ja King Kon­gin tee­moi­hin, vaik­ka miljöönä on pik­ku­kau­pun­ki en­nak­ko­luu­loi­neen ja jul­mi­ne so­siaa­li­si­ne hie­rar­kioi­neen. Kat­so­jal­la on haus­kaa iästä riip­pu­mat­ta.