Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Blu-ray

Inception

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Elokuva

In­cep­tion on eri­koi­nen so­vel­lus kaap­paus- ja ryöstö­fil­mi­tyy­pistä, jos­sa van­ha ket­tu ryh­tyy vii­mei­seen ope­raa­tioon ja haa­lii keik­kaan eri­kois­jou­kon.

In­cep­tion on eri­koi­nen so­vel­lus kaap­paus- ja ryöstö­fil­mi­tyy­pistä, jos­sa van­ha ket­tu ryh­tyy vii­mei­seen ope­raa­tioon ja haa­lii keik­kaan eri­kois­jou­kon. Dom Cobb ei tee is­kuaan ra­has­ta, vaan saa­dak­seen ta­kai­sin me­nettämänsä per­heen. Cobb on eks­pert­ti, unien lou­hi­ja, jol­la on tai­to sekä va­ras­taa ih­mi­sen pää­ko­pas­ta ku­vi­tel­mia että myös upot­taa niitä sin­ne. Elo­ku­van ni­mi In­cep­tion tar­koit­taa vie­raan aja­tuk­sen is­tut­ta­mis­ta mie­leen. Toi­mi­taan siis har­maal­la alueel­la. Kun vii­mei­nen tehtävä­nan­to kos­kee suu­ry­ri­tyk­sen omis­tusjär­jes­te­lyjä kil­pai­li­jan eduk­si, ky­seessä on jo ri­kos.
Kun­pa jo­ku kir­joit­tai­si Leo­nar­do Di­Cap­riol­le vaih­teek­si koo­mi­sen roo­lin ke­peään ka­ve­rie­lo­ku­vaan! Tai edes pa­ri­suh­de­fars­siin. Sai­si täh­ti pik­kui­sen re­la­ta il­man, että jo­ka lef­fas­sa vie­reltä viedään. Sul­je­tun saa­ren mie­li­puo­li­pai­na­jais­ten jäl­keen In­cep­tion sant­saa Leol­le uu­den, kat­ke­ran kei­tok­sen uni­maail­maa ja psy­ko­nai­sia. Di­Cap­rio on Scor­se­sen ja Ch­ris­top­her No­la­nin fil­mi­ta­ri­nois­sa pelkkä st­res­si­le­lu. Roo­li­hah­mo­jen suh­de ex-vai­moi­hin on juo­nen yk­si­tyis­koh­tia myö­ten hämmäs­tyttävän sa­man­kal­tai­nen mys­tee­ri. Eikä avioelämä ihan au­vois­ta ol­lut näitä Di­Cap­rion elo­ku­via edeltä­neessä Re­vo­lu­tio­na­ry Roa­dis­sa­kaan.
In­cep­tio­nis­sa Di­Cap­rio näyttää vai­kut­ta­vam­mal­ta kuin kos­kaan ai­kuis­roo­leis­saan. Näyt­te­lijä pa­neu­tuu taas olan ta­kaa, eikä ole Di­Cap­rion vi­ka, että py­ris­te­ly pik­ku­tar­kas­ti rus­ta­tus­sa No­la­nin kel­lo­pe­lissä on hyö­dytöntä. En­nak­koon kuu­lu­te­tus­ta unien tul­kin­nan mes­ta­ri­teok­ses­ta tu­lee­kin unet­ta­va pan­nu­kak­ku. Ch­ris­top­her No­la­nis­ta ei In­cep­tio­nin pe­rus­teel­la ole Tar­kovs­kin (So­la­ris, Stal­ker), Buñue­lin (An­da­lu­sia­lai­nen koi­ra, Päivä­per­ho), Hitch­coc­kin (Ver­ti­go, Noi­dut­tu), Kub­ric­kin (A­va­ruus­seik­kai­lu 2001, Eyes Wi­de Shut) tai Wel­le­sin (Ci­ti­zen Ka­ne, V niin­kuin vää­rennös) ta­pais­ten ali­ta­jun­nan ja ai­ka­ta­so­jen mes­ta­rien mant­te­lin­pe­rijäk­si. Oh­jaa­ja pal­jas­tuu fil­mi­kei­sa­rik­si, jol­la ei ole vaat­tei­ta.
In­cep­tio­nin ta­ri­nas­sa yh­tei­siin uniin­sa ek­sy­neet mie­len ai­ka­mat­kaa­jat jou­tu­vat usein kii­ras­tu­lek­si kut­sut­tuun vä­li­ti­laan. Ame­ri­kak­si sitä ku­va­taan ter­millä ”­lim­bo”. Suo­mes­sa lim­bol­la tar­koi­te­taan jo­tain muu­ta. Oh­ja­tes­saan liian mus­ta­suk­kai­ses­ti omaa kä­si­kir­joi­tus­taan var­jel­len, Ch­ris­top­her No­lan sor­tuu näppä­ryy­teensä ja mah­ti­pon­ti­suu­teen, jo­ta Hans Zim­me­rin jy­li­sevä mu­siik­ki vielä pön­kittää. No­la­nin uniark­ki­teh­to­ni­nen kort­ti­ta­lo va­joaa lo­pul­ta uni­hiek­kaan. Mut­ta tie­tys­ti h-i-d-a-s-t-e-t-u-s-t-i.
In­cep­tio­nia on jo ver­rat­tu tai­ta­vam­paan Mat­ri­xiin, jo­ten re­hel­li­syy­den ni­missä on myön­nettävä, et­tei sekään elo­ku­va mi­nua va­kuut­ta­nut. Ehkä In­cep­tion on­nis­tui­si pa­rem­min vir­tuaa­li­pe­linä, jol­le ei tar­vit­se aset­taa elo­ku­van vaa­ti­muk­sia? Kun Jean-Luc Go­dar­dil­ta 60-lu­vul­la ky­syt­tiin, eikö elo­ku­vas­sa sentään pidä ol­la al­ku, kes­ki­koh­ta ja lop­pu, uu­den aal­lon gu­ru vas­ta­si, että ”­Kyllä, mut­ta ei välttämättä siinä jär­jes­tyk­sessä.” Ko­kei­le­vim­mil­laan­kin elo­ku­van täy­tyy ol­la ko­ko­nais­teos. Jos kaaok­sen­kin ku­vaus ei mi­tenkään jä­sen­ny, se ei voi ol­la tai­de­teos, vaan hä­viää osak­si kaaos­ta, jo­ta sen pi­ti ku­va­ta. Tai­de­teos vaa­tii sisäistä lo­giik­kaa, jär­jes­tyk­sen ja mie­len, oli se sit­ten kuin­ka oma­peräi­nen ta­han­sa.
Ch­ris­top­her No­la­nin fil­mi kan­nat­taa kui­ten­kin kat­soa tes­tinä, että mitä tässä elo­ku­val­li­ses­sa mus­te­tah­ras­sa kul­le­kin näyttäy­tyy. Riip­puu kat­so­jas­ta, kiin­nit­tyykö silmä tul­veh­ti­vaan vi­suaa­li­suu­teen vai vä­syykö se, kun vir­keimmät­kin ideat talt­tu­vat lap­sel­li­siin kli­sei­siin. Par­haim­mil­laan on kuin seu­rai­si liik­ku­van ku­van abst­rak­tia imp­res­sio­nis­mia, kun No­la­nin luot­to­ku­vaa­ja Wal­ly Pfis­ter ja leik­kaa­ja Lee Smith muok­kaa­vat la­vas­ta­ja Guy Dya­sin uni­maail­mo­ja ku­vaa­vis­ta luo­muk­sis­ta sisäa­va­ruu­den trip­pejä. Näin var­sin­kin elo­ku­van en­si­var­tis­sa. Al­kuäl­lis­tyk­sen jäl­keen kak­si ja puo­li­tun­ti­sen elo­ku­van lii­ka yrittä­mi­nen ja yleisö­poh­jao­do­tus­ten sa­ne­le­mat komp­ro­mis­sit saa­vat ali­ta­jun­nan sa­lo­ja au­ko­maan pyr­kivän vi­ri­telmän näyttämään mieltä vail­la kiep­pu­val­ta iki­liik­ku­ja­hyrrältä.
Eng­lan­ti­lai­sen No­la­nin ame­rik­ka­lai­nen tur­ha­mai­suusp­ro­jek­ti on kieltämättä saa­vu­tus. Saa­vu­tuk­sen laa­tu vain on epä­selvä. Kah­den­sa­dan mil­joo­nan dol­la­rin In­cep­tion on bud­je­til­taan neljä­kym­mentä ker­taa isom­pi kuin oh­jaa­jan lä­pi­lyön­tie­lo­ku­va Me­men­to (2000). Jo Me­men­tos­sa muis­ti­kat­kos­ten ja ta­kau­ma­tyy­lin pak­ko­tois­to kär­jis­tyi puu­dut­ta­vak­si. In­cep­tio­nis­sa yh­tei­nen, kei­no­te­koi­nen uni on port­ti mo­nien eri hah­mo­jen sisäkkäi­ses­ti ja ker­rok­sit­tain avau­tu­viin upot­ta­viin pai­na­jai­siin. Puu­tu­mis­ris­ki on nyt mo­ni­kym­men­ker­tai­nen.
Me­men­to oli te­kijäl­leen käyn­ti­kort­ti Hol­lywoo­diin. Sitä seu­ran­neet Bat­man-oh­jauk­set, eri­tyi­ses­ti murs­ka­me­nes­tys Yön ri­ta­ri (2008), jär­jes­tivät ih­me­lap­sel­le avoi­men pii­kin. Las­kua mak­sa­te­taan nyt kat­so­jil­la. Tai­tei­li­jal­le se, että kaik­ki on mah­dol­lis­ta, voi ol­la on­gel­ma. Elo­ku­vas­sa mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sim­mil­ta­kin ta­pah­tu­mil­ta edel­ly­tetään oma­la­kis­taan us­kot­ta­vuut­ta. Ra­jat­to­muus joh­taa yh­den­te­ke­vyy­teen, kun jän­ni­tettävää ei ole. In­cep­tio­nis­sa mikä ta­han­sa voi ta­pah­tua, ol­la tot­ta, ku­vi­tel­maa tai un­ta. Lo­pul­ta mer­ki­tystä on vain näyttä­vyy­dellä.
Näyttä­vyyttä In­cep­tio­nis­sa pii­saa, jos kat­so­ja sil­mil­leen ku­va­ti­vo­lia kai­paa. Ta­sok­kaan näyt­te­lijä­ryhmänsä No­lan kui­ten­kin jättää hen­keä vail­le. En­semb­le­työstä ei voi pu­hua, kun mitään ai­toa tii­miy­ty­mistä ei ole ha­vait­ta­vis­sa. Hah­moil­la on käyttöä vain kun­nian­hi­moi­sen, mut­ta on­ton ja pai­koin ta­hat­to­mas­ti hu­vit­ta­van elo­ku­va-ark­ki­teh­tuu­rin rek­vi­siit­ta­na.
Di­Cap­rio­kin jää yk­siu­lot­tei­sek­si. Tun­tuu, että pelkkä näyt­te­lijän ul­koi­nen ole­mus ja pii­nat­tu il­me ovat riittä­neet No­la­nil­le. Di­Cap­rio jää il­man tu­kea, kun heik­ko hen­kilöoh­jaus ja kä­si­kir­joi­tuk­sen ä­lyttö­myy­det joh­ta­vat epämääräi­syy­teen roo­lin­ra­ken­ta­mi­ses­sa ja hen­kilön käyttäy­ty­mi­sessä. Suu­ris­ta­kin kään­teistä tu­lee sat­tu­man­va­rai­sia. On kuin kat­se­li­si kes­kin­ker­tais­ta te­le­vi­sio­sar­jaa, kun Cob­bin len­to­kentäl­le he­li­kop­te­ril­la tuo­nut huip­pu­lii­ke­mies Sai­to yhtäk­kiä saa­kin pa­ril­la sa­nal­la Cob­bin kään­tymään kan­noil­laan ja ot­ta­maan vaa­ral­li­sen tehtävän vas­taan. Huo­nos­ti hen­kilöoh­jat­tu koh­taus mais­tuu kä­si­kir­joi­tuk­sel­ta ja Di­Cap­rion suo­ri­tus kär­sii, kun ti­lan­net­ta ei pe­rus­tel­la va­kuut­ta­vas­ti – mikä oli­si vain pie­nestä kiin­ni.
Cob­bin uni­lii­gan jä­se­net ovat fil­missä vain kul­tai­sia ku­lis­si­pai­no­ja kir­ja­vil­le la­vas­teil­le. Kyllähän tai­ta­ja­kaar­tia ka­sat­tiin ihan Seit­semästä sa­mu­rais­ta as­ti jat­ku­neen fil­mi­pe­rin­teen mu­kaan, mut­ta syn­tyikö missään vai­hees­sa tun­ne, että to­del­la ol­laan yh­teis­työssä ja sa­maa po­ruk­kaa? Eihän ryhmällä ol­lut muu­ta kos­ke­tus­ta toi­siin­sa kuin tek­ni­sen jar­go­nin höpö­tys. Kiin­teä yh­teys ei vä­lit­ty­nyt edes ke­peän pin­nal­li­sel­la ta­sol­la, ku­ten vaik­ka­pa So­der­berg­hin Ocean’s –e­lo­ku­vis­sa, vaik­ka sen tyyp­pi­seen il­ma­vuu­teen var­mas­ti No­lan­kin pyr­ki. Kat­so­jan sydän kui­ten­kin räy­tyy aja­tuk­ses­ta, mil­lai­siin luon­ne­tut­kiel­miin näin mo­ni­puo­li­sel­la esiin­tyjä­po­ru­kal­la oli­si kyet­ty, jos No­lan oli­si saa­nut hen­kilöoh­jauk­sel­la roo­lei­hin ve­toa ja pi­toa. Se oli­si vaa­ti­nut hä­neltä kun­non kä­si­kir­joi­tuk­sen, jos­sa vuo­ro­pu­he­lu oli­si muu­ta­kin kuin se­ka­van juo­nen sisältö­se­los­tus­ta tai il­meillä ja eleillä te­hos­tet­tu­ja ir­to­vit­sejä.
Ken Wa­ta­na­be (Vii­mei­nen sa­mu­rai, Kir­jeitä Iwo Ji­mal­ta) näyttää tai­to­jaan huo­nom­mal­ta jou­tues­saan lii­ke­mies Sai­to­na pu­hu­maan tan­ke­roeng­lan­tia. Sekään ei riitä, vaan jos­tain kum­man syystä Wa­ta­na­be van­hen­ne­taan joi­hin­kin koh­tauk­siin mop­sin rut­tu­naa­maa muis­tut­ta­val­la mas­kil­la. Näin Sai­tos­ta tu­lee ris­tey­tys je­di­mes­ta­ri Yo­daa ja Pie­nen suu­ren mie­hen sa­ta­vuo­tias­ta Jack Crab­bia. Wa­ta­na­ben puo­les­ta har­mit­taa, että No­lan ei ole vai­vau­tu­nut poh­jus­ta­maan Sai­ton hen­kilöä. Ei tär­keän roo­li­hen­kilön sen enempää kuin juo­nen kään­teen se­li­tyk­sek­si elo­ku­vas­sa riitä se, että kai­ken saa ra­hal­la. Kun Sai­to palk­kaa Cob­bin, hä­nen mo­tii­vik­seen tar­jo­taan vain epä­re­hel­li­nen kil­pai­lu yri­tys­mark­ki­noil­la. Mik­si meidän pitäi­si jän­nittää Cob­bin on­nis­tu­mi­sen puo­les­ta, kun päämäärä on li­kai­nen mut­ta epä­kiin­nos­ta­va? Haas­ta­van juo­nion­gel­man rat­kai­su­na Sai­ton tuos­ta vain ta­pah­tu­va jum­bo­je­tin os­ta­mi­nen unen upot­ta­mi­seen tar­vit­ta­van kym­me­nen tun­nin len­nol­le on esi­merk­ki No­la­nin nenäk­kyy­destä, mut­ta myös mie­li­ku­vi­tuk­sen puu­tet­ta. Sisäi­sen lo­gii­kan rik­ko­mi­nen ja kaik­ki­voi­pai­suu­den ikä­vys­tyttä­vyys vai­vaa myös Sai­ton suh­det­ta Cob­biin. Mik­si Cobb suos­tui­si us­ko­maan, kun Sai­to väittää pys­tyvänsä pois­ta­maan Cob­bin on­gel­mat maa­han­muut­to­vi­ra­no­mais­ten kans­sa, ja että tämä myös te­ki­si sen? Dream on – jat­ka unia­si — sa­no­taan Ame­ri­kois­sa.
E­lo­ku­vaa on sa­not­tu unek­si, jon­ka näem­me yh­dessä. In­cep­tio­nis­sa hen­kilöi­den yh­tei­nen unennäkö jär­jes­tyy pai­na­mal­la nap­pia van­haa ana­lo­gis­ta nau­hu­ria muis­tut­ta­vas­sa lait­tees­sa, jon­ka muo­vi­let­kut köm­pelönnäköi­ses­ti joh­de­taan unek­si­jaan. Piaf-elämä­ker­tae­lo­ku­vas­ta os­ca­roi­tu Ma­rion Co­til­lard on in­noit­ta­nut No­la­nin va­lit­se­maan uni­koh­taus­ten tuu­tu­lau­luk­si rans­ka­lais­var­pu­sen iki­vih­reän Je Ne Reg­ret­te Rien. Tai voi tie­tys­ti ol­la päin­vas­toin­kin, että mu­siik­ki­va­lin­ta on tuo­nut mie­leen näyt­te­lijän. Ai­na­kaan No­lan ei saa Co­til­lar­dis­ta mui­ta kuin fem­me fa­ta­len sä­vyjä esiin. Cob­bin vai­mo­na Mal on mies­po­lon pa­him­mis­sa pai­na­jai­sis­sa esiin­tyvä räyhä­hen­ki.
Jo­seph Gor­don-Le­vitt (Mys­te­rious Skin, Brick, The Loo­kout, 500 Days of Sum­mer) on eh­ti­nyt fil­meissään jo osoit­taa laa­jem­paa­kin skaa­laa. In­cep­tio­nis­sa No­la­nil­le tun­tuu riittävän täh­ti­tu­lok­kaan var­hais­tei­ni­vai­he en­ti­sen lap­sinäyt­te­lijän tv-sar­jas­ta Kol­mas ki­vi au­rin­gos­ta. Hy­vin is­tu­vis­ta pu­vuis­taan huo­li­mat­ta – tai ehkä juu­ri nii­den vuok­si – Gor­don-Le­vitt näyttää liian nuo­rel­ta tähän te­ho­jouk­kuee­seen. Toi­min­ta­san­ka­ria hä­nestä ei millään saa, jo­ten pai­nis­ke­lu pai­not­to­mas­sa ti­las­sa kon­nien (tai nii­den hei­jas­tei­den) kans­sa näyttää ta­hat­to­man köm­pelöltä. Sym­paat­ti­sen näyt­te­lijän au­vois­ta hy­myi­lyä unen ai­ka­na – ai­na­kin jo­ku näyttää naut­ti­van — pitkässä au­to­pu­do­tuk­ses­sa on ihan mu­ka­va kat­soa, mut­ta ih­met­te­len kyllä sa­moi­na tois­tu­vien ku­vien lo­put­to­muut­ta. Nuo­ri näyt­te­lijä saa myös osan­sa ä­lyttö­mistä rep­lii­keistä. Gor­don-Le­vitt jou­tuu le­vi­taa­tioi­den­sa hui­pen­nuk­se­na työntämään kon­naa kui­luun iki­muis­toi­sel­la saa­te­sa­nal­la: ”­Pa­ra­dok­si!” Siitäs sai.
Yhtä hölmöjä sa­tui­lee myös ihas­tut­ta­va El­len Pa­ge (Ju­no), jo­ka se­littää kat­so­jal­le tär­keitä yk­si­tyis­koh­tia ku­ten: ”­Jos hän nu­kah­taa, me herätäm­me hä­net de­fib­ril­laat­to­ril­la.” Cob­bin tii­min han­kin­ta­na Pa­gen esittämä suun­nit­te­li­ja Ariad­ne on näennäi­sen tär­keä uni­mai­se­moi­ja. Kos­ka tytön ark­ki­teh­to­nis­ta luo­mis­työtä ei var­si­nai­ses­sa is­ku­vai­hees­sa näy­tetä, Ariad­ne jää po­ru­kas­sa ul­ko­puo­li­sen lä­het­ti­tytön ja kah­vin­keittäjän ase­maan. Suu­ren luo­kan koh­taus­ten jat­ku­mos­sa Ariad­ne sentään pää­see Cob­bin kans­sa Pa­rii­siin fla­nee­raa­maan. Rak­kau­den kau­pun­gis­sa räjäy­tetään kah­vi­lan te­ras­si (hi­das­tet­tu­na) ja käydään sil­loil­la pei­likä­ve­lyllä. Ariad­ne saa pys­tyttää ka­tu­var­sil­le val­ta­via ku­vas­ti­mia ja kääntää ne sit­ten toi­siaan vas­ten. Ku­vat tois­tu­vat lo­put­to­miin – aja­tel­la. Ei tämä nyt ihan vedä ver­to­ja Or­son Wel­le­sin Nai­nen Shang­hais­ta –­fil­min pei­li­sa­li­koh­tauk­sel­le, jos­sa pal­jon mie­li­ku­vi­tuk­sek­kaam­pi ja mo­ni­ta­soi­sem­pi vai­ku­tel­ma saa­tiin ai­kaan In­cep­tio­nin kah­vi­kas­saa vas­taa­val­la sum­mal­la.
U­niark­ki­teh­ti­na Ariad­nen edeltäjä oli Lu­kas Haa­sin esittämä epäon­ni­nen Nash. Sää­li, että har­voin näh­ty ja al­ku­koh­tauk­ses­sa lä­hes rep­lii­keittä jäävä, mut­ta vah­vas­ti läsnä ole­va Haas raa­ha­taan kir­jai­mel­li­ses­ti pois ku­vas­ta po­ru­kan en­simmäi­senä. Mies­puu­tet­ta paik­kaa sit­ten coo­liu­des­saan pul­lis­te­le­va Ea­mes, jo­ta tu­lo­kas Tom Har­dy näyt­te­lee är­syttä­vin ma­nee­rein. Mic­hael Cai­ne on va­lit­tu Cob­bin isän roo­liin sä­tei­lemään laa­tua ja ar­vok­kuut­ta, mut­ta pa­rin koh­tauk­sen hyö­dyttömänä taus­ta­hah­mo­na roo­li ku­tis­tuu pa­pe­ri­nu­kek­si. Cai­ne oli­si yhtä hy­vin voi­nut fak­sa­ta roo­lin­sa stu­dioon.
Lisäe­si­merk­ki No­la­nin hei­kos­ta hen­kilöoh­jauk­ses­ta ja näyt­te­lijäymmär­ryk­sestä, jo­ka jättää fil­min täh­det or­voik­si oheis­va­hin­goik­si vi­suaa­lis­ten temp­pu­jen ja mah­tai­le­van jum­bo­jet-rek­vi­sii­tan rin­nal­le, on elo­ku­van ”­head­fuc­kin” pää­koh­de, tu­le­va suu­ry­ri­tyk­sen omis­ta­ja Fisc­her. Cil­lian Murp­hyn ul­konäköä myö­ten eri­kois­laa­tui­nen am­bi­va­lens­si her­mo­herk­kyy­destä psy­ko­pa­to­lo­giaan on pal­vel­lut eri­lai­sia elo­ku­via, ku­ten Bat­man Be­gins ja Aa­miai­nen Plu­tol­la sekä Dan­ny Boy­len fil­mit 28 päivää myö­hem­min ja Suns­hi­ne. Murp­hy oli hyvä myös kra­naat­ti­kau­hus­ta kär­sivänä so­ti­laa­na Dy­lan Tho­mas -muis­te­los­sa The Ed­ge of Lo­ve. No­lan ei oh­jaa­ja­na saa Murp­hystä pal­joa­kaan ir­ti ja pu­ku­mies Fisc­her lie­nee­kin hie­non ir­lan­ti­laisnäyt­te­lijän mitään­sa­no­mat­to­min roo­li.
E­lo­ku­van puo­livä­lissä mie­ti­tyttää, on­ko tuot­ta­ja­ta­hol­le edes näy­tet­ty, mitä ol­laan te­kemässä, jot­ta pro­jek­ti oli­si voi­tu pysäyttää ja pe­las­taa. Mut­ta ot­san­kur­tis­te­lun seas­sa tyhjänpäiväi­syyttään ku­mi­se­vat ”­ke­ven­nyk­set” – ku­ten trai­le­rin­kin hui­pen­nuk­se­na nä­kyvä ja unen mah­dol­lis­ta­ma kä­sia­seen vaih­to tuh­dim­paan tus­sa­riin — vih­jaa­jat, että te­kijät ovat lip­pu­luuk­ku mie­lessään vii­me het­killä pai­na­neet pa­niik­ki­nap­pu­laa ja teh­neet epä­toi­voi­sia kor­jaus­liik­keitä ko­me­dial­li­sem­paan ja toi­min­nal­li­sem­paan suun­taan. Kat­so­ja ei kui­ten­kaan ole eh­ti­nyt tykäs­tyä pää­hen­kilöi­hin saa­ti nii­hin kas­vot­to­miin si­vu­hen­kilöi­hin, joi­ta kon­na­kat­raas­sa vi­li­see mil­loin ”ai­toi­na” vas­tuk­si­na, mil­loin unen hei­jas­tei­na.
Pouk­koi­lu har­mit­taa, sillä No­la­nin kan­ta­vim­mis­ta kek­sinnöistä voi­si hy­vin koo­ta puo­li­tois­ta­tun­ti­sen ver­sion, jo­ka saat­tai­si ol­la In­cep­tio­nin saa­man hy­pe­tyk­sen ja hö­pe­tyk­sen ar­voi­nen. Uninäyttämön esi­rip­pu ava­taan kiin­toi­sas­ti esit­te­lemällä kaik­ki mie­len­lou­hi­ja Dom Cob­bia vai­vaa­vat mys­tee­rit. Lo­pus­sa kes­kei­sek­si nou­see suh­de vai­moon, Ma­liin. Rak­kau­den, per­heyh­tey­den, epäi­lyn, pe­tok­sen ja mie­lenjärk­ky­mi­sen ku­del­ma on mo­tii­vien ke­hit­te­lyltään häikäi­sevä tai­donnäy­te. Va­li­tet­ta­vas­ti sii­henkään ei kes­ki­tytä eikä tee­maa ke­hi­tellä. No­lan vain tois­te­lee Cob­bin pik­ku­las­ten selkä­ku­via hie­man Ni­co­las Roe­gin Kau­hun­kier­teen kal­tai­si­na saa­vut­ta­mat­to­mi­na, mut­ta seu­raa­maan hou­kut­ta­vi­na haa­vei­na. Kos­ka em­me elo­ku­van pe­rus­teel­la saa kos­ke­tus­ta Cob­bin isyy­teen saa­ti ko­ko per­hee­seen, lap­sis­ta­kaan ei tu­le per­soo­nia, em­mekä kat­so­ji­na jak­sa vä­littää tämän ”u­nel­mai­sin” per­heal­bu­min epä­tar­kois­ta muis­to­ku­vis­ta.
Sy­ventä­mi­sel­le ja ke­hit­te­lyl­le oli­si pitkässä elo­ku­vas­sa ol­lut run­saas­ti ti­laa. Ko­ko­naan pois oli­si voi­tu jättää juo­nen­ku­lul­le kä­sittämätön ja tar­pee­ton lin­noi­tuk­sen val­taa­mi­nen, lu­mi­pu­ku­ry­mis­te­ly ja tun­tu­ri­kii­pei­ly. Ryt­mi ja ryh­ti pettävät In­cep­tio­nis­sa lo­pul­li­ses­ti, kun No­lan me­nettää us­kon­sa mie­len­ti­la­mat­kai­luun ja leik­kaa hä­dissään rin­nal­le lat­tea­ta nor­miac­tio­nia. Elo­ku­va li­vah­te­lee lii­kaa myös tur­ha­nai­kai­siin uni­tas­kui­hin – uni unes­ta uneen — ja köm­pelös­ti ra­ken­net­tui­hin muis­tijäl­kiin. Kuo­li­kam­mioa­se­tel­ma suo­raan Kub­ric­kin Ava­ruus­seik­kai­lu 2001:stä – sai­ras­vuo­teel­la järkä­lemäi­nen Pe­te Post­let­hwai­te — päät­tyy naii­viin lä­hi­ku­vaan lap­sen le­lus­ta. No­la­nin hyb­rismäi­nen ai­vo­myrs­ky kan­gis­tuu unien tylsän kir­jai­mel­li­seen hah­mo­tuk­seen. Sa­la­tuim­mat muis­tot­kin me näköjään säi­lytäm­me ai­na kas­sa­kaa­pis­sa.
U­niark­ki­teh­tuu­ri it­sessään­kin ku­lut­taa viehä­tyk­sen no­peas­ti. Kai­ken­lai­sia ih­meel­li­syyk­siä on meillä näh­ty jo 3D-mi­tas­sa­kin ja vuo­si­kym­me­nien var­rel­la mo­nen­lais­ta il­ma­kel­lun­taa ja to­del­li­suu­den­se­koi­tus­ta tie­teis­fil­meissä. In­cep­tio­nis­sa pysäh­dellään ihas­te­le­maan saa­vu­tuk­si­na ti­lan­tei­ta, jois­ta ker­ron­nan pitäi­si vas­ta pon­nis­taa liik­keel­le, jo­ta­kin koh­ti.
In­cep­tio­nis­ta on jo vi­rin­nyt kes­kus­te­lu, kuin­ka mo­ni­mer­ki­tyk­si­nen elo­ku­van lop­pu­ku­va on, ja mitä se saat­taa tar­koit­taa. No­la­nin oh­jauk­sil­le tyy­pil­li­nen nok­ke­luus ja pik­kunäppä­ryys voi­vat kyllä mer­kitä sitä, että oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja on kät­ke­nyt teok­seen­sa ku­va-ar­voi­tuk­sia kat­so­jan pähkäiltäväk­si. Fan­tas­ti­nen kek­sintäkään ei kui­ten­kaan tee In­cep­tio­nis­ta sen eheämpää tai tär­keämpää kuin se on jättäessään vi­suaa­li­ses­sa ko­ris­teel­li­suu­des­saan näyt­te­lijät täy­sin heit­teil­le tois­te­le­maan ta­pah­tu­mia se­lit­te­le­viä, tyhjänpäiväi­siä vuo­ro­sa­no­ja. Tai tuh­la­tes­saan pitkät to­vit fil­mistä it­se­tar­koi­tuk­sel­li­seen am­mus­ke­luäksö­niin ja ko­sis­ke­le­vaan vit­sik­kyy­teen. Kun elo­ku­va ko­ko­nai­suu­te­na epäon­nis­tuu, ei yhtä uut­ta kier­rettä tar­joa­va lop­pu­ku­va ti­lan­net­ta enää pe­las­ta.
In­cep­tio­nin alus­sa ark­ki­teh­ti Ariad­nel­le pan­tu haas­te suun­ni­tel­la mi­nuu­tis­sa Cob­bin rat­kais­ta­vak­si sok­ke­lo voi­si ol­la No­la­nin vih­je elo­ku­vaan pii­lo­te­tus­ta tehtävästä kat­so­jan sel­vi­tettäväk­si. Ariad­ne piirtää en­sin kak­si help­poa ne­liö­la­by­rint­tiä. Mut­ta Cobb on tyy­tyväi­nen vas­ta kol­man­teen sok­ke­loon, jon­ka Ariad­ne piirtää ym­pyrän muo­toon, han­ka­lam­mak­si läpäistä. Voim­me tie­tys­ti seu­ra­ta ku­vi­tel­tua joh­to­lan­kaa, mut­ta kan­nat­taa­ko se? Eiköhän se mer­kit­si­si, että In­cep­tio­nin nyt jo var­man me­nes­tyk­sen va­ral­ta No­la­nil­la on hi­has­saan va­ra­suun­ni­tel­ma jat­ko-o­sis­ta? De­tec­tion? De­cep­tion? De-Lo­ve­ly!
Näyttää siltä, että Ch­ris­top­her No­lan ei ole huo­man­nut va­roit­ta­vaa esi­merk­kiä. Suu­ruus­har­hai­sen kol­le­gan­sa M. Night Shya­ma­la­nin The Hap­pe­nin­gin (2008) ta­paan No­lan kai­vau­tuu In­cep­tio­nis­sa niin syväl­le na­paan, että on vaa­ras­sa ka­do­ta omaan ta­ka­muk­seen­sa. Oli etukä­teen vai­kea ku­vi­tel­la näin käyvän juu­ri nok­ke­lal­le No­la­nil­le, mut­ta In­cep­tio­nin jäl­keen luu­len kat­so­jan pys­tyvän te­kemään tuon­kin us­kon­loi­kan. (HB)

Kuva, ääni & ekstrat

Laadukas kuva ja ääni. Mukana on myös DVD- ja Digi Copy -versiot. Ero BD:n tarkkuuteen ei ole suuren suuri. BD:n ekstroissa extraction mode, jolla voi tarkastella avainkohtausten taustaa ja tekoa. DVD:n ekstroissa 11 min. dokumentit. (PS)
06/01/2011
06/01/2011

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Tekniset tiedot

Formaatti: Blu-ray
 
Vuosi: 2010Kesto: 147/142 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
1080p 2.40*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 238894EAN: 5051895051658

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Warner) ellei toisin mainita.

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy