Yli 10 300 arvostelua
Uusia arvosteluita lähes päivittäin
Blu-ray

Inception

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: Blu-ray
 
Vuosi: 2010Kesto: 147/142 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
1080p 2.40*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 238894EAN: 5051895051658

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle ellei toisin mainita.

Elokuva

In­cep­tion on eri­koi­nen so­vel­lus kaap­paus- ja ryöstö­fil­mi­tyy­pistä, jos­sa van­ha ket­tu ryh­tyy vii­mei­seen ope­raa­tioon ja haa­lii keik­kaan eri­kois­jou­kon.

In­cep­tion on eri­koi­nen so­vel­lus kaap­paus- ja ryöstö­fil­mi­tyy­pistä, jos­sa van­ha ket­tu ryh­tyy vii­mei­seen ope­raa­tioon ja haa­lii keik­kaan eri­kois­jou­kon. Dom Cobb ei tee is­kuaan ra­has­ta, vaan saa­dak­seen ta­kai­sin me­nettämänsä per­heen. Cobb on eks­pert­ti, unien lou­hi­ja, jol­la on tai­to sekä va­ras­taa ih­mi­sen pää­ko­pas­ta ku­vi­tel­mia että myös upot­taa niitä sin­ne. Elo­ku­van ni­mi In­cep­tion tar­koit­taa vie­raan aja­tuk­sen is­tut­ta­mis­ta mie­leen. Toi­mi­taan siis har­maal­la alueel­la. Kun vii­mei­nen tehtävä­nan­to kos­kee suu­ry­ri­tyk­sen omis­tusjär­jes­te­lyjä kil­pai­li­jan eduk­si, ky­seessä on jo ri­kos.
Kun­pa jo­ku kir­joit­tai­si Leo­nar­do Di­Cap­riol­le vaih­teek­si koo­mi­sen roo­lin ke­peään ka­ve­rie­lo­ku­vaan! Tai edes pa­ri­suh­de­fars­siin. Sai­si täh­ti pik­kui­sen re­la­ta il­man, että jo­ka lef­fas­sa vie­reltä viedään. Sul­je­tun saa­ren mie­li­puo­li­pai­na­jais­ten jäl­keen In­cep­tion sant­saa Leol­le uu­den, kat­ke­ran kei­tok­sen uni­maail­maa ja psy­ko­nai­sia. Di­Cap­rio on Scor­se­sen ja Ch­ris­top­her No­la­nin fil­mi­ta­ri­nois­sa pelkkä st­res­si­le­lu. Roo­li­hah­mo­jen suh­de ex-vai­moi­hin on juo­nen yk­si­tyis­koh­tia myö­ten hämmäs­tyttävän sa­man­kal­tai­nen mys­tee­ri. Eikä avioelämä ihan au­vois­ta ol­lut näitä Di­Cap­rion elo­ku­via edeltä­neessä Re­vo­lu­tio­na­ry Roa­dis­sa­kaan.
In­cep­tio­nis­sa Di­Cap­rio näyttää vai­kut­ta­vam­mal­ta kuin kos­kaan ai­kuis­roo­leis­saan. Näyt­te­lijä pa­neu­tuu taas olan ta­kaa, eikä ole Di­Cap­rion vi­ka, että py­ris­te­ly pik­ku­tar­kas­ti rus­ta­tus­sa No­la­nin kel­lo­pe­lissä on hyö­dytöntä. En­nak­koon kuu­lu­te­tus­ta unien tul­kin­nan mes­ta­ri­teok­ses­ta tu­lee­kin unet­ta­va pan­nu­kak­ku. Ch­ris­top­her No­la­nis­ta ei In­cep­tio­nin pe­rus­teel­la ole Tar­kovs­kin (So­la­ris, Stal­ker), Buñue­lin (An­da­lu­sia­lai­nen koi­ra, Päivä­per­ho), Hitch­coc­kin (Ver­ti­go, Noi­dut­tu), Kub­ric­kin (A­va­ruus­seik­kai­lu 2001, Eyes Wi­de Shut) tai Wel­le­sin (Ci­ti­zen Ka­ne, V niin­kuin vää­rennös) ta­pais­ten ali­ta­jun­nan ja ai­ka­ta­so­jen mes­ta­rien mant­te­lin­pe­rijäk­si. Oh­jaa­ja pal­jas­tuu fil­mi­kei­sa­rik­si, jol­la ei ole vaat­tei­ta.
In­cep­tio­nin ta­ri­nas­sa yh­tei­siin uniin­sa ek­sy­neet mie­len ai­ka­mat­kaa­jat jou­tu­vat usein kii­ras­tu­lek­si kut­sut­tuun vä­li­ti­laan. Ame­ri­kak­si sitä ku­va­taan ter­millä ”­lim­bo”. Suo­mes­sa lim­bol­la tar­koi­te­taan jo­tain muu­ta. Oh­ja­tes­saan liian mus­ta­suk­kai­ses­ti omaa kä­si­kir­joi­tus­taan var­jel­len, Ch­ris­top­her No­lan sor­tuu näppä­ryy­teensä ja mah­ti­pon­ti­suu­teen, jo­ta Hans Zim­me­rin jy­li­sevä mu­siik­ki vielä pön­kittää. No­la­nin uniark­ki­teh­to­ni­nen kort­ti­ta­lo va­joaa lo­pul­ta uni­hiek­kaan. Mut­ta tie­tys­ti h-i-d-a-s-t-e-t-u-s-t-i.
In­cep­tio­nia on jo ver­rat­tu tai­ta­vam­paan Mat­ri­xiin, jo­ten re­hel­li­syy­den ni­missä on myön­nettävä, et­tei sekään elo­ku­va mi­nua va­kuut­ta­nut. Ehkä In­cep­tion on­nis­tui­si pa­rem­min vir­tuaa­li­pe­linä, jol­le ei tar­vit­se aset­taa elo­ku­van vaa­ti­muk­sia? Kun Jean-Luc Go­dar­dil­ta 60-lu­vul­la ky­syt­tiin, eikö elo­ku­vas­sa sentään pidä ol­la al­ku, kes­ki­koh­ta ja lop­pu, uu­den aal­lon gu­ru vas­ta­si, että ”­Kyllä, mut­ta ei välttämättä siinä jär­jes­tyk­sessä.” Ko­kei­le­vim­mil­laan­kin elo­ku­van täy­tyy ol­la ko­ko­nais­teos. Jos kaaok­sen­kin ku­vaus ei mi­tenkään jä­sen­ny, se ei voi ol­la tai­de­teos, vaan hä­viää osak­si kaaos­ta, jo­ta sen pi­ti ku­va­ta. Tai­de­teos vaa­tii sisäistä lo­giik­kaa, jär­jes­tyk­sen ja mie­len, oli se sit­ten kuin­ka oma­peräi­nen ta­han­sa.
Ch­ris­top­her No­la­nin fil­mi kan­nat­taa kui­ten­kin kat­soa tes­tinä, että mitä tässä elo­ku­val­li­ses­sa mus­te­tah­ras­sa kul­le­kin näyttäy­tyy. Riip­puu kat­so­jas­ta, kiin­nit­tyykö silmä tul­veh­ti­vaan vi­suaa­li­suu­teen vai vä­syykö se, kun vir­keimmät­kin ideat talt­tu­vat lap­sel­li­siin kli­sei­siin. Par­haim­mil­laan on kuin seu­rai­si liik­ku­van ku­van abst­rak­tia imp­res­sio­nis­mia, kun No­la­nin luot­to­ku­vaa­ja Wal­ly Pfis­ter ja leik­kaa­ja Lee Smith muok­kaa­vat la­vas­ta­ja Guy Dya­sin uni­maail­mo­ja ku­vaa­vis­ta luo­muk­sis­ta sisäa­va­ruu­den trip­pejä. Näin var­sin­kin elo­ku­van en­si­var­tis­sa. Al­kuäl­lis­tyk­sen jäl­keen kak­si ja puo­li­tun­ti­sen elo­ku­van lii­ka yrittä­mi­nen ja yleisö­poh­jao­do­tus­ten sa­ne­le­mat komp­ro­mis­sit saa­vat ali­ta­jun­nan sa­lo­ja au­ko­maan pyr­kivän vi­ri­telmän näyttämään mieltä vail­la kiep­pu­val­ta iki­liik­ku­ja­hyrrältä.
Eng­lan­ti­lai­sen No­la­nin ame­rik­ka­lai­nen tur­ha­mai­suusp­ro­jek­ti on kieltämättä saa­vu­tus. Saa­vu­tuk­sen laa­tu vain on epä­selvä. Kah­den­sa­dan mil­joo­nan dol­la­rin In­cep­tion on bud­je­til­taan neljä­kym­mentä ker­taa isom­pi kuin oh­jaa­jan lä­pi­lyön­tie­lo­ku­va Me­men­to (2000). Jo Me­men­tos­sa muis­ti­kat­kos­ten ja ta­kau­ma­tyy­lin pak­ko­tois­to kär­jis­tyi puu­dut­ta­vak­si. In­cep­tio­nis­sa yh­tei­nen, kei­no­te­koi­nen uni on port­ti mo­nien eri hah­mo­jen sisäkkäi­ses­ti ja ker­rok­sit­tain avau­tu­viin upot­ta­viin pai­na­jai­siin. Puu­tu­mis­ris­ki on nyt mo­ni­kym­men­ker­tai­nen.
Me­men­to oli te­kijäl­leen käyn­ti­kort­ti Hol­lywoo­diin. Sitä seu­ran­neet Bat­man-oh­jauk­set, eri­tyi­ses­ti murs­ka­me­nes­tys Yön ri­ta­ri (2008), jär­jes­tivät ih­me­lap­sel­le avoi­men pii­kin. Las­kua mak­sa­te­taan nyt kat­so­jil­la. Tai­tei­li­jal­le se, että kaik­ki on mah­dol­lis­ta, voi ol­la on­gel­ma. Elo­ku­vas­sa mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sim­mil­ta­kin ta­pah­tu­mil­ta edel­ly­tetään oma­la­kis­taan us­kot­ta­vuut­ta. Ra­jat­to­muus joh­taa yh­den­te­ke­vyy­teen, kun jän­ni­tettävää ei ole. In­cep­tio­nis­sa mikä ta­han­sa voi ta­pah­tua, ol­la tot­ta, ku­vi­tel­maa tai un­ta. Lo­pul­ta mer­ki­tystä on vain näyttä­vyy­dellä.
Näyttä­vyyttä In­cep­tio­nis­sa pii­saa, jos kat­so­ja sil­mil­leen ku­va­ti­vo­lia kai­paa. Ta­sok­kaan näyt­te­lijä­ryhmänsä No­lan kui­ten­kin jättää hen­keä vail­le. En­semb­le­työstä ei voi pu­hua, kun mitään ai­toa tii­miy­ty­mistä ei ole ha­vait­ta­vis­sa. Hah­moil­la on käyttöä vain kun­nian­hi­moi­sen, mut­ta on­ton ja pai­koin ta­hat­to­mas­ti hu­vit­ta­van elo­ku­va-ark­ki­teh­tuu­rin rek­vi­siit­ta­na.
Di­Cap­rio­kin jää yk­siu­lot­tei­sek­si. Tun­tuu, että pelkkä näyt­te­lijän ul­koi­nen ole­mus ja pii­nat­tu il­me ovat riittä­neet No­la­nil­le. Di­Cap­rio jää il­man tu­kea, kun heik­ko hen­kilöoh­jaus ja kä­si­kir­joi­tuk­sen ä­lyttö­myy­det joh­ta­vat epämääräi­syy­teen roo­lin­ra­ken­ta­mi­ses­sa ja hen­kilön käyttäy­ty­mi­sessä. Suu­ris­ta­kin kään­teistä tu­lee sat­tu­man­va­rai­sia. On kuin kat­se­li­si kes­kin­ker­tais­ta te­le­vi­sio­sar­jaa, kun Cob­bin len­to­kentäl­le he­li­kop­te­ril­la tuo­nut huip­pu­lii­ke­mies Sai­to yhtäk­kiä saa­kin pa­ril­la sa­nal­la Cob­bin kään­tymään kan­noil­laan ja ot­ta­maan vaa­ral­li­sen tehtävän vas­taan. Huo­nos­ti hen­kilöoh­jat­tu koh­taus mais­tuu kä­si­kir­joi­tuk­sel­ta ja Di­Cap­rion suo­ri­tus kär­sii, kun ti­lan­net­ta ei pe­rus­tel­la va­kuut­ta­vas­ti – mikä oli­si vain pie­nestä kiin­ni.
Cob­bin uni­lii­gan jä­se­net ovat fil­missä vain kul­tai­sia ku­lis­si­pai­no­ja kir­ja­vil­le la­vas­teil­le. Kyllähän tai­ta­ja­kaar­tia ka­sat­tiin ihan Seit­semästä sa­mu­rais­ta as­ti jat­ku­neen fil­mi­pe­rin­teen mu­kaan, mut­ta syn­tyikö missään vai­hees­sa tun­ne, että to­del­la ol­laan yh­teis­työssä ja sa­maa po­ruk­kaa? Eihän ryhmällä ol­lut muu­ta kos­ke­tus­ta toi­siin­sa kuin tek­ni­sen jar­go­nin höpö­tys. Kiin­teä yh­teys ei vä­lit­ty­nyt edes ke­peän pin­nal­li­sel­la ta­sol­la, ku­ten vaik­ka­pa So­der­berg­hin Ocean’s –e­lo­ku­vis­sa, vaik­ka sen tyyp­pi­seen il­ma­vuu­teen var­mas­ti No­lan­kin pyr­ki. Kat­so­jan sydän kui­ten­kin räy­tyy aja­tuk­ses­ta, mil­lai­siin luon­ne­tut­kiel­miin näin mo­ni­puo­li­sel­la esiin­tyjä­po­ru­kal­la oli­si kyet­ty, jos No­lan oli­si saa­nut hen­kilöoh­jauk­sel­la roo­lei­hin ve­toa ja pi­toa. Se oli­si vaa­ti­nut hä­neltä kun­non kä­si­kir­joi­tuk­sen, jos­sa vuo­ro­pu­he­lu oli­si muu­ta­kin kuin se­ka­van juo­nen sisältö­se­los­tus­ta tai il­meillä ja eleillä te­hos­tet­tu­ja ir­to­vit­sejä.
Ken Wa­ta­na­be (Vii­mei­nen sa­mu­rai, Kir­jeitä Iwo Ji­mal­ta) näyttää tai­to­jaan huo­nom­mal­ta jou­tues­saan lii­ke­mies Sai­to­na pu­hu­maan tan­ke­roeng­lan­tia. Sekään ei riitä, vaan jos­tain kum­man syystä Wa­ta­na­be van­hen­ne­taan joi­hin­kin koh­tauk­siin mop­sin rut­tu­naa­maa muis­tut­ta­val­la mas­kil­la. Näin Sai­tos­ta tu­lee ris­tey­tys je­di­mes­ta­ri Yo­daa ja Pie­nen suu­ren mie­hen sa­ta­vuo­tias­ta Jack Crab­bia. Wa­ta­na­ben puo­les­ta har­mit­taa, että No­lan ei ole vai­vau­tu­nut poh­jus­ta­maan Sai­ton hen­kilöä. Ei tär­keän roo­li­hen­kilön sen enempää kuin juo­nen kään­teen se­li­tyk­sek­si elo­ku­vas­sa riitä se, että kai­ken saa ra­hal­la. Kun Sai­to palk­kaa Cob­bin, hä­nen mo­tii­vik­seen tar­jo­taan vain epä­re­hel­li­nen kil­pai­lu yri­tys­mark­ki­noil­la. Mik­si meidän pitäi­si jän­nittää Cob­bin on­nis­tu­mi­sen puo­les­ta, kun päämäärä on li­kai­nen mut­ta epä­kiin­nos­ta­va? Haas­ta­van juo­nion­gel­man rat­kai­su­na Sai­ton tuos­ta vain ta­pah­tu­va jum­bo­je­tin os­ta­mi­nen unen upot­ta­mi­seen tar­vit­ta­van kym­me­nen tun­nin len­nol­le on esi­merk­ki No­la­nin nenäk­kyy­destä, mut­ta myös mie­li­ku­vi­tuk­sen puu­tet­ta. Sisäi­sen lo­gii­kan rik­ko­mi­nen ja kaik­ki­voi­pai­suu­den ikä­vys­tyttä­vyys vai­vaa myös Sai­ton suh­det­ta Cob­biin. Mik­si Cobb suos­tui­si us­ko­maan, kun Sai­to väittää pys­tyvänsä pois­ta­maan Cob­bin on­gel­mat maa­han­muut­to­vi­ra­no­mais­ten kans­sa, ja että tämä myös te­ki­si sen? Dream on – jat­ka unia­si — sa­no­taan Ame­ri­kois­sa.
E­lo­ku­vaa on sa­not­tu unek­si, jon­ka näem­me yh­dessä. In­cep­tio­nis­sa hen­kilöi­den yh­tei­nen unennäkö jär­jes­tyy pai­na­mal­la nap­pia van­haa ana­lo­gis­ta nau­hu­ria muis­tut­ta­vas­sa lait­tees­sa, jon­ka muo­vi­let­kut köm­pelönnäköi­ses­ti joh­de­taan unek­si­jaan. Piaf-elämä­ker­tae­lo­ku­vas­ta os­ca­roi­tu Ma­rion Co­til­lard on in­noit­ta­nut No­la­nin va­lit­se­maan uni­koh­taus­ten tuu­tu­lau­luk­si rans­ka­lais­var­pu­sen iki­vih­reän Je Ne Reg­ret­te Rien. Tai voi tie­tys­ti ol­la päin­vas­toin­kin, että mu­siik­ki­va­lin­ta on tuo­nut mie­leen näyt­te­lijän. Ai­na­kaan No­lan ei saa Co­til­lar­dis­ta mui­ta kuin fem­me fa­ta­len sä­vyjä esiin. Cob­bin vai­mo­na Mal on mies­po­lon pa­him­mis­sa pai­na­jai­sis­sa esiin­tyvä räyhä­hen­ki.
Jo­seph Gor­don-Le­vitt (Mys­te­rious Skin, Brick, The Loo­kout, 500 Days of Sum­mer) on eh­ti­nyt fil­meissään jo osoit­taa laa­jem­paa­kin skaa­laa. In­cep­tio­nis­sa No­la­nil­le tun­tuu riittävän täh­ti­tu­lok­kaan var­hais­tei­ni­vai­he en­ti­sen lap­sinäyt­te­lijän tv-sar­jas­ta Kol­mas ki­vi au­rin­gos­ta. Hy­vin is­tu­vis­ta pu­vuis­taan huo­li­mat­ta – tai ehkä juu­ri nii­den vuok­si – Gor­don-Le­vitt näyttää liian nuo­rel­ta tähän te­ho­jouk­kuee­seen. Toi­min­ta­san­ka­ria hä­nestä ei millään saa, jo­ten pai­nis­ke­lu pai­not­to­mas­sa ti­las­sa kon­nien (tai nii­den hei­jas­tei­den) kans­sa näyttää ta­hat­to­man köm­pelöltä. Sym­paat­ti­sen näyt­te­lijän au­vois­ta hy­myi­lyä unen ai­ka­na – ai­na­kin jo­ku näyttää naut­ti­van — pitkässä au­to­pu­do­tuk­ses­sa on ihan mu­ka­va kat­soa, mut­ta ih­met­te­len kyllä sa­moi­na tois­tu­vien ku­vien lo­put­to­muut­ta. Nuo­ri näyt­te­lijä saa myös osan­sa ä­lyttö­mistä rep­lii­keistä. Gor­don-Le­vitt jou­tuu le­vi­taa­tioi­den­sa hui­pen­nuk­se­na työntämään kon­naa kui­luun iki­muis­toi­sel­la saa­te­sa­nal­la: ”­Pa­ra­dok­si!” Siitäs sai.
Yhtä hölmöjä sa­tui­lee myös ihas­tut­ta­va El­len Pa­ge (Ju­no), jo­ka se­littää kat­so­jal­le tär­keitä yk­si­tyis­koh­tia ku­ten: ”­Jos hän nu­kah­taa, me herätäm­me hä­net de­fib­ril­laat­to­ril­la.” Cob­bin tii­min han­kin­ta­na Pa­gen esittämä suun­nit­te­li­ja Ariad­ne on näennäi­sen tär­keä uni­mai­se­moi­ja. Kos­ka tytön ark­ki­teh­to­nis­ta luo­mis­työtä ei var­si­nai­ses­sa is­ku­vai­hees­sa näy­tetä, Ariad­ne jää po­ru­kas­sa ul­ko­puo­li­sen lä­het­ti­tytön ja kah­vin­keittäjän ase­maan. Suu­ren luo­kan koh­taus­ten jat­ku­mos­sa Ariad­ne sentään pää­see Cob­bin kans­sa Pa­rii­siin fla­nee­raa­maan. Rak­kau­den kau­pun­gis­sa räjäy­tetään kah­vi­lan te­ras­si (hi­das­tet­tu­na) ja käydään sil­loil­la pei­likä­ve­lyllä. Ariad­ne saa pys­tyttää ka­tu­var­sil­le val­ta­via ku­vas­ti­mia ja kääntää ne sit­ten toi­siaan vas­ten. Ku­vat tois­tu­vat lo­put­to­miin – aja­tel­la. Ei tämä nyt ihan vedä ver­to­ja Or­son Wel­le­sin Nai­nen Shang­hais­ta –­fil­min pei­li­sa­li­koh­tauk­sel­le, jos­sa pal­jon mie­li­ku­vi­tuk­sek­kaam­pi ja mo­ni­ta­soi­sem­pi vai­ku­tel­ma saa­tiin ai­kaan In­cep­tio­nin kah­vi­kas­saa vas­taa­val­la sum­mal­la.
U­niark­ki­teh­ti­na Ariad­nen edeltäjä oli Lu­kas Haa­sin esittämä epäon­ni­nen Nash. Sää­li, että har­voin näh­ty ja al­ku­koh­tauk­ses­sa lä­hes rep­lii­keittä jäävä, mut­ta vah­vas­ti läsnä ole­va Haas raa­ha­taan kir­jai­mel­li­ses­ti pois ku­vas­ta po­ru­kan en­simmäi­senä. Mies­puu­tet­ta paik­kaa sit­ten coo­liu­des­saan pul­lis­te­le­va Ea­mes, jo­ta tu­lo­kas Tom Har­dy näyt­te­lee är­syttä­vin ma­nee­rein. Mic­hael Cai­ne on va­lit­tu Cob­bin isän roo­liin sä­tei­lemään laa­tua ja ar­vok­kuut­ta, mut­ta pa­rin koh­tauk­sen hyö­dyttömänä taus­ta­hah­mo­na roo­li ku­tis­tuu pa­pe­ri­nu­kek­si. Cai­ne oli­si yhtä hy­vin voi­nut fak­sa­ta roo­lin­sa stu­dioon.
Lisäe­si­merk­ki No­la­nin hei­kos­ta hen­kilöoh­jauk­ses­ta ja näyt­te­lijäymmär­ryk­sestä, jo­ka jättää fil­min täh­det or­voik­si oheis­va­hin­goik­si vi­suaa­lis­ten temp­pu­jen ja mah­tai­le­van jum­bo­jet-rek­vi­sii­tan rin­nal­le, on elo­ku­van ”­head­fuc­kin” pää­koh­de, tu­le­va suu­ry­ri­tyk­sen omis­ta­ja Fisc­her. Cil­lian Murp­hyn ul­konäköä myö­ten eri­kois­laa­tui­nen am­bi­va­lens­si her­mo­herk­kyy­destä psy­ko­pa­to­lo­giaan on pal­vel­lut eri­lai­sia elo­ku­via, ku­ten Bat­man Be­gins ja Aa­miai­nen Plu­tol­la sekä Dan­ny Boy­len fil­mit 28 päivää myö­hem­min ja Suns­hi­ne. Murp­hy oli hyvä myös kra­naat­ti­kau­hus­ta kär­sivänä so­ti­laa­na Dy­lan Tho­mas -muis­te­los­sa The Ed­ge of Lo­ve. No­lan ei oh­jaa­ja­na saa Murp­hystä pal­joa­kaan ir­ti ja pu­ku­mies Fisc­her lie­nee­kin hie­non ir­lan­ti­laisnäyt­te­lijän mitään­sa­no­mat­to­min roo­li.
E­lo­ku­van puo­livä­lissä mie­ti­tyttää, on­ko tuot­ta­ja­ta­hol­le edes näy­tet­ty, mitä ol­laan te­kemässä, jot­ta pro­jek­ti oli­si voi­tu pysäyttää ja pe­las­taa. Mut­ta ot­san­kur­tis­te­lun seas­sa tyhjänpäiväi­syyttään ku­mi­se­vat ”­ke­ven­nyk­set” – ku­ten trai­le­rin­kin hui­pen­nuk­se­na nä­kyvä ja unen mah­dol­lis­ta­ma kä­sia­seen vaih­to tuh­dim­paan tus­sa­riin — vih­jaa­jat, että te­kijät ovat lip­pu­luuk­ku mie­lessään vii­me het­killä pai­na­neet pa­niik­ki­nap­pu­laa ja teh­neet epä­toi­voi­sia kor­jaus­liik­keitä ko­me­dial­li­sem­paan ja toi­min­nal­li­sem­paan suun­taan. Kat­so­ja ei kui­ten­kaan ole eh­ti­nyt tykäs­tyä pää­hen­kilöi­hin saa­ti nii­hin kas­vot­to­miin si­vu­hen­kilöi­hin, joi­ta kon­na­kat­raas­sa vi­li­see mil­loin ”ai­toi­na” vas­tuk­si­na, mil­loin unen hei­jas­tei­na.
Pouk­koi­lu har­mit­taa, sillä No­la­nin kan­ta­vim­mis­ta kek­sinnöistä voi­si hy­vin koo­ta puo­li­tois­ta­tun­ti­sen ver­sion, jo­ka saat­tai­si ol­la In­cep­tio­nin saa­man hy­pe­tyk­sen ja hö­pe­tyk­sen ar­voi­nen. Uninäyttämön esi­rip­pu ava­taan kiin­toi­sas­ti esit­te­lemällä kaik­ki mie­len­lou­hi­ja Dom Cob­bia vai­vaa­vat mys­tee­rit. Lo­pus­sa kes­kei­sek­si nou­see suh­de vai­moon, Ma­liin. Rak­kau­den, per­heyh­tey­den, epäi­lyn, pe­tok­sen ja mie­lenjärk­ky­mi­sen ku­del­ma on mo­tii­vien ke­hit­te­lyltään häikäi­sevä tai­donnäy­te. Va­li­tet­ta­vas­ti sii­henkään ei kes­ki­tytä eikä tee­maa ke­hi­tellä. No­lan vain tois­te­lee Cob­bin pik­ku­las­ten selkä­ku­via hie­man Ni­co­las Roe­gin Kau­hun­kier­teen kal­tai­si­na saa­vut­ta­mat­to­mi­na, mut­ta seu­raa­maan hou­kut­ta­vi­na haa­vei­na. Kos­ka em­me elo­ku­van pe­rus­teel­la saa kos­ke­tus­ta Cob­bin isyy­teen saa­ti ko­ko per­hee­seen, lap­sis­ta­kaan ei tu­le per­soo­nia, em­mekä kat­so­ji­na jak­sa vä­littää tämän ”u­nel­mai­sin” per­heal­bu­min epä­tar­kois­ta muis­to­ku­vis­ta.
Sy­ventä­mi­sel­le ja ke­hit­te­lyl­le oli­si pitkässä elo­ku­vas­sa ol­lut run­saas­ti ti­laa. Ko­ko­naan pois oli­si voi­tu jättää juo­nen­ku­lul­le kä­sittämätön ja tar­pee­ton lin­noi­tuk­sen val­taa­mi­nen, lu­mi­pu­ku­ry­mis­te­ly ja tun­tu­ri­kii­pei­ly. Ryt­mi ja ryh­ti pettävät In­cep­tio­nis­sa lo­pul­li­ses­ti, kun No­lan me­nettää us­kon­sa mie­len­ti­la­mat­kai­luun ja leik­kaa hä­dissään rin­nal­le lat­tea­ta nor­miac­tio­nia. Elo­ku­va li­vah­te­lee lii­kaa myös tur­ha­nai­kai­siin uni­tas­kui­hin – uni unes­ta uneen — ja köm­pelös­ti ra­ken­net­tui­hin muis­tijäl­kiin. Kuo­li­kam­mioa­se­tel­ma suo­raan Kub­ric­kin Ava­ruus­seik­kai­lu 2001:stä – sai­ras­vuo­teel­la järkä­lemäi­nen Pe­te Post­let­hwai­te — päät­tyy naii­viin lä­hi­ku­vaan lap­sen le­lus­ta. No­la­nin hyb­rismäi­nen ai­vo­myrs­ky kan­gis­tuu unien tylsän kir­jai­mel­li­seen hah­mo­tuk­seen. Sa­la­tuim­mat muis­tot­kin me näköjään säi­lytäm­me ai­na kas­sa­kaa­pis­sa.
U­niark­ki­teh­tuu­ri it­sessään­kin ku­lut­taa viehä­tyk­sen no­peas­ti. Kai­ken­lai­sia ih­meel­li­syyk­siä on meillä näh­ty jo 3D-mi­tas­sa­kin ja vuo­si­kym­me­nien var­rel­la mo­nen­lais­ta il­ma­kel­lun­taa ja to­del­li­suu­den­se­koi­tus­ta tie­teis­fil­meissä. In­cep­tio­nis­sa pysäh­dellään ihas­te­le­maan saa­vu­tuk­si­na ti­lan­tei­ta, jois­ta ker­ron­nan pitäi­si vas­ta pon­nis­taa liik­keel­le, jo­ta­kin koh­ti.
In­cep­tio­nis­ta on jo vi­rin­nyt kes­kus­te­lu, kuin­ka mo­ni­mer­ki­tyk­si­nen elo­ku­van lop­pu­ku­va on, ja mitä se saat­taa tar­koit­taa. No­la­nin oh­jauk­sil­le tyy­pil­li­nen nok­ke­luus ja pik­kunäppä­ryys voi­vat kyllä mer­kitä sitä, että oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja on kät­ke­nyt teok­seen­sa ku­va-ar­voi­tuk­sia kat­so­jan pähkäiltäväk­si. Fan­tas­ti­nen kek­sintäkään ei kui­ten­kaan tee In­cep­tio­nis­ta sen eheämpää tai tär­keämpää kuin se on jättäessään vi­suaa­li­ses­sa ko­ris­teel­li­suu­des­saan näyt­te­lijät täy­sin heit­teil­le tois­te­le­maan ta­pah­tu­mia se­lit­te­le­viä, tyhjänpäiväi­siä vuo­ro­sa­no­ja. Tai tuh­la­tes­saan pitkät to­vit fil­mistä it­se­tar­koi­tuk­sel­li­seen am­mus­ke­luäksö­niin ja ko­sis­ke­le­vaan vit­sik­kyy­teen. Kun elo­ku­va ko­ko­nai­suu­te­na epäon­nis­tuu, ei yhtä uut­ta kier­rettä tar­joa­va lop­pu­ku­va ti­lan­net­ta enää pe­las­ta.
In­cep­tio­nin alus­sa ark­ki­teh­ti Ariad­nel­le pan­tu haas­te suun­ni­tel­la mi­nuu­tis­sa Cob­bin rat­kais­ta­vak­si sok­ke­lo voi­si ol­la No­la­nin vih­je elo­ku­vaan pii­lo­te­tus­ta tehtävästä kat­so­jan sel­vi­tettäväk­si. Ariad­ne piirtää en­sin kak­si help­poa ne­liö­la­by­rint­tiä. Mut­ta Cobb on tyy­tyväi­nen vas­ta kol­man­teen sok­ke­loon, jon­ka Ariad­ne piirtää ym­pyrän muo­toon, han­ka­lam­mak­si läpäistä. Voim­me tie­tys­ti seu­ra­ta ku­vi­tel­tua joh­to­lan­kaa, mut­ta kan­nat­taa­ko se? Eiköhän se mer­kit­si­si, että In­cep­tio­nin nyt jo var­man me­nes­tyk­sen va­ral­ta No­la­nil­la on hi­has­saan va­ra­suun­ni­tel­ma jat­ko-o­sis­ta? De­tec­tion? De­cep­tion? De-Lo­ve­ly!
Näyttää siltä, että Ch­ris­top­her No­lan ei ole huo­man­nut va­roit­ta­vaa esi­merk­kiä. Suu­ruus­har­hai­sen kol­le­gan­sa M. Night Shya­ma­la­nin The Hap­pe­nin­gin (2008) ta­paan No­lan kai­vau­tuu In­cep­tio­nis­sa niin syväl­le na­paan, että on vaa­ras­sa ka­do­ta omaan ta­ka­muk­seen­sa. Oli etukä­teen vai­kea ku­vi­tel­la näin käyvän juu­ri nok­ke­lal­le No­la­nil­le, mut­ta In­cep­tio­nin jäl­keen luu­len kat­so­jan pys­tyvän te­kemään tuon­kin us­kon­loi­kan. (HB)

Kuva, ääni & ekstrat

Laadukas kuva ja ääni. Mukana on myös DVD- ja Digi Copy -versiot. Ero BD:n tarkkuuteen ei ole suuren suuri. BD:n ekstroissa extraction mode, jolla voi tarkastella avainkohtausten taustaa ja tekoa. DVD:n ekstroissa 11 min. dokumentit. (PS)
06/01/2011
06/01/2011

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2020 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy