Mat­ri­xin jat­ko-o­sa te­kee tehtävänsä: tai­ka on kuol­lut. Lai­mea ja fo­ku­soi­ma­ton efek­ti­sir­kus pa­nee epäi­lemään, tar­jo­si­ko al­ku­peräi­nenkään kestä­viä ar­vo­ja.

Neo liitää tai­vail­la kuin Teräs­mies ja hen­kilöt al­ka­vat höpöttää yh­den­te­ke­viä. Kat­so­ja miet­tii, kum­pi oli­si pa­rem­pi, toi­min­ta vai dia­lo­gi.

Pitkä moot­to­ri­tie­jak­so sentään rok­kaa ja rol­laa, ja vii­mei­nen puo­li tun­tia an­taa vas­tauk­sia kat­so­jaa as­kar­rut­ta­viin ky­sy­myk­siin.

Myy­ti­no­mai­suut­ta ei sil­ti enää ta­voi­te­ta. Us­kon­nol­li­set ja yk­silöi­den vä­li­set sen­ti­men­taa­li­set suh­teet te­kevät vai­vaan­tu­neen olon. Pit­killä mu­siik­ki­koh­tauk­sil­la yri­tetään ko­sis­kel­la ra­ve­jen­giä. Vel­jes­ten tyy­li­ta­ju on pettä­nyt pa­hem­man ker­ran. Edes Ome­ga Ma­nis­ta tu­tun Ant­ho­ny Zer­ben roo­li tai Haut-B­rio­nin pu­na­vii­ni eivät jak­sa in­nos­taa. Lu­cas pys­tyi sentään te­kemään kol­me hyvää Star War­sia en­nen kuin mies lo­pah­ti lo­pul­li­ses­ti.