Hätkäh­dyttävä elo­ku­va la­ki­mie­histä, jot­ka ryh­tyvät mää­rittämään WTC-is­ku­jen uh­reil­le ra­hal­lis­ta ar­voa kor­vaus­ten mak­sa­mi­sek­si. Mic­heal Kea­ton ta­sa­pai­noi­lee kieh­to­vas­ti kylmän nu­me­ro­mie­hen ja sym­pa­tias­ta elävän by­rok­raa­tin vä­lillä. So­siaa­li­ses­ti köm­pelö mies te­kee par­haan­sa tuo­dak­seen omai­sil­le hel­po­tus­ta ja pe­las­taak­seen omas­ta näkö­kul­mas­taan kan­sa­kun­nan ta­lou­den, mut­ta kolk­ko kuo­ri uh­kaa han­ka­loit­taa ris­ti­ret­keä.

D­raa­man ve­to ri­pus­tau­tuu aja­tuk­seen kai­ken ar­vot­ta­mi­ses­ta, mikä on vai­kea pil­le­ri nieltäväk­si vaik­ka asiaa ajat­te­li­si omais­ten ta­lou­del­li­sen sel­viy­ty­mi­sen kaut­ta. Li­ti­gaa­tio ei tuo ketään ta­kai­sin. Dol­la­rit eivät tuo ketään ta­kai­sin. Ja sil­ti juu­ri tästä on elo­ku­vas­sa — jo­ko ni­mel­li­ses­ti tai hy­vin konk­reet­ti­ses­ti — ky­se. Hy­vin ame­rik­ka­lai­sel­ta tun­tu­va tut­kiel­ma on kui­ten­kin aja­tuk­sia herättävä.

Ken­neth Fein­ber­gin (Kea­ton) to­si­ta­ri­naan poh­jaa­va elo­ku­va py­syy il­mei­sen us­kol­li­se­na to­si­ta­pah­tu­mil­le. Vas­ten­mie­li­sestä al­kua­se­tel­mas­ta löy­tyy aja­tuk­sia herättävä yhtälö ja kieh­to­va pi­ruet­ti, jon­ka myötä Char­les Wol­fin roo­lis­sa nähtävä Stan­ley Tuc­ci on ta­ri­nan sydän ja Kea­ton sen kylmä har­kit­se­va puo­li, mut­ta lo­pul­ta näi­den liit­to on ko­ko­nai­suu­den val­loit­ta­vin te­kijä.