O­min­ta­kei­nen ker­to­mus maa­ti­lan tytöstä (Mia Goth), jo­ka unel­moi täh­tey­destä sai­ras­ta isäänsä hoi­taes­saan ja jyrkän äi­tinsä kans­sa kamp­pail­les­saan. Vuo­teen 1918 si­joit­tu­va ja Es­pan­jan tau­din taus­tak­seen ot­ta­va elo­ku­va on mus­ta sa­tu mor­fii­nil­la sä­vy­te­tyistä unel­mis­ta ja niitä vas­ten tiu­kas­ti lyövästä har­maas­ta ar­jes­ta. Mikään tässä ei ole ai­van nor­maa­lia, ja jos het­kittäin siltä tun­tuu on pian lu­vas­sa is­ku syväl­le epä­nor­maa­lin puo­lel­le.

E­lo­ku­va on al­kunäytös oh­jaa­ja Ti Wes­tin ja Mia Got­hin edel­li­sel­le yh­teis­työl­le "X". Nyt kel­loa vään­netään 50 vuot­ta taak­sepäin, mut­ta maa­ti­la on sa­ma. Tech­ni­co­lor-kuo­siin puet­tu näy­telmä ha­kee ver­tais­taan lä­hinnä Alf­red Hitch­coc­kin Psy­kos­ta, vaik­ka to­vin näyttää mah­dol­li­sel­ta, että ky­se oli­si jon­kin­lai­ses­ta Hol­lywoo­din tähtäävästä Ju­dy Gar­land -tai­pa­lees­ta. His­to­rian leh­ti­kul­lal­la sä­vy­tet­ty Hol­lywood-nos­tal­gia tun­tuu juu­ri nyt läik­kyvän mo­nes­sa eri elo­ku­vas­sa, mut­ta tässä pää­limmäi­nen vä­ri on lo­pul­ta ve­ren pu­nai­nen.