Ka­toa­van Hel­sin­gin ku­vaa­ji­na muis­te­taan mai­ni­ta Mat­ti Kas­si­la ja Ris­to Jar­va. Sa­maan hen­gen­ve­toon pitäi­si muis­taa myös Mau­nu Kurk­vaa­ra. Tämä aliar­vos­tet­tu oh­jaa­ja eli ta­sa­pai­noi­sin­ta au­teur-ai­kaan­sa 1968. Ta­pan­sa mu­kaan ajan vies­tejä hy­vissä ajoin ais­ti­va oh­jaa­ja ku­va­si nuo­ri­son lii­keh­dintää Suo­mes­sa sa­maan ai­kaan, kun Pa­rii­sis­sa hei­tel­tiin tii­lis­ki­viä.

Ikävä kyllä pää­pa­rin (Ta­pio Kou­ki, Thel­ma Ramström) köm­pelö näyt­te­lijä­suo­ri­tus pi­laa mil­tei ko­ko elo­ku­van. Oh­jaa­jan kol­laa­si­tek­niik­ka toi­mii sitä vas­toin ai­ka mu­ka­vas­ti. Ura tai­de­maa­la­ri­na aut­toi luo­maan hie­no­ja ku­via myös elo­ku­vaa­ja­na.

Kaik­kein upein­ta on kui­ten­kin nähdä ja kuul­la muu­ta­ma ma­koi­sa pa­la Ot­to Don­ne­rin sil­lois­ta jazzbän­diä. Don­ner te­ki elo­ku­vaan hie­non mu­sii­kin.