Yli 10 800 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Super 8

Elokuva

Su­per 8 –e­lo­ku­van en­simmäi­nen otos on niin simp­pe­li ja ne­ro­kas, että voi­si mel­keinpä us­koa mes­ta­rinäyt­te­lijä Phi­lip Sey­mour Hoff­ma­nia, jon­ka mie­lestä oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja J.J. Ab­rams on tai­tei­li­ja.

Su­per 8 –e­lo­ku­van en­simmäi­nen otos on niin simp­pe­li ja ne­ro­kas, että voi­si mel­keinpä us­koa mes­ta­rinäyt­te­lijä Phi­lip Sey­mour Hoff­ma­nia, jon­ka mie­lestä oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja J.J. Ab­rams on tai­tei­li­ja. Tai ehkä Ab­rams on­kin ar­te­saa­ni, fil­min kä­si­työläi­nen. Oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­jan hyvässä mie­lessä har­ras­ta­ja­mai­nen in­toi­lu tuot­taa tu­lok­sia, jot­ka sot­kui­suu­des­saan ohit­ta­vat liian täy­del­li­sik­si pu­lee­ra­tut elo­ku­vat. Su­per 8 on to­si mu­ka­va nuor­ten seik­kai­lu­fan­ta­sia.
Su­per 8:n pu­ber­teet­ti­sis­sa kai­ta­fil­mi­har­ras­ta­jis­sa Ar­ka­jal­ko­jen vil­li me­no yh­tyy Vii­sik­ko-seik­kai­luun. Näillä 13-14 –­vuo­tiail­la on yön pi­mey­dessä mys­tee­rin jäl­jillä sa­moil­les­saan Pert­san ja Ki­lun di­lem­ma: us­kal­taa­ko vielä eteenpäin vai mennäkö jo ko­tiin? Haus­kas­ti tätä va­lot­taa jou­kon van­hin ja kook­kain Mar­tin (Gab­riel Bas­so), jol­la yleensä on en­simmäi­senä pu­pu hou­suis­sa. Si­vu­roo­liin jäävä Pres­ton (Zach Mills) on us­kot­ta­va, kos­ka eihän kiin­teinkään jen­gi voi ol­la koos­sa ihan ko­ko ai­kaa.
Vain koi­ra (mel­kein) unoh­tuu klas­si­ses­ta var­hais­nuo­ri­sol­le suun­nat­tu­jen ta­ri­noi­den kaa­vas­ta. Ab­rams on sa­no­nut ole­van­sa ta­ri­noi­ta teh­dessään kiin­nos­tu­nut ra­ken­ta­maan sil­lan ar­ki­to­del­li­sen ja poik­keuk­sel­li­sen vä­lil­le. Su­per 8:n naa­pu­rin­poi­ka­ruk­ka­po­ruk­ka jou­tuu yli­luon­nol­li­sen alie­nin lisäk­si koh­taa­maan en­simmäistä ker­taa toi­sen vie­raan ja ar­voi­tuk­sel­li­sen elämän­muo­don: tytön.
O­hio­lai­nen po­lii­sin poi­ka, 14-vuo­tias Joe Lamb (de­byyt­tinsä te­kevä Joel Court­ney) mas­kee­raa zom­be­ja ka­ve­rin­sa Char­le­sin (Ri­ley Grif­fiths) oh­jaa­maan ja kir­joit­ta­maan pähkä­hul­luun The Ca­se -ly­hy­te­lo­ku­vaan. (Lop­pu­teks­tien ai­ka­na ei kan­na­ta kii­reh­tiä pois teat­te­ris­ta: nuor­ten it­sensä kä­si­kir­joit­ta­ma ja näyt­te­lemä The Ca­se nähdään kre­diit­tien vie­ressä ko­ko­naan – elo­ku­vas­sa siitä on vain pät­kiä.)
Su­per 8-ka­me­roil­la yk­si­tyi­set­sivä­jut­tua ku­va­tes­saan kai­ta­fil­mil­le tal­len­tuu va­hin­gos­sa val­tai­sa ju­naon­net­to­muus ja myös jo­tain liik­ku­vaa, jon­ka ar­mei­ja ha­luaa pitää sa­las­sa kan­sa­lai­sil­ta. Il­ma­voi­mien mie­het ja yössä saa­lis­ta­va se jo­kin toi­ses­ta maail­mas­ta se­koit­ta­vat Lil­lia­nin pik­ku­kau­pun­gin elämän ker­ta­hei­tol­la. Ar­mei­ja hys­syt­te­lee ja pi­mittää tie­to­ja kau­pun­ki­lai­sil­ta. Oi­keil­la jäl­jillä on vain Joen ja Char­le­sin mur­ro­sikäi­nen ku­vaus­ryhmä. Var­hais­tei­ni Ali­ce Dai­nard (El­le Fan­ning) on hou­ku­tel­tu zom­bi­dek­ka­ria sy­ventäväk­si nais­hah­mok­si. Tii­min täy­dentävät räjäh­dy­seks­pert­ti Ca­ry (Ryan Lee), mui­ta päätä pi­tem­pi Mar­tin ja hännän­huip­pu Pres­ton.
To­sin kaik­ki eivät vielä ihan ymmärrä, mi­ten The Ca­sen kä­si­kir­joi­tuk­seen et­siväl­le lisät­ty vai­mo sy­ventää elo­ku­vaa – ”­ma­kes it dee­per”. Var­hai­nen merk­ki sy­ve­ne­mi­sestä on kui­ten­kin se, että ihas­tuk­sen sie­men saa Joen sen­su­roi­maan ka­ve­rei­den­sa kieltä tytön läsnä ol­les­sa. Ei saa sa­noa ”­pus­sy”!
S­he­rif­fi­na­pu­lai­se­na toi­mi­va isä (Ky­le Chand­ler) ke­hot­taa Joe­ta py­symään eros­sa Ali­ces­ta. Jack­son Lamb pitää tytön isää Louis Dai­nar­dia (Ron El­dard) osa­syyl­li­senä po­jan äi­din kuo­le­maan joh­ta­nee­seen ta­pa­tur­maan teräs­teh­taal­la. Muis­tok­si Joel­le on jää­nyt vain ku­va äi­distä me­dal­jon­gis­sa, jon­ka Jack­son an­toi vai­mol­leen lap­sen syn­nyt­tyä. Mut­ta poi­ka ka­pi­noi en­simmäistä ker­taa isäänsä vas­taan: – Ali­ce on kilt­ti mi­nul­le, huu­taa Joe ja ta­paa sa­laa tyttöä, jo­hon poi­ka tun­tee saa­neen­sa ker­ral­la sekä en­simmäi­sen, toi­sen että kol­man­nen as­teen yh­tey­den.
Tuot­ta­ja Ste­ven Spiel­ber­gin vai­ku­te nä­kyy eni­ten toi­min­ta­koh­taus­ten te­hos­teis­sa. Ar­mei­jan tu­li­voi­man ja alie­nin yli­voi­man törmäyk­sistä syn­tyy Ju­ras­sic Par­kin ja Maail­mo­jen so­dan kal­tais­ta sähköistä ry­tinää, ha­joa­vien au­to­jen, ju­nien ja bus­sien kor­via huu­maa­vaa runt­taus­ta. E.T. ja Kol­man­nen as­teen yh­teys nä­kyvät Su­per 8:n kor­keis­sa ”­tuo­tan­toar­vois­sa” – jois­ta pik­ku-S­piel­berg ta­ri­nan sisällä, Char­les ly­hy­te­lo­ku­van oh­jaa­ja-tuot­ta­ja­na, jak­saa jo­ka vä­lissä tii­miä muis­tut­taa.
E­lo­ku­van yh­tey­dessä on mai­nit­tu ta­val­li­sim­mat 70-80 –­lu­ku­jen ver­rok­ki­fil­mit. Mut­ta ava­ruu­su­han pe­rin­ne on kau­kai­sem­pi. Ar­mei­jan epä­luu­lo alie­nei­ta koh­taan ja vyö­ryvät tan­kit nii­den perässä pi­ho­ja sot­ke­mas­sa nä­kyivät jo Wil­liam Ca­me­ron Men­zie­sin fil­missä In­va­ders from Mars (1953). Siinä­kin pik­ku­poi­ka huo­ma­si öi­siin har­ras­tei­siin (täh­tien tark­kai­lu) herä­tessään, että kau­pun­kiin on saa­pu­nut kau­kai­sia vie­rai­ta. 50-lu­vul­la ava­ruu­so­liot oli­vat enimmäk­seen hyökkää­jiä, jo­ten In­va­ders from Mars vas­taa te­la­ket­juil­la ja tu­li­voi­mal­la. Su­per 8:n ta­paan In­va­der­sis­sa mons­te­rin pii­lo on maan al­la ja rat­kai­se­via tais­to­ja käydään pi­meissä tun­ne­leis­sa.
J.J. Ab­rams pys­tyy ilah­dut­ta­vas­ti pitämään il­mas­sa mon­ta pal­loa sa­maan ai­kaan. Mys­tee­ri esi­tellään, kes­keis­ten hen­kilöi­den luon­teet ja kes­kinäi­set suh­teet ra­ken­tu­vat ja taus­tat ker­ro­taan osa­na stoo­rin ke­hit­te­lyä. Tär­keän taus­ta­ta­ri­nan saa myös fil­min alien van­hoil­ta fil­meiltä nä­kyvässä koh­taa­mi­ses­sa tie­de­mie­hen, toh­to­ri Woo­dwar­din (G­lynn Tur­man) kans­sa. Odo­tuk­sia täyttä­vien kaa­va­mai­suuk­sien oheen Ab­rams si­joit­taa kuin ohi men­nen ja al­le­vii­vaa­mat­ta itu­ja ja vih­jeitä, joi­hin kat­so­ja voi tart­tua, jos juo­nel­ta eh­tii ja ha­luaa. Näitä ovat esi­mer­kik­si ke­hi­ty­sas­ke­leet, joil­la Joe ete­nee omak­si per­soo­nal­li­suu­dek­seen, ir­ti pom­pot­te­le­vas­ta ka­ve­ri­pii­ristä, hal­lit­se­vas­ta isästä ja jo­pa pal­vo­tus­ta äi­din muis­tos­ta. Joel­le, niin kuin mo­nil­le muil­le­kin, elo­ku­va on vä­li­ne koh­ti omaa elämää ja toi­sen koh­taa­mis­ta.
Näppärä kä­si­kir­joi­tus ja vuo­ro­pu­he­lun kou­kut­ta­va ”f­low” saa­vat tämän ää­rimmäi­sen viih­dyttävän ja po­ruk­ka­hen­ki­sen elo­ku­van vir­taa­maan nau­tit­ta­vas­ti alus­ta lop­puun. Hen­kilö­ve­toi­suu­den var­mis­taa Ab­ram­sin fil­miin löytä­mien nuor­ten ver­ra­ton yh­teis­pe­li ja -ka­ris­ma. Ri­ley Grif­fiths on kai­ta­fil­min­te­kijä­no­vii­si­na ener­gi­nen tii­min­vetäjä ja or­ga­ni­saat­to­ri, eikä lain­kaan se po­ru­kan pul­luk­ka, jos­ta vään­nettäi­siin help­po­ja vit­sejä kat­so­jil­le. Char­les on pääl­lepäsmä­ri, mut­ta si­vu­sil­min herkäs­ti haa­voit­tu­va ihan­ne­tytön kil­pa­ko­si­ja. Grif­fiths on täy­sin us­kot­ta­va oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja-tuot­ta­ja, mi­ni­ko­koi­nen Or­son Wel­les.
El­le Fan­nin­gin poik­keuk­sel­li­nen lah­jak­kuus ja viehä­tys huo­mat­tiin jo So­mew­he­re-fil­min (ai­noa­na) ilo­pilk­ku­na. Nyt hän saa esi­tellä skaa­laan­sa lau­sues­saan me­ta-e­lo­ku­van rep­liik­kejä ju­na-a­se­mal­la. En­sin tyttö lu­moaa po­jat – ja kat­so­jat – eläy­tymällä täy­del­li­ses­ti dia­lo­giin kuin syn­nynnäi­nen ”­me­to­dis­ti”. Var­si­nai­ses­sa otok­ses­sa – kun Su­per 8 –­ka­me­ra on vii­mein la­dat­tu fil­mi­ka­se­til­la — Fan­nin­gin ku­ten mui­den­kin on huu­det­ta­va vuo­ro­sa­nan­sa ti­lan­tee­seen so­pi­val­la kökköy­dellä niitä tuo­tan­toar­vo­ja pro­duk­tioon tuo­van ju­nan ko­lis­tes­sa taus­tal­la.
Su­per 8:n yllä­tys on se, että Ab­rams on löytä­nyt jo ko­ke­neen Fan­nin­gin vas­tanäyt­te­lijäk­si en­si­ker­ta­lai­sen Joel Court­neyn. Hän on ns. na­tu­ral, luon­non­lah­jak­kuus. Jo­ko Court­neyllä on hie­no ura edessään (kun­han vain ei seu­raa Ri­ver Phoe­ni­xin ja Brad Renf­ron esi­merk­kiä) – tai sit­ten nuo­ri mies vain on juu­ri so­pi­va Joen roo­liin juu­ri tässä ikä­vai­hees­sa. Ab­rams on löydöstään niin in­nois­saan, että an­taa Joen sil­mien kos­tua jo­ka toi­ses­sa otok­ses­sa, mikä tuo mie­leen Shir­ley Temp­len sa­nat: Her­ra oh­jaa­ja, ha­luat­te­ko kyy­nel­ten va­lu­van puo­li­pos­keen vai ihan alas as­ti? Sil­ti­kin ka­me­ran edessä vart­tu­va Joe ja kyp­sem­pi Ali­ce ovat ker­ta­kaik­ki­sen hel­lyttävä pa­ri.
E­si­merk­ki Ab­ram­sin tai­dois­ta on koh­taus, jos­sa Joen zom­biek­si mas­kee­raa­ma Ali­ce leik­kii hah­mol­laan. Kun val­loit­ta­va Ryan Lee ret­kueen vil­lik­ko-Ca­ry­na ja py­ro­tek­niik­ka-a­sian­tun­ti­ja­na saa räjäy­tellä paik­ko­ja pik­ku­pom­meil­laan, Joel Court­neyl­le on fil­mi­ryhmässä va­rat­tu mas­kee­raa­jan vä­hemmän mas­ku­lii­ni­nen työ. Mut­ta Ca­ryn pom­mit kar­koit­ta­vat kaik­ki ympä­riltä, Joe su­tei­neen taas pää­see lä­hel­le, ihan Ali­cen ihol­le. Zom­bi-hah­mos­saan ku­jei­le­va Ali­ce pu­rai­see leik­kisäs­ti poi­kaa. Kun Ali­ce vetäy­tyy, näem­me Joen kau­las­sa huu­li­pu­nan hen­not kos­ke­tusjäl­jet. Kier­to­tietä poi­ka on saa­nut en­si­suu­del­man. Sen häm­mentävän on­nel­li­nen hu­mah­dus nä­kyy Court­neyn kas­voil­ta, vaik­ka Joe ujout­taan kääntää­kin naa­man­sa pois Ali­ces­ta. Koh­taus kestää vain muu­ta­man se­kun­nin, mut­ta on määräävä pa­rin tu­le­van, ken­ties yh­tei­sen ta­ri­nan kan­nal­ta.
Su­per 8:aa on eh­dit­ty jo ver­ra­ta ko­ti­mai­seen Ra­re Ex­port­siin. Kum­paan­kin elo­ku­vaan su­kel­le­taan päi­vy­rin kaut­ta, niissä hei­tetään sä­de­tik­ku am­mot­ta­vaan mont­tuun, kuul­laan ar­voi­tuk­sel­li­sia pau­kah­duk­sia ja mo­lem­mis­sa kerätään ko­ti­ta­lous­ko­nei­ta alie­nin tar­koi­tuk­siin. Jal­ma­ri He­lan­de­rin Ra­re Ex­port­sis­sa yk­sin­huol­ta­ja­per­heen ta­ri­na suo­dat­taa Spiel­ber­gin lem­peän hen­gen ko­ti­mai­sit­tain, jou­lue­lo­ku­van ja kau­hu­lef­fan la­ji­tyyp­pien oma­peräi­senä törmäyk­senä. Su­per 8 on sit­ten­kin vä­hemmän Spiel­ber­gin ta­pai­nen in­tii­min in­ten­sii­vi­nen yk­silös­too­ri. Ab­rams ku­vaa enemmän Geor­ge Lu­ca­sin tyyp­pistä ta­sa-ar­vois­ta ja rie­ha­kas­ta ryhmä­dy­na­miik­kaa — niillä suu­ril­la tuo­tan­toar­voil­la. Ab­rams on­kin tun­nus­ta­nut ole­van­sa juu­ri sitä Star Wars –­su­ku­pol­vea — jo­ka joi­den­kin mie­lestä pi­la­si ame­rik­ka­lai­sen elo­ku­van.
E­lo­ku­vas­sa on su­per­rea­lis­tis­ta on­net­to­muus­ku­vaa ja ve­ristä­kin vä­ki­val­taa. Pa­ras yleisö sil­le lie­nee sen roo­li­hah­mo­jen ikä­ryhmä. Myös van­hem­mat, jot­ka muis­ta­vat esi­tei­nielämän prio­ri­tee­tit naut­ti­vat var­mas­ti Ab­ram­sin vil­pittömä­no­loi­sis­ta silmä­nis­kuis­ta. Eri­tyi­ses­ti suo­sit­te­len Su­per 8:aa 70 ja 80 –­lu­ku­jen nos­tal­gi­koil­le. He vielä muis­ta­vat kau­pal­li­sen ja epä­kau­pal­li­sen mu­sii­kin rin­ta­ma­lin­jat hip­pien ja dis­ko­hi­lei­den vä­lillä. Mu­siik­ki­na kuul­laan poi­kien ka­rao­ke­na lau­let­tu yh­den hi­tin ih­meen The Knac­kin My Sha­ro­na ja myös Chi­cin fik­sua dis­koa, Le Freak.
Lisäk­si tämä elo­ku­va kuu­luu niil­le, jot­ka ovat jos­kus ke­lan­neet kai­ta­fil­mi­rul­laa au­ki va­loa vas­ten nähdäk­seen, mitä se on syö­nyt. Su­per 8 on täynnä kai­ta­fil­mi­ro­man­tiik­kaa. Kuu­lem­me pro­jek­to­rin na­ri­nan ja häikäis­tym­me sen va­los­ta, kun po­jat kat­so­vat ku­vat­tua ma­te­riaa­lia val­ko­kan­kaal­ta. Fil­missä käy­tetään kah­ta eri ka­me­ra­merk­kiä 70-lu­vul­ta. Char­le­sin en­simmäi­sestä ka­me­ras­ta Eu­mig Mak­ro Sound 65 XL:stä rik­kou­tuu lins­si ka­me­ra­ja­lus­tan kaa­dut­tua alun ju­na­koh­tauk­ses­sa. Ly­hyt­fil­min lop­puun­saat­ta­mi­sek­si Joe ”­lai­naa” isältään Ko­dak Ek­ta­soun­din (mal­li ehkä 140 tai sa­mannnäköi­nen Su­per­ma­tic 200 Sound). Sillä isä on ku­van­nut Joe­ta ja tämän äi­tiä. Su­per 8 mm kai­ta­fil­mit pyö­rivät kan­kaal­la tämän tästä.
Ab­rams on sa­no­nut, että fil­mil­le teh­ty­jen ”a­na­lo­gis­ten elo­ku­vien kat­so­mi­nen on voi­mak­kaam­pi ko­ke­mus kuin di­gi­taa­lis­ten”. Su­per 8 on­kin te­kijän rak­kau­den­tun­nus­tus kai­ta­fil­mi­ka­se­teil­le, van­hoil­le ka­me­roil­le, pro­jek­to­reil­le, kä­sikäyttöi­sil­le kat­se­lu- ja edi­toin­ti­lait­teil­le. Su­per 8:s­sa ne heh­ku­vat har­ras­tu­sin­nos­tuk­sen, mie­li­ku­vi­tuk­sen, kä­si­työn ja yh­dessä te­ke­mi­sen elin­voi­mais­ta au­tuut­ta.
Minä han­kin Su­per 8 –­ka­me­ran vuon­na 1978. Sa­ma­na vuon­na löy­sin Lon­toos­ta en­simmäi­sen Sa­nyon walk­ma­nin, vyöllä kan­net­ta­van ka­set­ti­soit­ti­men, jo­ta kuun­nel­tiin pie­nillä kor­va­kuu­lok­keil­la. Ab­ram­sin elo­ku­va si­joit­tuu vuo­teen 1979, jo­ten siinä esi­tellään nuo mo­lem­mat ih­meet. ”­Vai on nuo­ri­sol­la ny­kyään ste­reot­kin”, sa­noo ta­ri­nan she­rif­fi. ”­Mi­hin tämä maail­ma on me­nos­sa?”
Ehkä yh­tei­symmär­rystä koh­ti, ai­na­kin 70-lu­vun lop­puun si­joi­te­tun Su­per 8:n koh­dal­la. Siinä vas­ta­koh­dat lä­hen­tyvät toi­siaan ava­ruu­del­li­sis­sa­kin mi­tois­sa. Näem­me eri­lai­sia per­heitä, jot­ka kaik­ki yrittävät par­haan­sa. Vää­rinkä­si­tyk­set ovat kor­jat­ta­vis­sa ja su­ku­pol­vien vä­li­nen kui­lu yli­tettä­vissä. Lo­puk­si Jack­son Lamb sul­kee poi­kan­sa sy­liinsä sa­noen vain ”I got you!” – mer­kik­si, että po­jan vies­ti on vii­mein men­nyt pe­ril­le ja ymmär­rys lisään­ty­nyt mo­lem­mil­la.
Kes­kei­nen ele­ment­ti elo­ku­vas­sa on sen it­seensä koh­dis­tu­vat viit­tauk­set. Dek­ka­ri­kau­hua te­kevät po­jat pu­hu­vat tuo­tan­toar­vois­ta ja su­ju­vas­ta dia­lo­gis­ta. Vuo­ro­pu­he­lus­sa sa­no­ja ”I lo­ve you” seu­raa ”I lo­ve you, too”, kos­ka se te­kee su­ju­van vai­ku­tel­man – ”It flows”, sa­noo Char­les. Sa­mal­la pe­riaat­teel­la toi­mii myös ka­ve­ri­pu­he, bud­dy talk. Kun The Ca­se –e­lo­ku­vas­sa so­ti­las koh­taa san­ka­riet­sivän, he muis­te­le­vat yh­teistä ai­kaan­sa Viet­na­mis­sa. ”You’­re a good friend”, sa­noo toi­nen, ja toi­nen vas­taa: ”You’­re a good friend, too.” (Sa­nan­vaih­to kuul­laan var­si­nai­sen elo­ku­van sisällä, mut­ta lop­pu­teks­tien ai­ka­na nähtävästä The Ca­se-lyhä­ristä se on pal­jon pu­hu­vas­ti lei­kat­tu pois. Ab­rams tai hä­nen leik­kaa­jan­sa Ma­ryann Bran­don ja Ma­ry Jo Mar­key ovat hylän­neet sen tois­tei­se­na: lii­ka ”f­low” on lii­kaa. Tai sit­ten Char­le­sil­le on tul­lut ee­pok­sen­sa edi­toin­ti­vai­hees­sa it­sek­riit­ti­syy­den puus­ka.)
J.J. Ab­ram­sin ohel­la sel­lai­set oh­jaa­jat kuin Ste­ven Spiel­berg, Pe­ter Jack­son ja Tim Bur­ton ovat teh­neet en­simmäi­set elo­ku­va­ko­kei­lun­sa su­per­ka­sil­la. Yh­destä ka­se­tis­ta sai 3 mi­nuut­tia 20 se­kun­tia val­mis­ta elo­ku­vaa. Pi­ti vain odot­taa, että rul­la pa­la­si ke­hi­tyk­sestä. Ny­kyi­sin di­gi­vi­deo­ka­me­roil­la voi ku­va­ta edul­li­ses­ti tun­ti­kau­sia he­ti val­mis­ta tuo­tos­ta. Kaik­ki syyt ol­la ryh­tymättä elo­ku­van­te­kijöik­si ovat te­ko­syitä. Töi­hin siitä! (HB)
10/08/2011

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2011Kesto: minuuttia
Julkaisija: Finnkino 
  
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 266913  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Finnkino) ellei toisin mainita.

Kuvat

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy