Hal­loween-saa­gan kah­des­tois­ta osa tar­joaa lisää kal­peaa naa­mio­miestä kal­mantöissään. Au­dio­vi­suaa­li­sel­ta kuo­sil­taan näpäsäkkä elo­ku­va jää ta­ri­nal­taan pe­rin mitään­sa­no­mat­to­mak­si ja yllättävän te­ko­teat­raa­li­sek­si se­ka­mels­kak­si.

Saa­gan fa­neil­le tar­jol­la on epäi­lemättä aut­ta­vas­ti jat­ket­tua pyt­ti­pan­nua. Kas­va­van kaa­no­nin hie­nouk­siin vih­ky­tymättömäl­le kat­so­jal­le tämä al­kaa ol­la jo pe­rin kes­kin­ker­tai­nen säi­kyt­te­lypätkä. Kah­des­tois­ta osa tun­tuu harp­po­van malt­ta­mat­to­mas­ti pit­kin van­ho­ja ku­vioi­ta vail­la sen suu­rem­paa sa­no­maa tai oi­val­lus­ta. Al­ku­peräi­sen Hal­lowee­nin te­ho tun­tuu sa­mal­la lai­men­tu­neen ai­na­kin sii­hen kah­des­tois­tao­saan al­ku­peräi­sestä.

Le­vyltä löy­tyy sekä al­ku­peräi­nen teat­te­ri­ver­sio että vii­si mi­nuut­tia pi­dem­pi jat­ket­tu ver­sio.