”E­lo­ku­vis­sa­ni ta­pah­tuu kai­ken­lais­ta”. Mes­ta­rioh­jaa­ja Gui­do An­sel­mi (oh­jaa­ja Fel­li­nin al­te­re­go­na Mar­cel­lo Mast­roian­ni) pyö­ris­ke­lee luo­vuusb­lok­kin­sa ja mo­nien nais­ten­sa (C­lau­dia Car­di­na­le, Anouk Ai­mee, Sand­ra Mi­lo, kau­hu­ku­nin­ga­tar Bar­ba­ra Stee­le) kou­ris­sa.

Fel­li­ni vi­ha­si elo­ku­via, jot­ka ovat ”­to­del­li­suu­den” or­juut­ta­mia, jo­ten unet, muis­tot, ku­vi­tel­mat ja lo­pul­ta it­se to­del­li­suus se­koit­tu­vat. Ylei­ses­ti Fel­li­nin par­haa­na elo­ku­va­na pi­det­ty 8 ½ sisältää oh­jaa­jan pe­rus­tee­mat: lap­suus­muis­tot, mie­hen on­gel­mat, alis­te­tut ja ylis­te­tyt nai­set, ka­to­li­sen kir­kon nai­viu­den sekä tie­tys­ti sir­kus­mai­set hah­mot.

Vah­vas­ti sym­bo­li­nen, usein lai­nat­tu elo­ku­va ei ehkä ole help­po ta­paus, mut­ta se ei missään vai­hees­sa pitkäs­tytä, ta­ju­si kaik­kia vi­vah­tei­ta tai ei. Tai­de-e­lo­ku­va ei juu­ri mil­loin­kaan ole ol­lut yhtä haus­ka, läm­min ja in­hi­mil­li­nen.