Oh­jaa­ja Guy Ritc­hie loi 1990-lu­vul­la uu­den brit­tiläi­sen mus­tan huu­mo­rin sä­vyttämän toi­min­tae­lo­ku­van gen­ren, jon­ka tun­nus­mer­keik­si nou­si­vat ta­kau­tu­mat, ove­lat leik­kauk­set ja hyvät kä­si­kir­joi­tuk­set. Sa­mat sa­nat so­pi­vat Quen­tin Ta­ran­ti­noon­kin, mut­ta me­ren tällä puo­lel­la elo­ku­vis­ta tu­lee rea­lis­ti­sem­pia, vaik­ka ne tehtäi­siin kie­li pos­kel­la Snatc­hin ta­paan.

Tällä ker­taa va­kio­kas­vo Ja­son Stat­ham on lin­na­kun­di, jo­ka voit­taa ra­haa ma­te­maat­ti­sil­la jär­jes­tel­millään, kun­nes hä­net hui­ja­taan sa­la­peräi­sen kak­si­kon kä­si­kas­sa­rak­si. Ri­kol­lis­jouk­kioi­den vä­lien­sel­vit­te­ly on vain pin­taa syväl­le luo­taa­vil­le ek­sis­ten­tiaa­li­sil­le poh­din­noil­le. Suo­si­tel­laan ego­maa­ni­koil­le.

Sart­ren mu­kaan hel­vet­ti on toi­nen ih­mi­nen, mut­ta Re­vol­ve­rin mu­kaan vi­hol­li­nen on vielä­kin lä­hempänä. Re­vol­ver on kir­joi­tet­tu hy­vin, eikä sen mys­tee­ri tun­nu rat­kai­sun het­kellä pet­ty­myk­seltä. Näyt­te­lijät pa­ne­vat pa­ras­taan. Var­sin­kin her­kul­li­nen Ray Liot­tan ka­si­no­po­mo jää mie­leen ko­ko­huo­neen so­la­riu­mis­saan.