Te­le­vi­sio syrjäyt­ti elo­ku­van au­dio­vi­suaa­li­se­na me­dia­na 1960-lu­vul­la ja ar­vio­jas­ta riip­puen jo aiem­min. 1970-lu­vul­la yh­dys­val­ta­lai­nen elo­ku­va ko­ki vii­mei­sen kul­tai­sen henkäyk­sensä. Ehkä tästä syystä tv-yh­tiöt hou­kut­te­li­vat Hol­lywoo­dis­ta tun­net­tu­ja kas­vo­ja, joi­ta ei koet­tu ai­na­kaan sel­keik­si tai­vaan­ran­nan tar­po­jik­si. Tel­ly Sa­va­las nos­tet­tiin Ko­ja­kik­si, ja Ro­bert Bla­ke Ba­ret­tak­si.

B­la­ke oli tuo­reen tun­tui­nen vi­ri­tys, yh­dis­telmä ra­ju­ja reak­tioi­ta ja peh­meää em­pa­tiaa. Kun Ko­jak imes­ke­li tik­ka­ria, Ant­ho­ny Ba­ret­ta suo­si pa­la­ma­ton­ta sa­vu­ket­ta. Sar­jan suo­sioon vai­kut­ti myös aa­vis­tuk­sel­li­nen pa­ro­dia. Jo­pa kon­nat ovat aa­vis­tuk­sen nau­ret­ta­via. Mie­lessä jäy etäi­ses­ti jo­pa Ches­ter Goul­din klas­sik­ko­sar­ja­ku­va Dick Tra­cy. Sa­maan sys­syyn voi lu­kea myös pää­hen­kilön tar­ve pu­keu­tua va­le­pu­kuun kuin Hol­mes ja Lu­pin kon­sa­naan. Näin Bla­ke pys­tyi hyö­dyntämään mo­ni­puo­lis­ta näyt­te­lijän am­mat­ti­tai­toaan.

Sar­jan luo­ja oli Step­hen J. Can­nell. Hän myös kir­joit­ti suu­ren osan kä­si­kir­joi­tuk­sis­ta.