To­si­ta­ri­naan poh­jaa­va ker­to­mus brit­ti­po­jas­ta, jo­ka hyppää to­del­li­sen ral­liau­ton rat­tiin pelkän si­mu­laat­to­ri­ko­ke­muk­sen poh­jal­ta. Pleik­ka­ris­ta for­mu­loi­hin ja Le Man­sin ympä­ria­joon kul­ke­va tai­val avau­tuu tässä suu­rin va­pauk­sin, mut­ta vä­hin vat­sanväännöin.

Ta­ri­na kals­kah­taa sikä­li pos­ket­to­mal­ta, että sil­le nau­res­ke­li­si jos ei tietäi­si kai­ken ole­van ank­ku­roi­tu ta­rua ih­meel­li­sempään to­sielämään. Va­pauk­sia on il­mei­ses­ti otet­tu, mut­ta rea­lis­ti­nen ja suu­rie­lei­nen ku­vaus luo sikä­li imevän läsnäo­lon tun­nun, että ko­ko­nai­suu­des­ta on vai­kea ol­la pitämättä. Näyt­te­lijä­suo­ri­tuk­set toi­mi­vat ne­kin asial­li­sen funk­tio­naa­li­ses­ti, eikä se­pi­te käy san­kak­si kuin väläh­dyk­sittäin. Tällöin­kin vaih­det­ta vaih­de­taan vauh­dikk­kaas­ti ja pa­la­taan ve­tou­ral­le.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu eng­lan­ti­lai­sen Jann Mar­den­bo­rough'n (syn­ty­nyt 1991) ta­ri­naan.