Jazz-lau­la­ja Bil­lie Ho­li­dayn (roo­lis­taan Gol­den Glo­bel­la pal­kit­tu And­ra Day) vai­he­ri­kas elämä täyttää val­ko­kan­kaan siinä missä Car­ne­gie Hal­lin kon­sert­ti­la­van­kin. Ho­li­day saa tässä nis­kaan­sa Hoo­ve­rin G-mie­het, huo­not mie­systävät, ra­sis­min, huu­me­riip­pu­vuu­den ja mak­sa­kir­roo­sin. Kai­kis­ta näistä huo­li­mat­ta liek­ki väpättää vas­tus­ta­mat­to­mas­ti la­val­la.

Elämän­ker­taee­pok­sen muo­toon is­tu­tet­tu ta­ri­na vai­kut­taa vah­vas­ti pu­no­tul­ta tilk­kutä­kiltä, jos­sa vuo­si­kym­men­ten var­rel­ta poi­mit­tu­jen lu­kuis­ten näyt­tei­den kaut­ta piir­tyy ku­va vä­kevästä, mut­ta haa­voit­tu­vas­ta ih­mi­sestä. Kuo­si on vah­vaa pe­rio­di­pa­ti­noi­tua elämän­ker­taee­pos­ta, mut­ta ker­ron­nan tyy­li enemmän vai­kut­tei­ta ot­ta­vaa ja avain­ta­pah­tu­mia yh­teen ku­ro­vaa ru­nout­ta kuin tiuk­kaa his­to­rian­kir­joi­tus­ta.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Jo­hann Ha­rin kir­jaan "C­ha­sing the Sc­ream: The First and Last Days of the War on Drugs" (2015), jos­ta tässä va­li­taan kes­kiöön Bil­lie Ho­li­dayn ta­paus. Elo­ku­va vai­kut­taa ot­ta­van kir­jan mo­ni­ta­hoi­ses­ta nar­ra­tii­vis­ta yh­den lan­gan ja esit­te­lee ylis­tys­lau­lun­sa luo­mis­voi­mal­le ja syyt­teensä ra­sis­mia vas­taan tämän kaut­ta va­paas­ti ai­ka­kau­sia harp­poen. Ko­ko­nai­suus on kiin­nos­ta­va, mut­ta elämän­ker­ta­ku­vauk­sen si­jaan ky­se on oi­keu­denkäyn­nistä, jos­sa syy­tet­tyinä ovat ra­sis­mi, huu­meet ja eri­tyi­ses­ti näi­den leik­kaus.