Yli 10 300 arvostelua
Uusia arvosteluita lähes päivittäin.
Kaikki parhaat.
Kino

Suden vuosi

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2007Kesto: 102 minuuttia
Julkaisija:  
  
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle ellei toisin mainita.

Elokuva

S­parks-yh­tyeen lau­lus­sa Me­tap­hors kuul­laan, kuin­ka ”­tytöt tyk-­tyk-­tykkää ver­taus­ku­vis­ta”.

S­parks-yh­tyeen lau­lus­sa Me­tap­hors kuul­laan, kuin­ka ”­tytöt tyk-tyk-tykkää ver­taus­ku­vis­ta”. Ol­li Saa­re­lan elo­ku­vas­sa Su­den vuo­si tie nuo­ren nai­sen sydä­meen käy me­ta­fo­rien ja sym­bo­lien kaut­ta. Kir­jal­li­suu­den opet­ta­ja Mik­ko Gro­man luen­noi Bau­de­lai­ren ru­nos­ta Vas­taa­vuuk­sia, jos­sa ”ih­mi­nen vael­taa sym­bo­li­met­sissä”. Siinä koh­das­sa, missä ”­tuok­sut, vä­rit ja ää­net” il­mentävät sie­lun ja ais­ti­mus­ten liik­keitä, on opis­ke­li­ja Sa­ri Ka­ras­lah­ti myy­ty.
Kes­ki-ikäi­sen in­tel­li­ket­kun ja fik­sun opis­ke­li­ja­tytön suh­tees­ta ker­to­va ta­ri­na on su­den­kuop­pia täynnä. Ris­kial­tis ai­he edel­lyttää hie­no­va­rai­suut­ta, jot­ta viih­teel­li­sen sen­saa­tion an­sat väl­tetään. Elo­ku­vas­sa ko­ros­tuu hen­ki­nen yh­teys, iätön sie­lu­jen sym­pa­tia. Toi­saal­ta ylevä ru­nous ja kor­keuk­sis­sa lii­te­levä rep­li­koin­ti voi­si­vat joh­taa kui­vaan tai te­ko­tai­teel­li­seen lop­pu­tu­lok­seen.
Oh­jaa­ja Saa­re­la ja kä­si­kir­joit­ta­ja Mi­ka Ri­pat­ti välttävät enimmät ka­ri­kot, joi­ta Vir­pi Hä­meen-Ant­ti­lan ylio­pis­to­maail­maan ja fii­nim­piin kan­san­ker­rok­siin si­joit­tu­va ro­maa­ni voi­si hen­kilö- ja ai­he­va­lin­nois­saan sisältää. Kun fil­mi herättää niin pal­jon miel­leyh­ty­miä kuin Su­den vuo­si, ei se vielä ta­kaa on­nis­tu­nut­ta elo­ku­vaa. Mut­ta kat­so­ja val­pas­tuu ja vi­rit­tyy viih­tymään. Su­den vuo­si saa kiin­nos­tu­maan myös al­ku­peräis­teok­ses­ta. Sitä en ole lu­ke­nut, jo­ten en tiedä, on­ko kaik­ki hyvä fil­mi­ver­sios­sa peräi­sin kir­jas­ta. Ja on­ko kaik­ki teennäi­nen ja Nyy­rik­kimäi­nen juo­nes­sa elo­ku­van­te­kijäin tai­ta­mat­to­muut­ta?
Ver­taus­ku­vien lisäk­si elo­ku­va leik­kii sa­no­jen mer­ki­tyk­sillä. Sillä, mitä tar­koit­taa ”ehkä” tai ”­pe­riaat­tees­sa” eri ti­lan­teis­sa. Saa­re­lan fil­mi ei sil­ti kuih­du se­lit­te­lyk­si. Oh­jaa­ja tietää, että elo­ku­va on lii­kettä ja tun­net­ta. Siinä vai­hees­sa, kun Ka­ri Heis­ka­sen esittämä kir­jal­li­suu­den prof­fa vetää nok­kaan vai­mon­sa ra­kas­ta­jaa Lei­fiä (Vil­le Vir­ta­nen), al­kaa ku­viin vir­ra­ta sitä ver­ta, in­to­hi­moa ja elämän ma­kua, jo­ta ru­nous­kin kai­paa al­ku­voi­mak­seen.
Sai­raus ver­taus­ku­va­na
Vai­mo hauk­kuu kir­joi­hin­sa up­pou­tu­nut­ta Gro­ma­nia pelkäk­si pö­ly­ka­sak­si. Sa­ma kal­seus ja muu­mioi­tu­mi­nen, jo­ka val­taa alaa van­he­ne­van opet­ta­jan elämässä, uh­kaa alus­sa Su­den vuot­ta­kin. Näin pal­jon hol­vis­to­ja, pylväitä ja pat­sai­ta ei ole näh­ty sit­ten pys­tyyn kui­vet­tu­neen Da Vin­ci –­koo­din. Ylio­pis­to ja sen kir­jas­to ovat Gro­ma­nin kirk­ko, tai­teen ja tie­teen pyhättö. Kir­jo­jen ohel­la van­han ra­ken­nuk­sen veis­tok­set­kin tun­tu­vat pu­hut­te­le­van miestä kuin us­kon­nol­li­set iko­nit tai ana­ly­soi­dun ru­non ”epä­sel­viä sa­no­ja mu­mi­se­vat elävät pylväät”. Voi­si ku­vi­tel­la, että ylio­pis­ton opet­ta­ja­na uran­sa teh­nyt Hä­meen-Ant­ti­la hei­jas­taa tässä omia­kin tun­to­jaan.
K­ris­ta Ko­so­sen Sa­ri pu­hal­taa pro­fes­so­ris­ta pö­ly­ker­rok­set. Kir­jal­li­suus­kurs­sin ete­vin opis­ke­li­ja sai­ras­taa epi­lep­siaa. Mut­ta sai­raus­kin on Su­den vuo­des­sa me­ta­fo­ra. Epi­lep­sia­koh­taus on hyp­py tun­te­mat­to­maan, minkä jäl­keen ih­mi­nen ei lääkä­rin mu­kaan välttämättä ole en­ti­sensä. Sa­ri mieltää epi­lep­sian­sa näkö­kentän lai­dal­la liik­ku­vak­si mus­tak­si eläi­mek­si.
Su­den vuo­des­sa epi­lep­sia ver­tau­tuu su­kel­ta­mi­seen ja up­poa­mi­seen. Ku­vis­ta vä­lit­tyy pyör­ty­mi­sen ja unes­sa pu­toa­mi­sen hui­maa­va tun­ne. Elo­ku­va on saa­nut Epi­lep­sia­lii­ton hyväk­synnän, mut­ta tai­teen va­pau­del­la Saa­re­la kä­sit­te­lee ai­het­ta su­rut­to­mas­ti kuin Hitch­cock neu­roo­se­ja Ver­ti­gos­sa, Noi­du­tus­sa tai Psy­kos­sa.
G­ro­man ker­too op­pi­laal­leen ja ra­kas­te­tul­leen, mi­ten epi­lep­tik­ko­ja pi­det­tiin en­ti­sai­kaan noi­ti­na. Ken­ties sik­si Su­den vuo­si rin­nas­taa Sa­rin ta­jun­nanhämär­ty­mi­sen Tour­neu­rin hie­noi­hin kau­huk­las­sik­koi­hin, eri­tyi­ses­ti elo­ku­vaan Kis­saih­mi­set (1942). Ku­ten Si­mo­ne Si­mon, myös Kris­ta Ko­so­nen pa­ke­nee yk­sinäistä ka­tua ja kuu­lee pe­don kar­jai­sun perässään. Kis­saih­mis­ten klas­si­nen koh­taus pi­meässä ui­ma­hal­lis­sa, jos­sa ve­den hei­jas­tus ja var­jot sei­nillä saa­vat aa­vis­ta­maan pe­don läsnäo­lon, löy­tyy Su­den vuo­des­ta lä­hes sel­lai­se­naan. (Oi­va Loh­tan­de­rin kä­si ylio­pis­ton kir­jas­ton por­tai­kon kai­teel­la, löy­tyy Tour­neu­rin Pa­ho­lai­sen pal­ve­li­jas­ta, 1957.)
E­li­tis­ti­nen kuk­ko­tap­pe­lu
Van­hem­pi pro­fes­so­ri­mies edus­taa nuo­rel­le opis­ke­li­jal­le saa­lis­ta­jaa. Tätä mieltä on ai­na­kin Sa­rin isä, Juk­ka Puo­ti­la. Ja Gro­man nä­kee it­se­kin pei­li­ku­van­sa su­den hah­mos­sa. Mut­ta elo­ku­vas­sa mie­hestä tu­lee lo­pul­ta hen­gen­pe­las­ta­ja, sa­man­lai­nen kuin lää­kean­nos­te­li­jan kant­ta ko­ris­ta­va As­tar­te, ju­ma­la, jo­ka nou­taa ra­kas­tet­tun­sa ma­na­las­ta.
Saa­re­la osaa kyp­syttää ideoi­taan. Haus­kuus tu­lee mu­kaan kuin var­kain. Ta­ri­nas­sa lii­ku­taan vau­raam­mis­sa pii­reissä, mut­ta si­vis­tyk­sel­li­nen luok­kae­ro rat­kai­see. Nuo­ren opis­ke­li­ja­poi­ka Ila­rin (Kai Vai­ne) elo­ku­va­tie­to ra­joit­tuu Ti­ta­ni­ciin, jo­ten hän ei pärjää eli­tis­ti­sessä kuk­ko­tap­pe­lus­sa van­hem­mal­le urool­le.
Vii­si­kymp­pi­nen mies on tun­ne­tus­ti vas­tus­ta­ma­ton il­mes­tys, jo­ten pa­ri­kymp­pi­sen Kris­ta Ko­so­sen ihas­tu­mis­ta kes­ki-ikäi­seen Ka­ri Heis­ka­seen en tässä ky­see­na­lais­ta. Ro­bert Nordströ­min ka­me­ra pal­voo Heis­ka­sen trim­mat­tu­ja, hi­ki­siä vat­sa­li­hak­sia ja pun­ner­rus­kun­toa. Kir­ja­nop­pi­nei­suu­den vai­ku­tel­maa puol­ta­vat näyt­te­lijän ä­lyl­li­nen ote ja kul­ti­voi­tu, Heis­ka­sel­le tyy­pil­li­nen pil­lin lä­pi pu­ris­tet­tu, lä­hes fe­mi­nii­ni­nen ää­ni.
Ko­so­nen ei Ja­de­so­tu­ris­sa jättä­nyt py­syvää vai­ku­tel­maa, mut­ta Su­den vuo­des­sa hän te­kee lä­pi­lyön­nin. Uu­si täh­ti on syt­ty­nyt. Ko­so­nen on ku­vauk­sel­li­sin naisnäyt­te­lijä ko­ti­mai­sel­la val­ko­kan­kaal­la sit­ten Tii­na Ly­min. Hä­neen so­pii hy­vin Ila­rin flirt­ti: — Näytät vii­saal­ta ja olet kau­nis.
E­lo­ku­vaan oli­si hy­vin riittä­nyt Tuo­mas Kan­te­li­sen Hol­lywood-tyy­li­nen, Phi­lip Glas­sin mi­ni­ma­lis­mia helk­kyvä mu­siik­ki il­man tur­haa rok­kibän­di­pop­pia. Nordströ­min ka­me­ra­työn ko­reus hi­poo kau­nis­te­lua (ve­de­na­lai­set ku­vat, ra­kas­te­lu), mut­ta ko­meat jak­sot, ku­ten Sa­rin sai­raus­koh­taus lo­pus­sa ja pii­nal­li­set per­he­jou­lut, nos­ta­vat Su­den vuo­den voi­ton puo­lel­le.
Ei tul­lut sut­ta, tu­li hyvä ko­ti­mai­nen. Ai­na­kin pe­riaat­tees­sa – ehkä. (HB)
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2020 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy