Yli 10 400 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Sweeney Todd

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2007Kesto: 118 minuuttia
Julkaisija: DreamWorks 
  
 
Ikäraja:
(18)
Kielletty alle 18-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 18 vuotta täyttäneelle.
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (DreamWorks) ellei toisin mainita.

Elokuva

Ly­hen­netäänkö päältä?

Ly­hen­netäänkö päältä? Swee­ney Todd edus­taa am­mat­ti­kun­tan­sa terä­vintä kär­keä. John­ny Depp ja Alan Rick­man lau­la­vat omat roo­lin­sa kau­hu­mu­si­kaa­lis­sa.
On­ko Swee­ney Todd mu­si­kaa­li vai oop­pe­ra, ku­ten on myös väi­tet­ty? Vai on­ko se ope­ret­ti? Niin tai näin, sen kau­neim­mat lau­lut, ku­ten Not whi­le I’m around tai Jo­han­na säi­lyvät lois­toe­si­merk­keinä ajat­to­mas­ta lau­lun­te­ko­tai­dos­ta niin kauan kuin ih­mis­ten sydä­met syk­kivät.
Mu­siik­ki­teat­te­rin te­kijänä Step­hen Sond­heim tu­li kuu­luk­si kir­joit­ta­mal­la ly­rii­kat West Si­de Sto­ryyn. Sit­tem­min hä­nen omis­ta mu­si­kaa­lisä­vel­lyk­sistään on jää­nyt elämään mm. iki­vih­reä, mo­nien le­vyttämä klas­sik­ko Send in the clowns.
Swee­ney Tod­din mu­siik­ki on par­haim­mil­laan sa­maa ta­soa. Esi­tyk­sen jul­met­tu ta­ri­na on var­mas­ti tai­teen­la­jin oma­peräi­sim­piä ja val­lan­ku­mouk­sel­li­sim­pia. Van­ha le­gen­da päitä pät­kivästä par­tu­ris­ta ja rius­kas­ta nai­ses­ta, jo­ka pais­taa uh­rit pii­raik­si, on tie­tys­ti kuin luo­tu Tim Bur­to­nil­le, viis­to­jen fan­ta­sia­maail­mo­jen elo­ku­vit­ta­jal­le.
Kau­hu­sa­dun kau­neut­ta
G­ro­tes­keim­mat piir­teet kau­lan­kat­ko­mi­si­neen ja ve­ri­ryöp­pyi­neen ovat an­sain­neet elo­ku­val­le K18-mer­kinnän. Kau­hu­fan­ta­sian tyy­lit­te­ly ja teat­te­ri­mai­suus kui­ten­kin loi­ven­ta­vat kar­ri­koi­tu­ja vä­ki­val­lantöitä Grim­min tyy­li­sen sa­dun suun­taan. Elo­ku­va on vä­li­neenä kuin luo­tu mu­si­kaa­lia var­ten. Kun vi­suaa­li­nen ote pitää, voi ta­pah­tua mitä ta­han­sa. Mu­siik­ki ”­myy” kat­so­jal­le epäus­kot­ta­vim­mat­kin juo­nenkään­teet.
Sä­veltäjä Sond­heim it­se ar­vos­taa Bur­to­nin so­vi­tus­ta, jo­ka on ai­don fil­mil­li­nen. Lau­lu voi kat­ke­ta luon­te­vas­ti vuo­ro­pu­he­luun sii­vittäen elas­ti­ses­ti mu­sii­kil­li­sen ker­to­muk­sen kul­kua. Ro­mant­tis­ten hel­mien, ku­ten pii­rak­ka­rou­van ja apu­po­jan (He­le­na Bon­ham-Car­ter, Edward San­ders) due­ton tai fil­min nuor­ten ra­kas­ta­vais­ten Jo­han­nan ja Ant­ho­nyn (Jay­ne Wi­se­ner, Ja­mie Camp­bell Bower) lem­men­lau­lun kau­neus ko­ros­tuu, kun ympä­rillä vel­lo­vat Sond­hei­min elo­ku­vasä­veltäjä Ber­nard Herr­man­nia kun­nioit­ta­vat, hyytävät or­kes­te­ri­soin­nit.
O­man ly­hyt­fil­minsä muo­dos­taa Fleet St­ree­tin lei­vos­tuo­tan­non teol­lis­ta ket­jua do­ku­men­toi­va al­ku­teks­ti­jak­so. Sen ai­ka­na jou­set vi­rittävät kor­kei­ta rii­ta­soin­tu­ja, ku­ten Herr­man­nin Psy­ko-mu­sii­kis­sa. Bur­ton jat­kaa vii­tettä ku­val­li­ses­ti, kun Alan Rick­ma­nin esittämä il­keä tuo­ma­ri tir­kis­te­lee Jo­han­naa Nor­man Ba­te­sin ta­paan seinän­raos­ta.
Depp lau­laa!
Ni­minäyt­te­lijöistä lau­la­ji­na sel­viy­tyvät par­hai­ten juu­ri Rick­man ja John­ny Depp Swee­neyn roo­lis­sa. Dep­pin pu­he­lau­lus­sa on Da­vid Bowien mu­si­kaa­li­nu­me­roi­den pe­rib­rit­tiläistä tyy­liä, mikä on yllättävää, kun tietää Dep­pin ame­rik­ka­lai­sek­si. Näyt­te­lijä on myös va­kuut­ta­va ris­ti­rii­tai­se­na pa­ho­lais­par­tu­ri­na, jon­ka hir­mu­työt ovat seu­raus­ta yhtä epäin­hi­mil­li­sistä vää­ryyk­sistä.
Swee­ney Tod­dis­sa on men­neil­le vuo­si­sa­doil­le etään­ny­tet­tyä kriit­ti­syyttä. Ra­han mah­ti kyy­kyttää 1800-lu­vun Lon­toon kur­ja­lis­toa. So­siaa­li­set epä­koh­dat rat­kais­taan an­ka­ril­la tuo­mioil­la hir­teen tai hul­lu­jen­huo­neel­le. Esi­val­lan kat­vees­sa ku­kois­ta­vat Swee­neyn, lei­pu­ri-Lo­vet­tin ja elik­sii­ri­mes­ta­ri Pi­rel­lin (mai­nio koo­mik­ko Sac­ha Ba­ron Co­hen) vil­li, mark­ki­na­hen­ki­nen yrittä­jyys.
Vaik­ka Sond­heim on sa­no­nut, että mu­siik­ki aut­taa yleisöä nie­lemään juo­nen yl­tiöpäi­set kään­teet, on Swee­ney Todd tai­do­kas ja rat­kai­suis­saan ne­ro­kas ker­to­muk­se­na­kin. Pa­ha saa palk­kan­sa ja toi­vo­kin herää, mut­ta tra­ge­dias­ta al­kun­sa saa­nut kos­ton kier­re vie syö­ve­rei­hinsä myös viat­to­mat.
Kylmä­kis­koi­siin, sisäänpäin kään­ty­nei­siin maail­moi­hin­sa (Bat­man, Mars hyökkää!, Päätön rat­su­mies, Ja­li ja suk­laa­teh­das) toi­si­naan se­koa­va oh­jaa­ja löytää Sond­hei­min mes­ta­ri­luo­kan mu­si­kaa­lis­ta ylei­sin­hi­mil­listä tun­net­ta tin­kimättä eri­kois­laa­dus­taan. Swee­ney Todd nou­see oh­jaa­jan par­haim­mis­toon Sak­sikä­si-E­dwar­din, Ed Woo­din ja Big Fis­hin rin­nal­le. (HB)
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2021 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy