Toi­sen maail­man­so­dan itä­rin­ta­mal­le si­joit­tu­va venäläi­nen so­tae­lo­ku­va tar­joi­lee eri­koi­sen cock­tai­lin to­ve­ril­lis­ta toik­ka­roin­tia kes­kellä so­ta­tun­nel­mia. Var­si­nai­nen so­tae­lo­ku­va tämä ei ole, eikä oi­keas­taan edes ko­he­rent­ti elo­ku­va vaan pi­kem­min­kin mo­ni­ja­koi­nen so­ta­pas­tis­si, jo­ka yrittää pitää yhtä ai­kaa hu­pia ja jän­ni­tystä yllä. Jonglöö­raus toi­mi het­ken ai­kaa ver­rat­tain hy­vin.

E­lo­ku­van tun­nel­man aset­taa alun hie­no koh­taus, jos­sa um­pikän­ni­nen up­see­ri määrää mie­hensä het­ken mie­li­joh­tees­ta hätäi­seen it­se­mur­ha­tehtävään sak­sa­lais­ten bunk­ke­ria vas­taan. Koh­taus ta­sa­pai­noi­lee on­nis­tu­nees­ti pa­ro­dian ja va­ka­vil­mei­sen so­tae­lo­ku­van vä­lillä ja saa ve­det­tyä kat­so­jan ker­ras­ta mu­kaan ih­met­te­lemään mitä tu­le­man pitää. Va­li­tet­ta­vas­ti elo­ku­van ote kui­ten­kin her­paan­tuu lä­hes vä­littömäs­ti tämän jäl­keen ja ko­ko­nai­suus ha­joaa vä­hi­tel­len epäus­kot­ta­vak­si se­ka­me­te­li­so­pak­si.

Ky­seessä on Au­rin­gon polt­ta­mat -saa­gan päätö­so­sa, jo­ten ta­pah­tu­miin näin kes­keltä hypä­tessä jo­ta­kin tun­tuu me­nevän ai­na sil­loin tällöin ohi. Toi­saal­ta joi­den­kin ar­vos­te­lui­den mu­kaan näin on vaik­ka oli­si edeltävät ta­pah­tu­mat näh­nyt­kin.