Is­rae­lin jal­ka­pal­lo­lii­gas­sa pe­laa­va Bei­tar Je­ru­sa­lem F.C. on tot­tu­nut mennä­vuo­si­na me­nes­tyk­seen. Suo­sion jat­ku­moon us­kot­tiin, oli­han venäläi­so­li­gark­ki Ar­ka­di Gay­da­mak tart­tu­nut ra­hal­li­siin oh­jak­siin vain het­keä aiem­min. Yhtäk­ki­ses­ti seu­ra on juut­tu­nut sar­jan jäl­kipään si­joil­le.

Syyt sel­viävät. Gay­da­mak on mu­ka­na ai­noas­taan omis­ta, po­liit­tis-ta­lou­del­li­sis­ta syistä. Jal­ka­pal­lo ei miestä kiin­nos­ta pa­lan ver­taa, ta­voit­teet ovat Je­ru­sa­le­min kau­pun­gin por­mes­ta­rin ton­til­la. Mies kat­se­lee pe­lejä si­vu­silmällä VIP-ai­tios­sa pu­na­vii­niä sie­mail­len, va­lit­se­mas­saan seu­ruees­sa. Ra­ha­vir­ta­kin on ty­reh­ty­nyt. Työväen­luok­kai­nen fa­ni­kun­ta saa ai­heen uu­siin huu­toi­hin. Po­ru­kal­le sel­viää pik­ku­hil­jaa, et­tei jal­ka­pal­lon ympä­rillä hän­nys­te­levät po­lii­ti­kot ole ur­hei­lun suh­teen yhtään reh­dim­piä kuin po­li­tiik­kan­sa kans­sa.

Bei­ta­rin fa­nit tun­ne­taan val­ta­kun­nal­li­ses­ti jämä­kistä kan­sal­lis­mie­li­sistä aat­teis­taan sekä asiat­to­mis­ta is­ku­lau­seis­taan. Fa­nien mie­len­ti­la hei­jas­tuu myös pu­ku­ko­pin ja seu­ra­toi­mis­ton puo­lel­le. Joh­to­por­ras on pitä­nyt kan­nat­ta­jan­sa tyy­tyväi­sinä. Seu­ran ko­koon­pa­nos­sa ei si­jaa ara­beil­le ole. Mah­tuu­han jo­kai­seen maa­han yk­si jouk­kue, jo­hon ra­ja­ta­paus­kan­nat­ta­jat ote­taan avo­sy­lin vas­taan.

Kau­si 2012-2013 saa mu­ka­van kään­teen, päästään voit­to­jen tiel­le. Kes­ken hyvän pe­li­ryt­min, jouk­kue lentää ystä­vyy­sot­te­luun Tset­se­niaan. Juu­ta­lais­ko­lon­nan las­keu­tues­sa räjäh­dys­herkän mus­li­mi­maan ka­ma­ral­le, on syynä ol­ta­va jo­tain ai­van muu­ta kuin puh­das vel­jel­li­nen ystä­vyys. Po­mol­la on pa­hat mie­lessä.

Kau­ko­mat­koil­ta on ta­pa­na tuo­da tu­liai­sia tu­tuil­le. Ar­ka­di Gay­da­mak os­taa Bei­ta­rin ri­vei­hin kak­si nuor­ta tset­see­ni­pe­li­miestä. Fa­ni­ryhmä, La fa­mi­lia, on kau­huis­saan. Nu­me­rot 13 ja 14 ku­mar­ta­vat Mek­kaan päin. Tu­liai­set eivät miel­lytä. Kat­so­mo nap­paa kak­si­kon ham­pai­siin­sa. Mus­li­meis­ta lei­vo­taan het­kessä tun­nis­tet­ta­vam­pia vi­hol­li­sia. Mus­li­mi kuin mus­li­mi, Is­rae­lis­sa kut­su­ma­ni­mensä on "a­ra­bi". Ra­sis­mia on mo­nen­lais­ta.

Pu­hut­taes­sa jal­ka­pal­lon uni­ver­saa­lis­ta yh­tei­sestä kie­lestä, Fo­re­ver Pu­re osoit­taa sen pö­ty­pu­heek­si. Elo­ku­va on har­vi­nai­sen rii­tai­sa ku­va suu­res­ta ymmärtämättö­myy­destä, jo­ka tässä ta­pauk­ses­sa esi­tetään jal­ka­pal­lon an­ta­mis­sa ke­hyk­sissä. Elo­ku­va on yk­si suu­ri ja asia­ton, ää­ri­na­tio­na­lis­ti­nen ja -us­kon­nol­li­nen huu­to, jo­ka saa al­kun­sa pal­jon kauem­paa kuin kentän lai­dal­ta, fa­ni­kat­so­mos­ta. Se on il­keä tir­kis­tys Lä­hi-idän vä­ki­val­lan his­to­riaan.

Do­ku­men­tis­sa juu­ta­lais­ten si­vis­ty­ny­neenä pi­det­ty va­lit­tu kan­sa ei an­na vas­ta­pu­heen­vuo­ro­ja. Jouk­kueen juu­ta­lais­pe­laa­jat eivät ota kan­taa, eivät nou­se vas­ta­rin­taan puo­les­ta tai vas­taan. Ih­mi­syy­den vel­voit­teet unoh­tu­vat, vaik­ka pe­li­pai­ta on­kin sa­ma. Do­ku­men­ta­ris­tit ha­lua­vat esittää is­rae­li­lai­set tah­dot­to­mi­na ja sur­ku­hu­pai­si­na kä­si­nuk­kei­na, suk­ka­hou­supäi­senä päs­si­lau­ma­na. Oli­gark­ki­sot­ku tuo mu­kaan omat kie­rot piir­teensä, vyyh­tiä ava­ten.

His­to­rian muis­ti on ly­hyt. Fo­re­ver Pu­re on esi­tys ää­rioi­keis­ton nou­sus­ta yh­dellä ta­hol­la. Mo­ni­tu­hatpäi­sen is­rae­li­lais­jou­kon huu­taes­sa "i­kuis­ta puh­taut­ta" tai "kuo­le­maa ara­beil­le", maail­man­his­to­rian hen­ki­nen kaa­su­kam­mio päästää pe­lot­ta­van pi­hah­duk­sen.

E­lo­ku­vaa esi­tetään tam­mi­kui­sil­la Doc­point-fes­ti­vaa­leil­la. (VA)