Sees­tei­nen ja hie­man vai­vaan­tu­nut brit­ti­pe­rio­did­raa­ma su­vus­ta, jo­ka ko­koon­tuu häi­hin, jois­sa on kol­me osal­lis­ta. Näy­telmämäi­ses­ti avau­tu­va ta­ri­na tun­tuu Down­ton Ab­beyn ja mui­den suur­ten tuo­tan­to­jen jäl­keen ko­vin ar­ki­sel­ta ja hah­mo­jaan myö­ten va­nut­tu­neel­ta, mut­ta ko­ko­nai­suus pitää kui­ten­kin mie­len­kiin­non yllä tyy­dyttäväs­ti. Sit­ruu­nai­sen kir­peä huu­mo­ri pil­kah­te­lee toi­si­naan, mut­ta ylä­huu­li ei sil­loin­kaan juu­ri värähdä.

Ta­lo on us­kot­ta­van pie­ni­muo­toi­nen pal­ve­lusväen läsnäo­los­ta huo­li­mat­ta ja miljöö ta­lon ul­ko­puo­lel­la on kau­niin ku­vauk­sel­lis­ta. La­vas­tus ja pu­vus­tus toi­mi­vat bud­jet­ti­luo­kas­ta huo­li­mat­ta hy­vin, mut­ta muut osa-a­lueet pai­na­vat ko­ko­nai­suut­ta alas eikä elo­ku­va oi­kein nou­se missään vai­hees­sa len­toon. Tur­han vii­pyi­levä leik­kaus ja kah­teen ai­kaan jaet­tu ker­ron­ta ovat tähän osa­syyl­li­siä, vaik­ka tyy­li on­kin tar­koi­tuk­sel­li­nen.