1990-lu­ku­lai­sen ame­ri­ca­nan yk­si suur­ni­mistä on päästä­nyt täh­tensä las­kuun Eu­roo­pan puo­lel­la jo yli kym­me­nen vuot­ta ta­ka­pe­rin. Yh­dys­val­lois­sa She­ryl Crow mer­kit­see vielä muu­ten­kin kuin kau­pal­lis­ten ra­dioi­den nos­tal­gia­kierrättäjä­ni­menä.

Van­ho­jen hit­tien va­ras­sa ma­kaa tämä­kin kon­sert­ti­tal­len­ne. Al­kuun pi­no­tut Run Ba­by Run ja Hard to Ma­ke a Stand osoit­ta­vat ai­noan kei­non saa­da yleisö mu­kaan toi­min­taan. Kei­kan lä­hinnä täyttävästä sink­ku­mats­kus­ta­kin nou­see esiin niin heik­ko­ja esi­tyk­siä, että ul­ko­puo­li­nen ei ih­met­te­le lain­kaan Crown ni­men ka­toa­mis­ta päivän­polt­ta­vis­ta ot­si­kois­ta.

I­so or­kest­raa­tio ei pe­las­ta jäykkää esiin­ty­mistä. Crow ei kos­kaan ole ka­ris­maat­ti­sin esiin­tyjä­kaar­tis­ta ol­lut, ku­ten niin har­va mo­der­nin ai­kui­sil­le suun­na­tun val­ta­vir­ran suu­rim­mis­ta ni­mistä. Puh­das soun­di puh­toi­si­ne so­vi­tuk­si­neen ja jou­si­sek­tioi­neen ällöttää. Vä­lis­pii­kit ja jee­sus­te­lu ai­heut­ta­vat lo­pul­li­sen ok­se­tuk­sen olo­ti­lan. Tuu­li­ko­ne pa­nee et­simään stop-pai­ni­ket­ta.