”O­let mu­ka­va vain sil­loin, kun olem­me sän­gyssä”. Pe­rin­tei­sestä ya­ku­za-e­lo­ku­vas­ta syväl­le ja­pa­ni­lai­sen b-e­lo­ku­van syö­ve­rei­hin syök­syvä kult­ti­teos pa­nee län­si­mai­sen suun lok­sah­ta­maan le­veäl­le – sik­si pitkään gen­re oli län­si­mai­sel­ta elo­ku­va­tut­ki­muk­sel­ta kätkössä.

Tap­pa­ja­san­ka­ri (pul­lo­pos­ki­nen Joe Shis­hi­do) hi­moit­see kei­te­tyn rii­sin tuok­sua, har­ras­taa eri­kois­ta sek­siä ja lis­tii kol­le­goi­taan.

Kä­si­kir­joi­tus pol­vei­lee näennäi­sen mie­li­val­tai­ses­ti, ja mo­ni­nais­ten yk­si­tyis­koh­tien kir­jo on val­ta­va. Näyttävä, mus­ta­val­koi­nen vi­suaa­li­suus kruu­na­taan oma­peräi­sellä dia­lo­gil­la, ab­sur­dil­la huu­mo­ril­la ja vähäi­sellä hen­kilöp­sy­ko­lo­gial­la.

Luo ou­to­ja miel­leyh­ty­miä var­hai­ses­ta Fritz Lan­gis­ta sur­rea­lis­ti­seen Da­vid Lync­hiin ja nuo­reen Aki Kau­rismä­keen. Oh­jaa­ja sai pot­kut Nik­kat­su-s­tu­dion näh­tyä lop­pu­tu­lok­sen.