”Il­man af­roa­me­rik­ka­lai­sia tans­si­sim­me vielä me­nuet­te­ja”. Door­sin ur­ku­ri Ray Man­za­rek ki­teyttää par­hai­ten Ti­me/War­ne­rin 10-o­sai­sen sar­jan roc­kin his­to­rias­ta, jo­ka tois­taa hie­man it­seään, mut­ta kat­taa laa­jan asian­sa.

Myön­teistä on se, että pää­pai­no on ai­dois­sa li­ve-tal­tioin­neis­sa. Roc­ku­ment­tien pe­ri­syn­ti, pa­kos­ta­kin kat­kea­vat bii­sit, hoi­de­taan tyy­likkääs­ti si­ten, että haas­tat­te­lut mik­sa­taan pääl­le. Näin saa­daan ai­na­kin kap­pa­lei­den al­ku ja lop­pu mu­kaan. Il­mai­sun ke­hi­tystä on tee­moi­tel­tu, jo­ten ai­kan­sa ke­hi­tyk­sessä poik­keuk­sel­li­set il­miöt jäävät kar­toit­ta­mat­ta: Small Fa­ces, CCR, Van Mor­ri­son, Dr. Feel­good, Gra­ham Par­ker, Eag­les, Mink De­Vil­le.

Ky­se on ma­kua­siois­ta, mut­ta eni­ten iloa tuo­vat Chuck Ber­ryn van­hat tal­tioin­nit ja New York Dolls. Myös hy­vin puh­toi­sen oloi­sen Black Sab­bat­hin ”­Pa­ra­noid” on ko­ho­koh­tia. Do­ku­men­tin te­kijät ymmär­sivät jo­pa näyttää tässä yh­tey­dessä ju­lis­teen Ma­rio Ba­van kult­tie­lo­ku­vas­ta , jo­ka toi bän­dil­le ni­men.