Jos Mart­ti Lut­her vil­lit­si Sak­saa 1500-lu­vul­la, niin Goet­he an­toi osan­sa pa­ri sa­taa vuot­ta myö­hem­min. En­sin tu­li jär­ki, mut­ta vä­ki­sin ko­ko­nai­suu­teen pu­ser­tui myös tun­ne. Näin sak­sa­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa, vaik­ka in­hi­mil­li­nen jär­jes­tys on toi­nen.

Nuo­ren Wert­he­rin kär­si­myk­siä avos­ta­va saa tästä elämä­ker­tae­lo­ku­vas­ta tart­tu­van taus­ta­ker­to­muk­sen, vaik­ka suu­ri tai­de­teos se ei it­sessään ole­kaan.

Al­kuun mei­naa kyllä käydä kal­pa­ten, kun näyttää epäi­lyttäväs­ti siltä, että uu­si Ama­deus/­Sa­lie­ri uh­kaa nos­taa päätään. Suo­men­net­tu ni­mi­kin viit­taa epäi­lyttäväas­ti toi­seen me­nes­ty­se­lo­ku­vaa, jo­ka ku­vaa tois­ta suur­ta kir­joit­ta­jaa. On­nek­si oma lin­jaus nou­see esil­le.

Mil­lai­nen se sit­ten on? Goet­hen ja­lus­tal­la ole­vaa pat­sas­mai­suut­ta aja­tel­len rat­kai­su on oi­kea: hän oli ta­val­li­nen ih­mi­nen, jo­ka ko­kee tun­ne-elämän herä­tyk­sen ja osaa pu­kea sen sa­noik­si.

O­li ai­ka haus­ka sat­tu­ma, kun mat­kus­tin Ber­lii­niin elo­ku­va­juh­lien ai­kaan he­ti tämän kat­sot­tua­ni. Bran­den­bur­gin to­ril­ta pää­see Pots­da­mer Plat­zin jä­ri­syttävän mo­der­niin So­ny Cen­te­riin Tier­gar­te­nia pit­kin. Au­rin­ko las­ki pat­saan ta­ka­na. Laa­tas­sa lu­ki Goet­he. Vie­ressä on kop­pi, jon­ka luuk­kuun nuo­ri­pa­ri tii­rai­lee. Tai­de­teok­sen sisällä ho­mot ja les­bot suu­te­le­vat. Het­ken päästä mus­tat au­tot vi­lah­te­li­vat ja sa­la­ma­va­lot välk­kyivät Ritz-Carl­to­nin edus­tal­la.