John Car­pen­te­rin peh­mo­kau­hue­lo­ku­va pal­jas­taa, että nes­temäi­sen olo­ti­lan ot­ta­nut pi­ru on viettä­nyt vii­mei­set 2000 vuot­ta lä­hiö­kir­kon kel­la­ris­sa la­si­put­keen säilöt­tynä. Tuu­bia var­tioi­van vel­jes­kun­nan van­him­man ka­dot­tua pai­kal­le kut­su­taan jouk­ko fy­sii­kan jat­ko-o­pis­ke­li­joi­ta rat­ko­maan mys­tee­riä. Sa­maan ai­kaan kun säi­liöstä al­kaa sel­vitä huo­les­tut­ta­via yk­si­tyis­koh­tia al­kaa kir­kon ympä­ril­le kerään­tyä ko­dit­to­mia zom­be­ja. Jon­kin sor­tin lähtö­las­ken­ta on siis al­ka­nut, mut­ta nähtäväk­si jää koi­tuu­ko se ko­ko maail­man tu­hok­si vai vain muu­ta­man nör­tin pään­me­nok­si.

E­lo­ku­va luo aluk­si te­hok­kaas­ti tun­nel­maa hyvällä al­kua­se­tel­mal­la, hy­vin ra­ken­ne­tul­la miljööllä ja hel­littämättömällä syn­te­ti­saat­to­ri­mu­sii­kil­la. Ideaa­kin on enemmän kuin ta­va­no­mai­ses­sa tu­si­nasäi­kyt­te­lyssä, mut­ta lo­pul­ta lu­paa­va sa­la­juo­ni tu­le­vai­suu­den­ku­vi­neen jää vä­kinäis­ten tap­po­jen ja pui­se­van zom­bei­lun var­joon.