Ja­pa­ni­lai­nen elo­ku­va ku­vit­taa pe­lot­to­mas­ti kun­nian ja hä­peän yh­teen ni­vo­via ta­pah­tu­mia, joi­den myötä 4000 nuor­ta lentäjää an­toi hen­kensä toi­sen maail­man­so­dan lop­pu­vai­hei­den epä­toi­voi­sis­sa is­kuis­sa. His­to­rian­kir­joi­hin ja jo­pa ar­ki­kie­leen läh­temättömäs­ti syö­py­neet Ka­mi­ka­ze-is­kut ovat useim­mil­le so­ta-e­lo­ku­vil­le sa­man­lai­nen etäällä vaa­ni­va kas­vo­ton uh­ka kuin vaik­ka­pa tap­pa­ja­hai ve­nei­lijöil­le, mut­ta tässä ker­ron­ta pu­reu­tuu tii­viis­ti ko­nei­ta lentä­nei­den nuor­ten ko­ke­muk­siin.

Pai­koin jon­kin­lais­ta kult­tuu­ri­teat­te­ria lä­hes­tyvä il­mai­su tun­tuu am­pu­van yli, mut­ta tuo­re sisä­pii­rin näkö­kul­ma hy­vittää kai­ken. On vai­kea sa­noa kuin­ka pal­jon elo­ku­va ot­taa ai­hees­saan va­pauk­sia, mut­ta val­tao­sin ta­pah­tu­mat ja tun­nel­mat vä­lit­tyvät us­kot­ta­vas­ti. Kak­si koh­taus­ta to­sin pistää köm­pelös­ti silmään: luut­nant­ti Yu­kio Se­kin reak­tio tehtävästä kuul­les­saan ja eri­koi­sen pu­he­liaak­si vään­tyvä ami­raa­lin sep­pu­ku. Näistä en­simmäi­nen ei myöskään me­ne ai­van wi­ki­pe­dian tun­te­mien nuot­tien mu­kaan.

Ai­na siitä saak­ka kun jos­kus vuo­sia sit­ten ha­vah­duin Eng­lan­nis­sa kou­lun his­to­rian­tun­nil­la sii­hen kuin­ka eri sä­vyin Suo­mea kä­si­tel­tiin osa­na toi­sen maail­man­so­dan ku­vaus­ta kuin mi­hin täällä ol­laan to­tut­tu on mi­nua kieh­to­nut kuul­la konf­lik­teis­ta useam­mas­ta eri näkö­kul­mas­ta. Ja tässä me­lessä elo­ku­va toi­mii mai­nios­ti: ka­pea mut­ta tuh­ti pa­la his­to­riaa vä­lit­tyy tässä hy­vin — eikä ko­ko­nai­suus kään­ny pro­pa­gan­dak­si.