Soit­to­ra­sioi­den ar­voi­tus nou­see Uni­ver­sa­lin 1940-lu­vun Sher­lock Hol­mes –­sar­jan par­haim­mis­toon, vaik­ka se ei tai­da enää pe­rus­tua­kaan al­ku­peräi­siin Art­hur Co­nan Doy­len no­vel­lei­hin. Juo­ni on ra­ken­net­tu ele­gan­tis­ti Dart­moo­rin van­ki­las­ta läh­te­vien soit­to­ra­sioi­den sa­la­peräi­sen ta­pauk­sen ympä­ril­le.

Ta­ri­nas­sa vii­ta­taan me­huk­kaas­ti tu­li­pa­lo­kons­tiin, jo­ta käy­tet­tiin Co­nan Doy­len en­simmäi­sessä Hol­mes-no­vel­lis­sa Böö­miläi­nen mys­tee­ri. Kun sy­ty­tetään tu­li­pa­lo, vas­ta­puo­li vä­hintään­kin kat­soo kät­ket­ty­jen ar­voe­si­nei­den suun­taan. Tällä ker­taa Hol­me­sin omal­la kons­til­la hui­pu­te­taan rie­mas­tut­ta­vaa toh­to­ri Wat­so­nia. Ri­kol­li­set oli­vat saa­neet vin­kin St­rand-lu­ke­mis­ton Hol­mes-ta­ri­nas­ta.

E­lo­ku­va­sar­jas­sa kas­va­tet­tiin myyt­tiä si­ten, että Co­nan Doy­len al­ter ego Wat­son se­pittää sa­la­po­lii­sin rat­kai­suis­ta seik­kai­lu­ker­to­muk­sia St­ran­diin jos ei reaa­lia­jas­sa niin muu­ta­man vuo­den vii­peellä. Hol­mes puo­les­taan moit­tii kump­pa­nin­sa se­pus­tuk­sia liial­li­ses­ta toi­min­nal­li­suu­des­ta, jo­ka peittää päät­te­lyn ja­lou­den al­leen.