Sär­mikäs ma­fia­ve­li Frank Tag­lia­no (Sp­rings­tee­nin ki­ta­ris­ti­na, Sop­ra­nos-roo­lis­taan ja upeis­ta ra­dio-oh­jel­mis­taan tun­net­tu Ste­ven Van Zandt) jou­tuu to­dis­ta­jan­suo­je­luoh­jel­maan ja muut­taa Nor­jan Lil­le­ham­me­riin. Ase­tel­ma on jo yh­dessä virk­keessä sen ver­ran her­kul­li­nen, että kat­so­ja osaa au­to­maat­ti­ses­ta odot­taa kult­tuu­ris­hok­kia.

Ai­van sok­ko­na ei tor­pe­do sentään paik­ka­kun­taa va­lit­se. Hän muis­taa kau­pun­gin vuo­den 1994 tal­vio­lym­pia­lais­ten tv-lä­he­tyk­sistä. Ur­hei­lu­juh­lan häl­ven­net­tyä me­no muut­tui äk­kiä pe­rin poh­jois­nor­ja­lai­sek­si: ai­ka mu­ka­van näköistä, mut­ta missä kaik­ki ih­mi­set ovat?

Jak­so­ja kat­soo in­nois­saan mon­ta perä­perää, sillä nor­ja­lai­set osaa­vat hyö­dyntää yh­teis­kun­tan­sa am­bi­va­lens­sia tv-huu­mo­ris­saan: me­restä sa­taa öl­jyä, eikä se tuo pal­jon on­nea. Toi­sel­le le­vyl­le pääs­tyä me­no al­kaa to­sin hyy­tyä, sillä Van Zandt on lo­pul­ta ai­ka jäykkä pääo­sas­saaan. Si­vu­hah­mo­na hän oli­si täy­del­li­nen. Hä­net oli­si pitä­nyt pitää fon­zie­na.