Val­tao­sas­sa kau­hue­lo­ku­via ei ole päätä eikä häntää. Har­va myöskään luo mitään uut­ta la­ji­tyyp­piin. Nämä moit­teet eivät kos­kea Kam­moa.

C­li­ve Bar­ke­rin Hell­rai­se­rit ovat jo nuu­tu­neet, mut­ta mie­hen Ve­ren kir­jois­sa on pal­jon muu­ta­kin hyhmäistä am­men­net­ta­vaa.

Kam­mo ei oi­keas­taan ole mikään kau­hue­lo­ku­va, eikä se sisällä yli­luon­nol­li­sia ele­ment­tejä. Se on psy­ko­lo­gi­nen tril­le­ri, jos­sa on slas­her-e­le­ment­tejä. Lop­pu­jen lo­puk­si ei edes pa­ha ota hyvästä mit­taa.

E­lo­ku­vao­pis­ke­li­jat al­ka­vat tehdä työtä ih­mis­ten pe­lois­ta. Ikävä kyllä idean isä Quinn on it­se pa­ras asian­tun­ti­ja ai­he­pii­rissä, sillä hän to­dis­ti pik­ku­poi­ka­na van­hem­pien­sa pa­loit­te­lun sil­miensä edessä. Pa­ra­noi­di kier­re tiu­ken­tuu rea­lis­ti­ses­ti ja käyrän huu­mo­rin sä­vyttämänä.