Mi­ka Rättö, tuo Me­ri-Po­rin Mi­das, on val­lan­nut jäl­leen yh­den tai­tee­na­lan, osoit­taen nä­ke­myk­sensä riittävän myös pitkän elo­ku­van sek­to­ril­la. Sa­mu­rai Rau­ni Re­po­saa­re­lai­nen on ni­mittäin val­la­ton teos. Se on kek­se­liään in­die-e­lo­ku­van rie­mu­voit­to, osoi­tus tah­don­voi­man, tai­don ja lah­jak­kuu­den lii­ton mah­dol­lis­ta­van pie­nellä­kin bud­je­til­la täy­si­pai­noi­sen elo­ku­van­teon.

Yh-sa­mu­rai Rau­ni Re­po­saa­re­lai­nen kylvää vi­haa Po­rin ran­ta-a­lueil­la. Sil­mitön fyy­si­nen vä­ki­val­ta on ar­kipäivää, Rau­ni ot­taa kylän­nai­set ha­lua­mal­laan ta­val­la — mil­loin ve­neen ta­ka­na, mil­loin sau­nan lau­te­hil­la. Näissä yk­si­puo­li­sis­sa or­giois­sa vä­ki­juo­ma vir­taa poh­jat­to­maan sam­mioon.

Ta­pah­tu­ma­sar­jal­le on pan­ta­va vii­mei­nen pis­te. Pos­ti­mies kan­taa ni­mi­mer­killä va­rus­te­tun kir­jeen pai­kal­li­sel­la ya­ku­za-jouk­kiol­le, Re­po­saa­re­lai­sen päästä tar­jo­taan mer­kittävä palk­kio. Tämä Rau­ni kun ei vaan ole hel­pos­ti kaa­tu­vaa sort­tia, ei edes vii­napäissään.

E­lo­ku­van voi kat­soa synkkänä ko­me­dia­na, toi­nen nä­kee sen vas­ta­syn­ty­neenä val­mii­na camp-k­las­sik­ko­na. Syvään esi­ku­vil­le ku­mar­ta­van mus­tan ko­me­dian sekä eri­ted­raa­man piir­teistä huo­li­mat­ta, Rätön kä­sistä on va­pau­tu­nut omaeh­tois­ta tai­det­ta, suo­ma­lai­sen au­teu­ris­min merk­ki­teos. Kä­denjäl­ki on tun­nis­tet­ta­vaa. Rätön apu­lais­ten­sa kans­sa syn­nyttämät teks­ti­maail­mat edus­ta­vat kau­nein­ta suo­ma­lais­ta kan­san­ru­nout­ta su­ku­pol­viin. Osa teks­tin kau­neu­des­ta to­sin up­poaa turk­ka­lais-ha­los­lai­sen syl­je­ne­ri­tyk­sen al­le, ää­ni­leik­kauk­sen syö­ve­rei­hin.

Las­te­ne­lo­ku­va­mai­nen kä­si­kir­joi­tus palk­kion­metsästäjän­metsäs­tyk­sestä toi­mii yk­siu­lot­tei­suu­des­saan. Sisältöä ja dra­maat­ti­sia ele­ment­tejä Re­po­saa­re­lai­ses­sa on ni­mittäin mo­nen suo­ma­lai­sen pitkän elo­ku­van ver­ran. Rättö kä­sit­te­lee sa­mu­raie­lo­ku­van klas­si­sia ai­he­pii­rejä, pa­huut­ta, luot­ta­mus­ta, hä­peää, kos­toa. Hän tark­kai­lee suo­ma­lai­sen mie­hen hel­ma­syn­tejä, al­ko­ho­lia ja sen seu­ran­nais­vai­ku­tuk­sia, lä­himmäi­siin koh­dis­tu­vaa vä­ki­val­taa, hel­ve­til­listä jääräpäi­syyttä ja lo­pu­ton­ta luu­loa kaik­ki­voi­pai­suu­des­ta, oi­keas­sa ole­mi­ses­ta.

Mo­der­nin elo­ku­van la­vas­tus­tai­de on muut­tu­mas­sa uh­kaa­val­la vauh­dil­la tie­to­ko­neoh­jel­moin­nik­si sekä lo­kaa­tion­metsäs­tyk­sek­si. Mi­ka Rätön mie­li­puo­li­ses­sa vi­sios­sa edel­li­nen väi­te ku­mou­tuu jo­kai­ki­sessä ruu­dus­sa. Rättö se­koit­taa nä­ke­myk­sel­li­ses­ti luon­toa ja ur­baa­nia, van­haa ja uut­ta. Ti­lo­ja ko­ris­tel­laan ja täy­den­netään rön­syi­levällä, yhtä kaik­ki har­ki­tul­la rek­vi­sii­tal­la. Sa­mi Sänpäk­kilän nä­ke­mys niin ka­me­ran ta­ka­na kuin leik­kauspöydällä­kin tu­kee Rätön tai­teel­lis­ta se­ka­mels­kannäköä. Tek­ni­nen to­teu­tus pouk­koi­lee kieh­to­vas­ti lä­hi- ja laa­ja­ku­vien vä­lillä, hi­das­tus­ten ja va­loe­fek­tien ko­ris­tel­les­sa pa­let­tia roi­mas­ti reu­no­jen ylit­se. Ai­ka ja ti­la muut­tu­vat mer­ki­tyk­settö­mik­si.

Rak­kaut­ta ja Anar­kiaa -fes­ti­vaa­leil­la vi­ral­li­sen en­sie­si­tyk­sensä saa­nut ab­sur­di seik­kai­lu saa­puu teat­te­rei­hin 21. lo­ka­kuu­ta 2016. (VA)