Tämä saat­taa ta­voi­tel­la par­haim­man mu­siik­kiai­hei­sen do­ku­ment­tie­lo­ku­van viit­taa yl­leen, vaik­ka prag­maat­ti­ses­ta kat­so­jas­ta tun­tuu pa­hal­ta kat­soa NL-pai­tais­ten ny­ky­nuor­ten eks­taa­sia, kun uu­del­leen koot­tu Agit-P­rop lau­laa Pro­vins­si­roc­kis­sa. Työväen lau­lu­mu­siik­ki nou­si 1970-lu­vun alus­sa kor­keim­piin sfää­rei­hin. Sil­ti tästä jää ta­val­laan pa­ha ma­ku suu­hun. Vain yk­si elo­ku­van ai­ka­lais­ker­to­jis­ta on sa­nou­tu­nut ir­ti ko­ko lau­lu­liik­keestä, kos­ka se edus­ti dik­ta­tuu­rin ihai­lua ja suur­ta ku­se­tus­ta. Näin täy­tyy sa­noa, vaik­ka sym­pa­tia­ni oli­vat vielä 1970-lu­vul­la ja 1980-lu­vun alus­sa­kin tässä liik­keessä. Si­nik­ka So­kal­ta, Au­lik­ki Ok­sa­sel­ta ja Kaj Chy­de­niuk­sel­ta on tur­ha odot­taa edes heit­toa tähän suun­taan. Agent­sin ba­sis­ti Kai Pul­liai­nen­kin on sentään ymmärtä­nyt ol­la hil­jaa näistä vuo­sis­ta. Se po­liit­ti­nen lii­ke kerä­si eni­ten suo­sio­ta, missä oli­vat kau­niim­mat tytöt. Tais­to­lai­sil­la tai­si­vat ol­la, mut­ta et­sik­koa­jan men­nessä ohi ko­ko lii­ke haih­tui ole­mat­to­miin. On­nek­si näin.

Kii­lu­silmäi­syy­destä syn­tyi kui­ten­kin hyvää mu­siik­kia, mut­ta on­nek­si kaik­kien ei tar­vin­nut ol­la nuo­ria 1970-lu­vun alus­sa. Ot­to Wil­le Kuu­si­sen vii­toit­ta­maa tietä oli vai­kea mennä eteenpäin le­go-pa­li­koil­la leik­kiessä.