Lor­din flo­pik­si miel­le­tyl­le kau­hue­lo­ku­va­hank­keel­le an­tai­si mie­lellään enemmän täh­tiä. Pro­jek­ti on­nis­tui, mut­ta ei ai­van yllä neljän täh­den ar­vo­sa­naan.

Jo­ka ta­pauk­ses­sa sop­pa kei­tet­tiin sen ver­ran sa­keas­ti, mut­ta poi­ka­mai­nen hul­lut­te­lu­mie­li säi­lyttäen, et­tei te­kijöillä ole mitään syytä hä­peään.

Suo­ma­lai­sin sil­min voi hämmäs­tellä tek­nistä osaa­mis­ta, gen­ren kult­tuu­ris­ten viit­taus­ten haus­kuut­ta ja näyt­te­lijöi­den eläy­ty­mistä. Var­sin­kin vii­mek­si­mai­nit­tuu­han kau­hu­la­ji­tyyp­pi usein tyssää. Au­tis­ta las­taan (mai­nio Skye Ben­net) rul­la­tuo­lis­sa työn­te­levä isä (Noah Hunt­ley) ja em­paat­ti­nen lääkä­ri (Do­mi­ni­que McEl­li­gott) erot­tu­vat kyllä köm­pelöistä kol­le­gois­taan kai­ken­kar­vai­sis­sa sp­lat­te­reissä.

E­lo­ku­va on sil­ti ra­ken­net­tu yh­tyeen roo­li­hah­mo­jen va­raan, mikä ei ole hel­poin tehtävä. On­nek­si Lor­di on it­se­kin teat­te­ria, ja sen polt­toai­nee­na työntää vil­pitön van­han he­vin ja kau­hue­lo­ku­van fa­ni­tus.