On vai­kea unoh­taa vuot­ta 1969, kun Hel­sin­gin Sa­no­mis­sa ker­rot­tiin pie­nestä gal­lia­lai­ses­ta so­tu­ris­ta, jon­ka sar­ja­ku­va­seik­kai­lu­ja aiot­tiin jul­kais­ta suo­mek­si. Kol­me­kym­mentä vuot­ta myö­hem­min teh­dyn elo­ku­van puo­les­taan unoh­tai­si mie­lellään mah­dol­li­sim­man no­peas­ti.

As­te­rix-a­ni­maa­tiot eivät ole on­nis­tu­neet, ei myöskään tämä näy­tel­ty ver­sio, jo­ka ko­koaa ga­ge­ja al­bu­meis­ta As­te­rix le­gioo­na­lai­se­na, En­nus­ta­ja, Ra­ha­pa­ta sekä Pääl­liköi­den ot­te­lu. Sil­li­sa­laat­ti syn­tyi.

As­te­ri­xin kir­joit­ta­ja René Gos­cin­ny ei ikinä oli­si pan­nut loo­gis­ta ajat­te­lua har­joit­ta­vaa Ak­va­vi­ti­xiä en­nus­te­le­maan tai­kaus­kois­ten roo­ma­lais­ten ta­voin. Näemmä myös kult­tuu­ri­kan­sat rais­kaa­vat aar­teen­sa ame­rik­ka­lai­seen ta­paan.