Ih­mis­kun­ta välttää il­mas­ton läm­pe­ne­mi­sen val­jas­ta­mal­la gee­ni­muun­nel­lut trif­fi­di-kas­vit tuot­ta­maan öl­jyä yh­teis­kun­nan rat­tai­den pyö­rittä­mi­sek­si, mut­ta evo­luu­tio pistää tästä huo­li­mat­ta seu­raa­van pe­li­ket­jun kentäl­le. Ja­son Wynd­ha­min ro­maa­niin pe­rus­tu­va brit­ti­mi­ni­sar­ja toi­mii yllättävän te­hok­kaas­ti ja on­nis­tuu luo­maan mie­len­kiin­toi­sia hah­mo­ja kes­kel­le kaaos­ta.

S­ci­fi­ta­ri­nat mil­tei ai­na nou­se­vat ja kuo­le­vat lähtöa­ja­tuk­sen­sa kiin­nos­ta­vuu­den poh­jal­ta, ja tässä on löy­ty­nyt pe­rin mie­len­kiin­toi­nen me­ka­nis­mi so­kais­ta 90% maa­pal­lon väestöstä ja jättää har­vat sel­viy­tyjät miet­timään mi­ten hoi­taa tai hyö­dyntää ti­lan­ne. Sar­jan en­simmäi­nen puo­lis­ko vi­rit­te­lee hy­vin tun­nel­maa ja heit­te­lee luon­te­vas­ti ka­pu­loi­ta rat­tai­siin, eikä toi­nen­kaan puo­lis­ko ole pan­nu­kak­ku, vaik­ka jän­ni­tys lo­pah­taa­kin suh­tees­sa en­simmäi­seen. Hyvää sci­fiä.