Mie­tim­me Kaup­pa­leh­den si­vuil­ta tu­tun le­gen­daa­ri­sen kol­le­gan As­ko Kart­tu­sen kans­sa taan­noin, on­ko ny­ky­pol­ves­sa enää ketään in­to­hi­mois­ta Mar­ton Tai­ga –­fa­nia. Toi­vot­ta­vas­ti.

Har­ras­taa­ko ku­kaan ny­ky­pol­ves­ta klas­si­sia poi­ka­kir­jo­ja?

Po­jat dek­ka­rei­na liit­tyy va­ka­vaan tau­tiin, nos­tal­giaan. Se am­men­taa suo­raan so­danjäl­kei­sistä hal­vois­ta ja jos­kus hep­poi­sis­ta pulp-lu­ke­mis­tois­ta, joi­ta meillä edus­ti­vat Tai­gan kir­jat ja Out­si­de­rin vih­ko­set.

Lon­too­lai­set po­jat al­ka­vat epäillä ri­kok­sia, kun Trump-lu­ke­mis­ton ta­pah­tu­mat al­ka­vat kum­mas­ti siir­tyä ri­kol­li­sek­si to­del­li­suu­dek­si. Ver­ra­ton jut­tu on täyttä man­naa ai­na­kin niil­le suo­ma­lai­sil­le, jot­ka ovat säilö­neet po­pu­laa­ri­kult­tuu­ri­set aar­teen­sa jäl­ki­pol­vil­le.

Mik­si nos­tal­gia sit­ten on vaa­ral­lis­ta? Sik­si, että se har­haut­taa unoh­ta­maan, mikä jäi hie­non kir­jan tai elo­ku­van muis­ton al­le. Oli köyhää, oli sel­vit­ty so­das­ta. Ei ol­lut mo­nel­la te­le­vi­sio­ta ja elo­ku­va­li­put­kin kal­lis­tui­vat. Tämä rea­lis­ti­nen puo­li tu­lee tästä Ea­ling-ko­me­dias­ta mai­nios­ti esil­le pom­mi­te­tun Lon­toon rau­niois­sa.