Ro­bert Tho­ma­sin näy­telmään pe­rus­tu­va mu­si­kaa­li­nen mur­ha­mys­tee­ri kah­dek­sas­ta nai­ses­ta, jois­ta yk­si tap­poi per­heenpäänsä. Vir­keä ta­ri­na ja mai­niot näyt­te­lijät, kui­ten­kin lä­hempänä tal­tioi­tua näy­telmää kuin elo­ku­vaa. Pal­kit­tiin ho­pea­kar­hul­la Ber­lii­nissä vuon­na 2002.

Ää­ni­maail­ma osaa käyttää myös ta­ka­ka­na­via, vaik­ka on­kin pe­rin dia­lo­gi­pai­not­tei­nen ajoit­tai­sia mu­siik­ki­nu­me­roi­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta. Eri­tyi­sen dy­naa­mi­sek­si ääntä ei myöskään voi hauk­kua. Vä­ri­kylläi­nen ku­va on tark­ka ja ver­rat­tain on­gel­ma­ton. Ekst­ra­le­vyllä pa­rin tun­nin edestä pois­tet­tu­ja koh­tauk­sia, haas­tat­te­lui­ta ja ma­king of -ma­te­riaa­lia. (IJ)