Suo­men­saa­me­lai­sen taus­tan omaa­van nor­ja­lai­soh­jaa­ja Tom­my Wir­ko­lan Hol­lywood-de­byyt­tiä voi on­ni­tel­la poik­keuk­sel­li­sen on­nis­tu­nees­ta 3D-il­mai­sus­ta. Ei päääsär­kyä eikä her­mos­tu­nut­ta kau­kasää­ti­men ta­pai­lua jos­ko vaih­tai­si pe­rin­tei­seen ku­vail­mai­suun. Päin­vas­toin, jo al­ku­teks­teistä läh­tien kol­miu­lot­tei­suus tu­kee lii­kettä ja toi­min­taa kek­se­liääs­ti, jo­pa haus­kas­ti.

Tämä ei kui­ten­kaan pois­ta sitä tun­net­ta, että näitä hir­viöi­den räis­kintäai­hei­sia elo­ku­via on näh­ty vii­me ai­koi­na ai­van lii­kaa. His­to­rial­li­siin hen­kilöi­hin tai tällä ker­taa klas­sik­ko­sa­tu­jen san­ka­reil­le ympä­tyt pseu­do­lisät ja näennäis­roo­lit on jo ka­lut­tu lop­puun. Jos näi­hin tun­tee ve­toa, niin kan­nat­taa kai­vaa esil­le vaik­ka­pa Phi­lip José Far­me­rin ro­maa­ni­tuo­tan­toa.

Suo­ma­lai­nen Pih­la Vii­ta­la sai si­vu­roo­lin ro­viol­ta pe­las­tet­ta­va­na nei­to­na, mut­ta ei saa­nut ni­meään le­vyn ta­ka­kan­teen.