Yhtä ai­kaa ni­hi­lis­ti­sen bru­taa­li ja va­li­tet­ta­van ajan­koh­tai­nen elo­ku­va seu­raa ryhmää mek­si­ko­lai­sia ra­ja­ny­littä­jiä, joi­den toi­veet pa­rem­mas­ta elämästä Yh­dys­val­lois­sa va­lu­vat yk­si ker­ral­laan aa­vi­kon hie­kal­le sa­la-am­pu­jan luo­tien saat­te­le­ma­na.

Vir­keä jännä­ri va­kuut­taa yllättävällä ai­he­va­lin­naal­laan, us­kot­ta­van kui­val­la ot­teel­laan ja ko­mean ka­rul­la miljööllään. Tun­nel­mat vä­lit­tyvät pai­nos­ta­vas­ti ko­ti­teat­te­riin, mut­ta hah­mot jäävät har­mil­li­sen ohuik­si. Ra­ja­ny­littäjät piir­retään aa­vis­tuk­sen mo­ni­puo­li­sem­min kuin ra­jaa var­tioi­va yk­sinäi­nen pys­sy­mies, mut­ta eri­tyi­sen elä­vik­si ei yhtään hah­mois­ta pää­se ke­hu­maan. Lop­pu­tu­los jää­kin kaa­va­mai­sek­si peh­mot­ril­le­rik­si, jon­ka suu­rin me­riit­ti on ajan­koh­tai­ses­ti va­lit­tu ai­he — jos­ta ker­to­mus ei kui­ten­kaan py­ri löytämään mitään uut­ta sa­not­ta­vaa.