Eipä enää ke­nelläkään oli­si va­raa ra­ken­taa vaik­ka­pa Hel­sin­gin työväen­ta­loa. Sa­ma kos­kee elo­ku­vaa. Voi vain ih­me­tellä, kuin­ka 1970-lu­vun Hol­lywoo­dis­sa saa­tiin ra­hoi­tet­tua kuu­si kiin­totäh­teä ja pie­nimmät tuik­ki­jat kau­pan pääl­le yh­teen pro­duk­tioon. Ny­kypäivänä ei edes ole vas­taa­via klas­si­sia su­pertäh­tiä siinä mie­lessä tu­ki­kaan kuin Hen­ry Fon­da ja jo­pa Charl­ton Hes­ton.

Mi­dwayn me­ri­tais­te­lu on yk­si maail­man­his­to­rian kään­ne­koh­tia ja suu­rin me­ri­tais­te­lu his­to­rias­sa. His­to­rial­li­ses­ti tark­ka kä­si­kir­joi­tus ja hie­not näyt­te­lijät eivät kui­ten­kaan pois­ta sitä ikävää to­sia­siaa, että draa­man pu­ris­tus jää ih­meen hen­nok­si. On vai­kea tehdä hyvää elo­ku­vaa Wa­ter­loos­ta, Sta­ling­ra­dis­ta tai Ber­lii­nin mie­hi­tyk­sestä. Ai­heen suu­ruus jyrää kai­ken al­leen.

Oh­jaa­ja pyr­ki saa­maan mu­kaan pie­nen ih­mi­sen ta­ri­nan, kun nuo­ri up­see­ri ra­kas­tuu ja­pa­ni­lais­taus­tai­seen ame­rik­ka­lais­tyttöön. Tar­koi­tus on hyvä, mut­ta rat­kai­su ei is­tu ko­ko­nai­suu­teen.