“Take it like a pussy”.
“Take it like a pussy”. “That is not a Russian way”.
Moni keski-ikäinen suomalainen tuntee nostalgista vetoa 1960-luvun puolenvälin jälkeeen televisiossa seikkaileviin jenkkiagentti Hannibal Soloon (Robert Vaughn) ja neukkukollega Illya Kuryakiniin (Ian McCallum). James Bondin suursuosio ulottui televisioon, joten agenttitarinoille oli kysyntää. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kilpajuoksu maalla, merellä ja ilmassa puhumattakaan maailmansuosiosta loi jännittävän kehyksen seikkailulle, jossa vastapoolien edustajat yhtäkkiä pakon edessä tekivätkin yhteistyötä.
Maailmantilanne on samaan tapaan luonut herkullisen ajoituksen tehdä uusintaversio aiheesta. Lännen ja idän välinen kireä tilanne on juuri saamassa harmaita sävyjä yhteisten vihollisten torjunnassa.
Ikävä kyllä Guy Ritchien Koodinimi U.N.C.L.E. kaatuu vähäisellä karismalla varustettuihin päähenkilöihin. He toden totta kalpenevat esikuviensa rinnalla. Naisroolit (Alicia Vikander, Elizabeth Debicki) toimivat paremmin, vaikka tehtävät ovat vaativia.
Ärsyttävin kohtaus on hauskin. Solo on olevinaan gourmet-kavereita, mutta niinpä hän haukkaa leipää ja ryyppää samaan suulliseen chiantia.
Aika hauskaa viihdettä tämä kuitenkin ajoittain tarjoaa. Kauniita periodiautoja katselee aina mielellään. Myös 1960-luvun musiikkia hyödynnetään tuoreesti. Päähuomion varastaa soulin ylipapin Solomon Burken Cry to Me.
Laadukas kuva ja ääni. Atmos-ääniraidan kokeilu ei ollut mahdollista, mutta hyvin toimi perinteisempikin vahvistus. Ekstroihin on tallennettu 29 min. dokumentit ja 5 min. ylijäämäkuvaa. (PS)