Eri­koi­nen bud­dy-e­lo­ku­va rik­kaas­ta ta­lous­ri­kol­li­ses­ta (Sam Neill) ja häntä in­ten­sii­vi­ses­ti kuu­lus­te­le­vas­ta et­sivästä (Rob Lowe), joi­den kes­kus­te­lu ete­nee päivästä toi­seen mo­lem­min­puo­li­se­na pe­linä hie­man sa­maan ta­paan kuin Han­ni­bal Lec­te­rin ja Cla­ri­ce Star­lin­gin ju­tus­te­lu Uh­ri­lam­pais­sa. Tässä to­ki ai­vo­ja ah­mi­taan vain ver­taus­ku­val­li­ses­ti. Hyvän alun jäl­keen ta­ri­naan il­mes­tyy lii­kaa epäus­kot­ta­via juon­tei­ta, mut­ta kel­po vuok­ra­viih­teestä tämä edel­leen käy. Pie­nellä bud­je­til­la teh­ty, jo­ten au­dio­vi­suaa­lis­ta rie­mu­juh­laa on tur­ha odot­taa.

A­joit­tain huo­mat­ta­van peh­meä ja vä­ri­tois­tol­taan ra­joit­tu­nut, mut­ta muu­toin hyvä­ta­soi­nen ku­va. Ää­ni­rai­ta kuu­los­taa het­kittäin ikäväs­ti jäl­kiää­ni­te­tyltä, mut­ta on kui­ten­kin sel­keä ja miel­lyttävän häi­riötön. Myös mu­siik­kia on osat­tu käyttää pi­ristäväs­ti, vaik­ka sisällöl­li­ses­ti ei jä­rin muis­tet­ta­vas­ta rai­das­ta voi­da­kaan pu­hua. Ekst­ra­ton. (IJ)