Yksi hauskimpia arvostelukokemuksistani muistuu heti mieleen 15-vuoden takaa, kun Lauantai-illan huumaa ilmestyi DVD:nä.
Yksi hauskimpia arvostelukokemuksistani muistuu heti mieleen 15-vuoden takaa, kun Lauantai-illan huumaa ilmestyi DVD:nä. "Naisten kengät!",näin kommentoi Pinja, 5 v., John Travoltan kuuluisaa kävelyä elokuvan alussa. Pikkutyttö tajusi täten maalikaupan myyjän yhteiskunnallisesta asemasta enemmän kuin koko Suomen nuoriso talvella 1978.
Jos toisen Johnin, John Lennnin, mukaan nainen oli maailman neekeri, niin 1970-luvun discohuumaa elävä työläistaustainen italialainen oli New Yorkissa vieläkin aliarvostetumpi asukas. Yhtymäkohta Taksikuski-elokuvan päähenkilöön on ilmiselvä. Ohjaajat tuskin ymmärsivät tätä tasoa, mikä ilmeni Suomessa: me luulimme näiden hahmojen olevan sankareita. Ihmisen onni on olotilojen vertailua, kirjoitti jo Alexandre Dumas Monte Criston kreivissään.
Nykykorvin kuultuna elokuva esittää yllättävän hyvin rokkaavaa diskomusiikkia. Tämähän kestää aikaa kuin polyesteri, vaikka tätä piti aikoinaan ilmiönä inhota.
BD-levyn kansi on kamala, kun sitä vertaa vanhoihin leffajulisteisiin ja videokansiin.
Finkkinon ja Paramountin DVD-kuva oli aikoinaan hieman pehmeä.. Ääniraita oli jo tällöin laadukas, uusi miksaus 5.1:ksi. BD:ssä kaikki ikäänkuin kirkastuu. Ekstrat ovat entisellään: kommenttiraita, kolme poistettua kohtausta (3,5 min.) ja 31 min. dokumentti, josta selviää, että Travolta käveli ohjaajan ja leikkaajan yli saadakseen tanssikohtaukset yleiskuviksi. Paramount ei uskonut projektiin. (PS)