So­ta-ai­ka­na pie­net po­jat pelkä­sivät, et­tei oma isä tu­le rin­ta­mal­ta ko­tiin. Omil­le lap­sil­leen he sit­ten näyttäy­tyivät mo­no­liit­tei­na, joil­la oli ai­na her­mot pin­nal­la. Ai­he on yk­si suo­ma­lai­sen ar­kielämän fun­da­ment­te­ja, ja ou­lu­laislähtöi­nen oh­jaa­ja kai­vaa do­ku­men­til­laan kat­so­jis­ta tu­kah­det­tu­ja muis­to­ja.

Tämä kos­ket­taa var­sin­kin 1960- ja 1970-lu­vul­la syn­ty­neitä poi­kia. Vas­taa­va ku­vaus äi­deistä ja tyttä­ristä oli­si hie­man toi­sen­lai­nen, ei välttämättä vä­hemmän jul­ma.

Isä on ai­na isä, vaik­ka oli­si psy­ko­paat­ti. Luul­ta­vas­ti hie­non esiin­ty­mi­sen teh­nyt isä, Ti­mo Koi­so-Kant­ti­la, ei ymmärrä elo­ku­van näh­tyäänkään, että juu­ri hän on se su­vun tun­ne­vam­mai­nen, ai­koi­naan tun­teis­ta ir­ti repäis­ty. Siinä ei Man­ner­hei­min ihai­lu pal­jon au­ta.