Kun elo­ku­va pe­rus­tuu pok­ka­riin, jon­ka on näh­nyt vai­mon ke­peänä kesä­lu­ke­mi­se­na, ei voi välttää hei­koh­ko­ja en­nak­ko-o­do­tuk­sia. Kor­vat pu­neh­tu­vat, sillä ky­seessä on ro­mant­ti­sen elo­ku­van la­ji­tyy­pissä yk­si vir­keim­mistä ja oma­peräi­sim­mistä teok­sis­ta.

Tämä spoi­laa hie­man: nuo­ri nai­nen jää les­kek­si ja al­kaa saa­da mie­hensä kir­jeitä, joil­la tämä pyr­kii oh­jaa­maan vai­mon­sa elämää hyvän­tah­toi­ses­ti. Kuo­le­maa kä­si­tellään elo­ku­vis­sa pe­rin hei­kos­ti, mut­ta nyt ei tun­nu ole­van on­gel­mia löytää oi­kei­ta sa­no­ja ja sä­vyjä.